Vieraskynäämme tarttui tällä kertaa Irlannissa asuva Carita Koro, joka kirjoittaa Carita K -blogia.

Muutimme Irlantiin Ruotsista vajaa vuosi sitten. Mieheni on irlantilainen, ja itse olen syntynyt Suomessa mutta asunut ruotsissa 30 vuotta, eli ihan pienestä pitäen. 

Elämämme Ruotsissa oli niin lähellä täydellistä kuin vain mahdollista. Meillä oli pieni mökki pienessä kylässä Tukholman ulkopuolella, tytöllä oli mahtava päiväkoti ja pidimme työpaikoistamme. Kesällä kävimme uimassa talon lähellä olevassa järvessä, talvella luistelimme ja laskimme pulkalla mäkeä, syksyllä kävimme sienimetsässä ja marjoja poimimassa ja keväällä keräilimme valkovuokkoja, joita tien varret olivat täynnä. Lapselle asuinpaikkamme oli siis kuin paratiisi maan päällä.

Perheen terveys ensisijalle

Vaikka kaikki olikin paremmin kuin hyvin, jätimme kaiken tämän taaksemme ja muutimme Irlantiin alkukeväällä 2019. Miehen äiti nukkui pois pitkän sairauden jälkeen ja miehen isä sai syöpädiagnoosin.

Mies on ainoa lapsi, joten velvollisuus huolehtia isästään kaikui miehen mielessä kovemmalla äänellä kuin oman elämän jatkaminen Ruotsissa. Näin ollen pakkasimme tavaramme, myimme mökkimme ja suuntasimme kohti Irlantia.

Ennestään tuttu paikka

Meillä oli talo Irlannissa jo ennestään, joten muutto oli helppo ja paikat jo tutut. Työpaikka löytyi heti, ja tyttö pääsi eskariin ihan lähelle kotia. Mies pitää huolta isästään ja auttaa häntä lähes täyspäiväisesti eri asioiden hoitamisessa.

Kaikki on siis lähtenyt ihan hyvin käyntiin, mutta tuo tunne, että emme itse päättäneet muuttaa tänne, nostaa päänsä koko ajan. Emme tyydy elämäämme, vaikka siinä ei ole mitään vikaa. Jokin kaivaa mieltä ja tuntuu, että jotain puuttuu.

Pikkuhiljaa palaset loksahtelevat paikoilleen ja elämä jatkuu päivästä toiseen, mutta tuleeko tuo tunne, että muutimme tänne ”pakosta” koskaan katoamaan täysin? Tuleeko tuo tunne ajan kanssa muuttumaan katkeruudeksi, vai tulemmeko hyväksymään sen, että asiat ovat nyt näin, ja onnistumaan olemaan onnellisia myös täällä?

Täyttä vauhtia eteenpäin

Muutto takaisin Ruotsiin houkuttaa ja käy mielessä usein. Irlannissa moni asia on paljon hankalampaa, joten kaipaamme tuttuun ja turvalliseen. Samalla kuitenkin tyttömme on jo juurtunut tänne, joten muutto takaisin muuttuu vaikeammaksi päivä päivältä. Elämä täällä on tosiaan ihan hienoa ja meillä on kaikki hyvin, joten toivotaan että myös me asetumme paikoillemme ja opimme arvostamaan kaikkea sitä mitä elämämme täällä meille tarjoaa.

Ei kannata verrata entistä elämää nykyiseen. Täytyy yrittää nähdä ne asiat, jotka ovat hyvin tai paremmin ja pyrkiä unohtamaan ne asiat, jotka ovat haasteellisempia. Ulkomaille muutto ei ole koskaan pelkkää suoraa tietä. Täytyy vain muistaa pitää hatusta kiinni mutkissa ja samalla painaa kaasua, jotta pääsee eteenpäin. Pääasia on, että olemme kaikki yhdessä. Muut asiat järjestyvät aikanaan.

Ulkomaille muutto ei ole aina oma päätös
Carita Koro tietää, että kun sopeutuminen uuteen kotiin ulkomailla on haastavaa, on oman perheen läsnäolo korvaamattoman tärkeää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *