Vieraskynäämme tarttui Seattlessa asuva Laura Hietala, joka päätyi maailmalle rakkauden perässä. Suomalais-amerikkalaisen rakkaustarinan alku ei kuitenkaan ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, sillä lempi leimahti liekkeihinsä korona-aikana.
Meidän tarinamme alkoi siitä, kun vietin ystävieni kanssa juhannusta veneillen Helsingissä. Puhelimeni täyttyi ilmoituksista ja näytölle tulvi jatkuvasti viestejä. Olin vasta hiljattain alkanut juttelemaan erään kiinnostavan miehen kanssa. Keskustelu sujui kepeästi. Laitoin kuitenkin puhelimen sivuun, jotta pystyin keskittymään kesäpäivään.
Videopuhelut venyivät tunneiksi, pandemia oli sulkenut maiden rajat, eikä ollut varmuutta tai tietoa milloin pääsemme matkustamaan. Kaikki etäsuhteessa joskus olleet voivat varmasti samaistua siihen epätoivon tunteeseen. Puhumattakaan tuntien aikaerosta. Pandemia-aika itsessään oli haasteellista, mutta toisaalta halusimme ottaa siitä myös kaiken irti. Tuntui tavallaan siltä, kuin olisimme menneet ajassa vuosisatoja taaksepäin. Lähetimme toisillemme kirjeitä ja yllätyslähetyksiä. Eräänä aamuna heräsin etätöiden pariin ja sain aamupalan ovelle tilattuna lempikahvilastani Punavuoressa. Toisena päivänä muistan saaneeni syntymäpäiväkimpun ja itkeneeni kukkalähetille. Toivon niin paljon, että jokainen saa kokea olevansa yhtä onnellinen ja rakastettu.
Ensitreffit Istanbulissa
Puoli vuotta vieri eteenpäin, olimme jutelleet tuntikausia videopuheluiden muodossa. Olimme pitäneet kokkaustreffit puhelimen välityksellä, hän halusi opettaa minulle tofureseptin ja sitähän me sitten teimme. Lopulta saimme järjestettyä ensimmäisen tapaamisen, joka ei koronasta johtuen onnistunut Helsingissä tai Seattlessa. Päädyimme valitsemaan kolmannen sijainnin, Istanbulin.
Pakkasin laukut, nappasin mukaan tuliaisia Suomesta ja suuntasin kohti Istanbulia. Muistan vieläkin ajatelleeni, että mihin olen itseni taas laittanut likoon, mutta onneksi lähdin! Laskeuduin Istanbuliin muutamaa päivää ennen uutta vuotta ja siellä tämä mies odotti kukkien kanssa. Helpotus vyöryi ylitseni, tiesin että tässä tämä nyt on. Uusi vuosi vaihtui hotellin katolla mielettömässä ravintolassa, seikkailimme viikon pitkin Istanbulia autolla ja lopulta oli aika palata takaisin Suomeen. Se tuntui kamalalta. Lentokentän henkilökunta luuli, että jotain pahempaankin oli sattunut itkiessäni silmät päästäni. Toisaalta ainakin tiesin, että tunsin jotain minkä eteen halusin tehdä isompiakin ratkaisuja.
Seattleen ensimmäistä kertaa
Korona-aika vain jatkui jatkumistaan ja maiden rajat pysyivät visusti kiinni. Erilaiset tiedotustilaisuudet tuli katsottua, sekä Yhdysvaltojen että Suomen versiot. Nyt olimme löytäneet porsaanreiän, jonka avulla minullakin olisi mahdollisuus matkustaa vihdoin Seattleen. Vietimme kuukauden tulikuumassa Dubaissa, jonka jälkeen pääsin Suomen passilla matkustamaan Yhdysvaltoihin kolmeksi kuukaudeksi. Rakkaus, uusi ympäristö ja lämmin sää eivät tuntuneet lainkaan huonolta vaihtoehdolta. Kaikkien epävarmuuksien jälkeen lensimme yhdessä Seattleen ja pääsin tutustumaan tulevaisuuden kotiseutuuni. Jossain sisimmässäni sen tiesin.
”I do” ja Jenkkipulinaa-podcast
Pikakelauksella tähän hetkeen. Olemme juuri sanoneet toisillemme tahdon, palanneet aviomieheni Maratin kanssa Havaijilta ja matkustaneet pitkin Yhdysvaltoja purjehtien, vaeltaen, meloen ja ajaen. Olemme suunnitelleet tulevaisuutta ja uskaltaneet kulkea kohti omia unelmia siitäkin huolimatta, että monella on ollut siihen sanottavaa ja epäilyksiä. Tämä matka on myös opettanut sen, että mitä enemmän riskejä olet valmis ottamaan, sitä suurempia, positiivisia asioita tulee eteen.
Nyt Yhdysvalloissa jo jonkun aikaa asuneena olen halunnut verkostoitua myös muiden suomalaisten kanssa. Päädyimme aloittamaan Jenkkipulinaa-podcastin vertaistueksi muille Amerikassa tai muualla maailmassa asuville suomalaisille. Ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu kokonaisuudessaan. Podissa avaamme elämäämme täällä Amerikassa, niitä hyviä, että huonoja puolia. Podcastin toinen host Essi asuu New Yorkissa. Olen myös aktiivinen Instagramissa, joten myös sitä kautta minulle voi laitella viestiä @lauraahietala.
Toivon, että tämä inspiroi myös muita kulkemaan rohkeasti omaa polkua ja tekemään niitä isojakin ratkaisuja, välittämättä muiden mielipiteistä.