Koti ja identiteetti kahden maan välillä


Tiedätkö mistä ajatukseni Suomalaiset maailmalle -yhteisön perustamiseen lähti? Siitä, että tunsin, ettei kukaan ymmärrä minua.

Marena Ahonen – Suomalaiset maailmalla perustaja

En ole syntynyt ulkomailla tai elänyt siellä suurinta osaa elämästäni, mutta minun kotini on ollut kahden maan välissä jo neljäsosan elämästäni. Kun muutin ensimmäistä kertaa Espanjaan opiskelujeni puolivälissä työharjoitteluun, olin aikeissa vain ottaa etäisyyttä Suomi-arjesta ja kerätä uusia kokemuksia puolen vuoden ajan. Melko pian oli kuitenkin selvää, että tälle tielle lähdettyäni siitä tuli niin tärkeä osa elämääni, että siitä luopuminen ei olisi oikea ratkaisu ja elämäni asettui kahden maan välille.

Mutta missä on kotini? Läheiseni ovat oppineet, että minulla on kaksi keskenään yhtä tärkeää kotia. Enkä tarkoita kodilla asuntoa tai taloa – en edes kaupunkia. Tarkoitan kahta maata: Suomea ja Espanjaa, Espanjaa ja Suomea.

Monet ei niin läheiset tuttavani eivät kysy minut nähdessään kuulumisiani vaan toteavat kysyvästi “sä olet nyt Suomessa/Espanjassa”. Heidän hyvää tarkoittava kysymyksensä on minulle aina yhtä hämmentävä. Miksi minun pitäisi jotenkin selittää sitä, että olen kotonani?

Hämmennyksestäni huolimatta vastaan kuuliaisesti enkä lähde selvittämään sitä, miten turhauttavaa on aina kokea joutuvansa selittelemään elämäntapaansa tai kahden maan välistä identiteettiään. Eihän se kysyjän vika ole, ettei hän tiedä millaista elämäni on. Ehkä parinkymmenen vuoden päästä ihmiset verkostojeni laidoillakin ovat tottuneet siihen, että elämäni on kahden maan välissä. Ehkä sen käsittämistä mutkistaa se, etten ympäristövastuun vuoksi vaihda maata jatkuvasti vaan lennän vain harkitusti.

Jossain vaiheessa huomasin olevani turhautunut. Enkä ole ollut turhautunut niinkään yksittäisistä kohtaamisista vaan siitä, ettei kukaan koskaan ole tuntunut ymmärtävän minua – paitsi ulkosuomalaiset. Tiedän, etten ole yksin kahden maan välisen identiteettini kanssa. Maailmalla asuu noin 300 000 suomalaista. Osa teistä on asunut siellä jo vuosikymmeniä, osa on asunut ympäri maailmaa, osa on mennyt ja tullut – niin kuin minäkin. Suomalaiset ovat eläneet sadoin tuhansin erilaisin tavoin kahden tai useamman maan välillä. Perustin Suomalaiset maailmalla -yhteisön, jotta kenenkään ei tarvitsisi jäädä yksin ulkosuomalaisuutensa kanssa.

On aika viedä tämä yhteisö seuraavalle tasolle: kutsun teidät mukaan verkossa järjestettäviin Suomalaiset maailmalla -vertaistukitapaamisiin! Ensimmäinen kerta on maksuton, ja sen jälkeen osallistumismaksu on 10€/kerta. Olisi tietysti hienoa voida kertoa, ettei osallistuminen ikinä maksa mitään. Olen ylläpitänyt tätä yhteisöä harrastuksena ja laittanut tähän paljon omaa rahaani (muiden sisällöntuottajien korvaukset, sivuston ylläpitokustannukset, Euroopan kiertueemme kustannukset jne) ja aikaani, joten lienee perusteltua saada myös jotain takaisin. Tiedän, että te ymmärrätte.

Tuntuu, että monista teistä on tullut itsellenikin jo kavereita, vaikka emme olisi koskaan tavanneet. Toivottavasti tapaamme pian virtuaalisesti, tervetuloa mukaan!

Katso täältä seuraavat vertaistukiryhmien ajankohdat ja ilmoittaudu mukaan >>

Lämpimin terveisin,
Marena
Suomalaiset maailmalla -yhteisön perustaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *