Kun muutin Tansaniaan, yllätyin, miten ”aitoa Afrikkaa” näin heti lentokentältä poistuessa. Olin aiemmin asunut muutamia kuukausia Namibiassa ja Botswanassa, joten luulin tuntevani mannerta hiukan, mutta olinkin nähnyt vain rikkaimpia maita. Vasta Tansaniassa näin sellaista urbaania Afrikkaa, josta puhutaan uutisissa. Sellaista, jossa monikaistaisilla ruuhkateillä kulkevat sulassa sovussa autot, mopot, vuohet ja katukauppiaat, ja aina jostain leijailee poltettavien roskien katku.
Vasta Tansaniassa näin sellaista urbaania Afrikkaa, josta puhutaan uutisissa.
Virve Rissanen
Tämä maa poikkesi paljon saksalaisen näköisestä Namibiasta ja rikkaasta Botswanasta. Näillä mailla on toki omat ongelmansa, mutta ihmisiä vähemmän ja rahaa enemmän. Se oli ensimmäinen oppituntini Afrikan monipuolisuudesta.
Kotikaupunkini on viimeiset neljä vuotta ollut Mwanza, Tansanian toiseksi suurin kaupunki. Täällä on kivoja rantaravintoloita, ostoskeskus ja elokuvateatteri, mutta silti enemmistö ostaa ruokansa toreilta ja kaikki, joilla on mahdollisuus, kasvattavat osan syötävästä itse. Kaupunkilaisuus ja maalaisuus elävät rinta rinnan.
Työssäni Suomen Lähetysseuran viestinnän asiantuntijana käyn paljon myös pienissä kylissä, joiden asukkaat elävät täysin viljelyn ja karjankasvatuksen varassa. He asuvat heinäkattoisissa kodeissa ja hakevat vetensä vesikuopasta. Se on sitä Afrikkaa, jota suurin osa suomalaisista on nähnyt mediassa.
Olin tottunut elämääni Mwanzassa ja vierailuihin maalaiskylissä. Huomasin kuitenkin, että suuri osa tuttavistani ajatteli Tansaniassa olevan lähinnä niitä pieniä maalaiskyliä. Siispä yritin näyttää somessani urbaania puolta: karaokeiltoja, viihtyisää kuntosalia ja shoppailevaa keskiluokkaa. Köyhyyttä en halunnut korostaa, koska sen puolen kaikki jo tietävät.
Sitten vierailin maan isoimmassa kaupungissa Dar Es Salaamissa, jossa oli meneillään innovaatioviikko. Siellä erään pilvenpiirtäjän auditoriossa kokoontuivat tansanialaiset startup-yrittäjät ja heitä rahoittavat ihmiset ja järjestöt. Huomasin yllättyväni. Miten täällä onkin näin nykyaikaista? Toinen oppitunti Afrikan monipuolisuudesta oli koittanut.
Ensin hahmotin rikkaan eteläisen Afrikan ja köyhemmän Itä-Afrikan eron, sitten sen, että täälläkin on keskiluokka, mutta silti onnistuin yllättymään Slush-henkisestä tapahtumasta. Hävetti.
Tästä sisuuntuneena ideoin töissäni kampanjan, jossa toimme eri puolilta maailmaa esille näitä eri todellisuuksia. Kehittyvissä maissa näkee sekä rikkautta että köyhyyttä, välillä vieri vieressä. Esimerkkejä löytää Facebookista ja Instagramista asiasanalla #kaksitodellisuutta.
On klisee, mutta totta, että mitä kauemmin asuu ulkomailla, sitä vähemmän ymmärtää tietävänsä. Asun Tansaniassa ja olen matkustanut työn puolesta paljon Etiopiassa sekä jonkin verran eteläisen Afrikan maissa. Silti jokaisella matkalla saan itseni kiinni jostain ennakkoluulosta tai stereotypiasta. Ihmettelin esimerkiksi sitä, että etiopialaiset eivät pukeudu värikkäisiin printtikankaisiin, toisin kuin monessa muussa Itä-Afrikan maassa tehdään. Ei ole ”aitoa Afrikkaa”!
Viestijänä työni on kertoa näiden maiden todellisuuksista, ja ymmärrän vastuuni Afrikka-kuvaston tuottajana. Kuvien ja näkökulmien valitseminen sisältää aina jonkinlaista tasapainoilua.
Neljässä vuodessa olen oppinut ainakin sen, että joka maassa on rikkautta, köyhyyttä ja kaikkea siltä väliltä. Ja jokainen maa, monesti myös kaupunki, on omanlaisensa. Silti uskon, että tulen jatkossakin yllättymään näistä samoista asioista vielä monta kertaa.
