Vie­ras­ky­näämme tällä kertaa tarttui Ruotsissa asuva Loviisa Läärä, joka kirjoittaa omaa nimeään kantavaa blogia sekä julkaisee Ruotsin suosituinta suomenkielistä podcastia Ei saa peittää.

Terveisiä Tukholmasta, Ruotsin koronapesäkkeestä.

Asun Euroopan pandemia-syntipukin ytimessä, josta mediassa julkaistuissa kuvissa ihmiset elävät elämäänsä iloisina terasseilla ja ravintoloissa kuin mitään virusta ei olisikaan. Kontrasti muun Euroopan ulkonaliikkumiskieltoihin on suuri. Radikaalien rajoitusten sijaan Ruotsin kansanterveysviranomaisen strategia on alusta asti vedonnut yksilön vapauteen ja vastuuseen, mikä sinänsä istuu hyvin ruotsalaiseen kansanluonteeseen. Ihmisten annetaan päättää itse, mutta heidän toivotaan päättävän oikein.

Samalla Spotifyn kaltaiset suuryritykset näyttävät suuntaa julistaessaan, että toimistot pysyvät suljettuina ja etätöitä saa halutessaan tehdä vuoden loppuun saakka. Toukokuun puolivälissä Spotifyn, H&M:n ja Tele2:n henkilöstöä massatestattiin pilottihankkeessa yhteistyössä vasta-ainetestin kehittäneen Werlabs-startupin kanssa. Hankkeessa kerätään dataa Covid-19 -viruksesta ja sen käyttäytymisestä, mutta vapaaehtoisen testin houkuttimena on myös se, että viruksen jo sairastaneet voisivat palata normaaleihin arkirutiineihin.

Koronakevään jäljet - kuulumisia länsinaapurista

Myös omalla työpaikallani keskustellaan vasta-ainetestin mahdollisuudesta. Jos mahdollisuus tarjoutuu, tartun siihen – olisi helpottavaa tietää, minkälaisia Suomeen suuntautuvia kesälomasuunnitelmia voin tehdä. En ole pandemian aikana hetkeäkään epäröinyt sitä, ettenkö hätätapauksessa Suomen kansalaisena pääsisi maahan rajojen sulkemisesta huolimatta, mutta kysymys on tietysti pikemminkin moraalinen. Missä vaiheessa läheisten kanssa vietetystä ajasta tulee aivan välttämätön matka?

Kriisiaikana kaukana kotoa

Tein alkuvuodesta kaksi matkaa Suomeen, joiden varaamista epäröin hektisen arjen keskellä välillä lähtöpäiväänkin asti. Läheisten tapaaminen painoi kuitenkin aina vaakakupissa matkaväsymystä enemmän. Helmikuisen viikonlopun jälkeen mietin uupuneena, että tämä sai nyt olla viimeinen Suomi-reissuni hetkeen.

En silti olisi toivonut, että universumi kuulee ajatukseni. 

Koronakriisin vakavuuden valjetessa monet ulkosuomalaiset alkoivat valmistella äkkilähtöjä palatakseen Suomeen. Sosiaalisen median perusteella muutamat ystäväni tarttuivat tuumasta toimeen, ja tunsin pienen pistoksen sydämessäni. Näinkö hädän hetkellä Ruotsi ei enää olekaan heidän kotinsa? Onko se minun kotini? Pitäisikö minunkin lähteä?

Oma elämäni oli kuitenkin liian vahvasti ankkuroitunut Tukholmaan. Tutun arjen vaihtaminen tilapäiseen vanhempien nurkissa notkumiseen ei tuntunut houkuttelevalta tai edes kovin realistiselta vaihtoehdolta. Kriisin hetkellä tärkeimmältä tuntui pysyä omissa arkirutiineissa kiinni niin hyvin kuin mahdollista. Samalla se tarkoitti kuitenkin rakkaista ihmisistä eroon joutumista ennalta määrittelemättömäksi ajaksi.

Korona on uusi normaali

Etätöitä ja tavallista runsaampaa kotoilua lukuunottamatta elämäni on ollut koko kevään lähes samanlaista kuin ennenkin. Sosiaalisten velvoitteiden vähentyminen on rehellisesti sanottuna ollut myös helpotus kaltaiselleni krooniselle ylibookkaajalle. Koska lähipiirini on tähän mennessä säästynyt pandemian vakavimmilta seurauksilta, olen elänyt melko onnellista, nuoren kaupunkilaisen arkea. Aikaa on riittänyt tavallista paremmin omille intohimoprojekteille, harrastuksille ja kaipaamalleni joutenololle. Minulle korona on ennen kaikkea uusi normaali, koska elämää ei voi laittaa tauolle.

Toukokuussa suurkaupungin liikenneruuhkatkin ovat palanneet. Kriisin puhjettua ikkunani alla kulkevalla tiellä oli hiljaista, nyt työmatkailijat jonottavat autoissaan kuten ennenkin. Huomaan myös itse yhä useammin hakeutuvani toimistollemme – 16 neliön yksiössä vietetyt työpäivät alkoivat vähitellen näkyä hyvinvoinnissani. Kaipaan rutiineja, työmatkaa, huumoria ja työntekoon liittyvää draivia. Firmamme on pieni ja työni täysin sosiaalisesta kontaktista riippuvaista, mutta emme ole lomautusten piirissä. On siis täytynyt löytää uusia keinoja tuottaa yrityksellemme arvoa ja ansaita paikkansa.

Koronakevään jäljet - kuulumisia länsinaapurista

Koko maailmaa ravisteleva kriisi laittoi monen elämänarvot uuteen järjestykseen, ja se voi olla ihan hyväkin asia. Uskon, että myös moni ulkosuomalainen on tänä keväänä joutunut uudella tavalla kasvotusten valintansa kanssa asua Suomen rajojen ulkopuolella ja kaukana rakkaista. Omalla kohdallani esimerkiksi Suomen ja Ruotsin koronalinjojen erilaisuudesta kärjistynyt ristiriita on toisinaan tuntunut yllättävänkin henkilökohtaiselta.

Koskaan aiemmin en ole kokenut olevani yhtä räikeällä tavalla kahden maan kansalainen.

Lue muita Vieraskynä-palstamme tekstejä täältä >>

One thought on “Koronakevään jäljet – kuulumisia länsinaapurista”
  1. Juuri tämä huolestuttaa, että miten ja missä sen omaehtoisen karanteenin viettää, ainoa paikka missä voisin sen viettää on vanhempieni koti ja he juuri ovat riskiryhmää. Jos menisin hotelliin kahdeksi viikoksi niin tulisipa aika kalliiksi nyhjöttää neljän seinän sisällä. Minulla ei ole ajokorttia ja joutuisin kulkemaan julkisilla esimerkiksi lentokentältä majoituskohteeseen ja pakkohan ruokaakin olisi ostaa ja kaupassa käydä. Aika hankalalta näyttää, toisaalta onko talvi sitten vielä pahempi. Ahdistava tilanne odottaa, että milloin on turvallista nähdä taas vanhempiani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *