Lähes kolmekymmentä vuotta Saksassa asuneelle Anulle ulkosuomalaisuus merkitsee rikkautta. Pari vuotta sitten hän perusti blogin, jossa kirjoittaa elämänsä iloista ja suruista.
Anu lomaili kesällä 2022 Italiassa.
Anu päätyi Saksaan ex-miehensä kanssa, kun elämä Kreikan Samoksella, johon he olivat häämatkallaan ihastuneet, ei ollutkaan odotusten mukaista.
– En osannut saksaa, kun tulin tänne. En ole kielinero, ja pieni lukihäiriökin on riesana, Anu kertoo. Hän päätyi Saksaan muutettuaan vähentämään suomen kielen käyttöä, sillä koki sen sekoittavan saksan oppimista.
– Huomasin, että aina kun luin suomen kielellä, saksan sanajärjestys oli vielä epätoivoisempi kuin aikaisemmin. Niinpä päätin jättää suomeksi lukemiset sikseen. Luulen, että se oli oikea päätös.
Kun Anu alkoi myöhemmin seuraamaan muita suomalaisia sosiaalisessa mediassa, hän yllättyi kielen muutoksista ja nykysuomen sanastosta.
– Puhumisen tyylikin oli muuttunut. Eli some toi suomen kielen takaisin elämääni. Se oli jännittävä uusi, vanha maailma, Anu toteaa.
Anu on huomannut suomen kielen taitonsa ruostuneen kolmenkymmenen vuoden aikana. Hän joutuu usein tavaamaan pitkiä sanoja, eikä aina ymmärrä uudissanoja viliseviä kirjoituksia.
– Silloin tällöin muistan sanan, mutta en enää merkitystä. Luen suomea hyvin hitaasti ja lievällä aksentilla.
Nykyään Anu kuitenkin käyttää suomea päivittäin. Hän viestittelee perheelleen Suomeen, kirjoittaa Instagram-postauksia ja seuraa suomalaisia ympäri maailmaa. Suomessa hän itse käy noin kerran vuodessa.
– Vajaa vuosi sitten löysin mahdollisuuden kuunnella suomalaisia kirjoja. Aikaisemmin se ei onnistunut, koska minulla ei ole suomalaista luottokorttia.
Anu ja Thomas menivät naimisiin 2015.
Kahden kulttuurin identiteetti
Ystävät ja perhe ovat Anulle ainut ikkuna Suomeen, ja siksi hän tietää maasta nykyään hyvin vähän. Suomalainen syntyperä on kuitenkin antanut perustan elämälle, ja siitä Anu on kiitollinen.
– Elän kahden kulttuurin kanssa. Kulttuurin, jonka lapsena ja nuorena opin, sekä saksalaisen kulttuurin, missä olen asunut yli puolet elämästäni. Olen siinä suhteessa etuoikeutettu, kun ei ole tarvinnut jäykistyä yhteen tyyliin elää, Anu pohtii.
Parikymmentä vuotta sitten Anu pohti Suomeen lähtöä sairastuttuaan pitkäaikaissairauteen. Suomessa hän olisi voinut opiskella. Hän sai kuitenkin Saksan eläkekassasta maksetun mahdollisuuden uudelleenkoulutukseen.
– Se oli kuin lottovoitto minulle. En epäröinyt hetkeäkään. En halunnut lähteä Suomeen, enkä suunnittele tulevaisuudessakaan palaavani Suomeen.
Suomeen Anulla on edelleen tietynlainen tunneside.
– Herkistyn, kun kuulen Sylvian joululaulun, tai kun Suomi voittaa kultaa. Tai pikemminkin vollotan.
Suomessa Anu kuitenkin tuntee olonsa vieraaksi ja epävarmaksi. Hän kokee kuuluvansa Saksaan ja asuinkaupunkinsa katukuvaan.
– Täällä on kotini, mieheni, työni ja ystäväni. Täällä en ole liian kovaääninen tai naura ja puhu liikaa. Täällä olen normaali. Saksassa on paljon kulttuureja, mikä on ihanaa. Olen onnellinen, että synnyin Suomeen ja onnellinen, että voin asua täällä. Täällä on minun hyvä elää.
Kaupallinen yhteistyö: Kuljetuspalvelu Kissa Vie Oy, Viking Line, Suomikauppa.fi
Tervetuloa seuraamaan Suomalaiset maailmalla – junalla Euroopan halki -sarjaa! Tässä sarjassa matkustamme junalla Euroopan halki tutustumaan ulkosuomalaisiin. Tällä kertaa vierailemme Hampurissa, jossa tapaamme Pohjois-Saksan merimieskirkon väkeä sekä suomalaisen Netten, joka asuu Hampurissa miehensä ja kahden lapsensa kanssa.
Voit lukea kaikki junareissuumme liittyvät artikkelit täältä.
Kaupallinen yhteistyö: Kuljetuspalvelu Kissa Vie Oy, Viking Line, Suomikauppa.fi
Tervetuloa seuraamaan Suomalaiset maailmalla – junalla Euroopan halki -sarjaa! Tässä sarjassa matkustamme junalla Euroopan halki tutustumaan ulkosuomalaisiin. Ensimmäisessä jaksossa vierailemme Malmössä, jossa tapaamme Malmön suomalaiset Kaisan, Anniinan ja Annan sekä paikallisen Suomi-yhdistyksen aktiivit Minnan, Liisan ja Marin.
Voit lukea kaikki junareissuumme liittyvät artikkelit täältä.
Puolen vuoden reissukohde vaihtui vakituiseksi asuinmaaksi, kun Kiia päätti jäädä Australiaan. Nyt hänen päivänsä täyttyvät työnteosta ja opiskelusta Gold Coastilla.
Kiia on asunut nyt pari vuotta Gold Coastilla.
Kiia ihastui Australiaan vuonna 2015, kun hän matkusti Melbournen alueelle äitinsä ystävän häihin.
– Olimme kaksi viikkoa lomareissulla ja siinä ajassa kerkesin ihastumaan Australiaan oikein kovasti. Äitini ystävä yritti ylipuhua minua anomaan working holiday -viisumia, mutta elämäntilanteeni ei silloin sallinut sitä. Australia jäi kuitenkin kovin mietityttämään, Kiia kertoo.
Tammikuussa 2019 Kiia lähti uudestaan äitinsä kanssa Australiaan ja tuolloin he kiertelivät maata laajemmin. Kiia oli jo päättänyt lähtevänsä loppuvuodesta puoleksi vuodeksi reissaamaan mannerta ystävänsä kanssa.
– Marraskuussa saavuimme Cairnsiin, Australian Queenslandin osavaltion pohjoispuolelle. Siitä lähti tämä puolen vuoden matka, jolla molemmat olemme edelleen melkein kolme vuotta myöhemmin.
Pitkiä päiviä töissä ja opiskellen
Tällä hetkellä Kiia asuu toista vuotta Gold Coastilla. Hän työskenteli kaksi vuotta working holiday -viisumilla ja nyt hänellä on opiskelijaviisumi. Bisnesopinnot ja työ maisemointiyrityksessä tekevät Kiian arjesta kiireistä.
– Tyypillinen arkipäiväni alkaa kello viiden herätyksellä, sillä työpäiväni alkaa kuudelta. Töissä teen milloin mitäkin, mutta tyypillisimmin trimmailen nurmikkoa siistiksi. Hommissa vierähtää usein pitkälle iltapäivään ja yhdeksältä olen jo sängyssä, että jaksan taas nousta ylös aamuviideltä, Kiia kertoo.
Täysin mutkatonta elämä Australiassa ei ole ollut.
– Haasteita täällä on riittänyt. Ensimmäinen niistä oli huono englannin kielen taito, joka kyllä parani kovasti, kun ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin käyttää sitä. Nykyään suomen kieli meinaa tuottaa enemmän ongelmia.
Toisena haasteena Kiia mainitsee koronapandemian, josta voisi omien sanojensa mukaan kirjoittaa kokonaisen romaanin.
– Kun pahin piikki iski silloin maalis-huhtikuussa 2020, olimme siitä onnekkaita, että saimme hyvän työpaikan ja asunnon järjestettyä ja saimme jäädä maahan, hän tiivistää.
Kiian mielestä parasta Australiassa on luonto ja ilmasto.
Australiassa asumisen parhaiksi puoliksi Kiia mainitsee luonnon ja ilmaston. Välillä sataa vettä, mutta hänen asuinseudullaan muutaman kuukauden pituinen talvi vastaa lähinnä Suomen kesää.
– Olen siis ”talvipakolainen”, kun en Suomen talvesta koskaan tykännyt, hän toteaa. Positiivista on Kiian mielestä myös tulotaso, joka mahdollistaa säästöjen kerryttämisen opintojen ohella.
Ulos omalta mukavuusalueelta
Kiia kertoo kaipaavansa lukemattomia asioita Suomesta, vaikka viihtyykin Australiassa.
– Eniten kaipaan perhettä ja ystäviä, niin kuin varmaan kaikki, jotka ovat ulkomaille päätyneet asumaan. Myös joulu on asia, mikä on täällä niin vastakohta Suomen perinteille, ettei se tunnu yhtään samalta. Täällä kun joulu on keskellä kesää ja se vietetään lähinnä grillaillen, hän sanoo.
Kiia mainitsee kaipaavansa myös monia suomalaisia ruokia, kuten kunnon ruisleipää.
– On tännekin alkanut vaihtoehtoja ilmestymään, mutta eivät ne silti Suomen tasolle yllä, hän toteaa.
Australiassa asumisessa Kiian on yllättänyt erityisesti asumisen kalleus, minkä takia hänkin on joutunut oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.
– Suomessa asutaan useimmiten yksin tai kumppanin kanssa, mutta täällä kimppakämpät ovat hyvin normaaleja, varsinkin Gold Coastilla. Itsekin asun kumppanini kanssa talossa, missä meitä on kolme paria. Mutta hei, jostain on tingittävä! Kiia toteaa.
Kiiaa miellyttää Australian laajuus, sillä se mahdollistaa monipuolisen matkustelun.
– Täällä on niin paljon erilaista maisemaa ja seutua, että reissuja on helppo suunnitella. Päättää vain, mitä haluaa kokea tällä kertaa!
Kiia on tutustunut lukuisiin paikallisiin, erityisesti nykyisessä työssään, missä tapasi kumppaninsakin.
– Australialaiset ovat useimmiten hyvin vastaanottavaisia ja ystävällisiä. Siihen tykästyinkin jo vuonna 2015!
Mirja ja hänen miehensä Toscanan Sancepolcrossa kesäkuussa 2022
Pitkäaikainen yhteinen unelma ulkomaille muutosta toteutui, kun Mirja ja hänen miehensä päättivät lähteä kahden lapsensa kanssa Italiaan kolme vuotta sitten. Perhe iloitsee vastaanottavaisesta naapurustosta ja iltapainotteisesta elämänrytmistä, johon he olivat tottuneet jo Suomessa.
– Mieheni oli katsellut jo vuosia koulupaikkaa itselleen eri Euroopan maista, kunnes niin sanotusti tähdet olivat kohdillaan ja hän löysi koulupaikan täältä Forlìsta, Mirja kertoo. Forlì on pieni kaupunki Emilia-Romagnan alueella, Bolognan ja San Marinon välissä.
Mirja ja hänen miehensä lähtivät avoimin mielin uuteen maahan: he eivät osanneet italian kieltä ja olivat kuulleet kuinka vaikea maa Italia voi olla kieltä osaamattomalle. Mirja oli muuton aikaan kotiäitinä, sillä perheen nuorin oli vasta täyttämässä vuoden.
– Hän on asunut Italiassa suurimman osan elämästään ja varmasti kasvanut enemmän Italian kulttuuriin sisälle kuin me muut.
– He tulivat heti moikkaamaan, ja sitä kautta lapset tutustuivat toisiinsa. Se auttoi paljon uuteen kulttuuriin sopeutumisessa.
Pian muuton jälkeen Mirja alkoi kirjoittamaan Italian viemää -blogiaan, josta muodostui päiväkirja Italiassa elämisestä. Hän kertoo saaneensa paljon vertaistukea toisilta suomalaisilta sosiaalisessa mediassa avattuaan blogilleen Instagram– ja Facebook -sivut.
Perhe Riminissä maaliskuussa 2022
Kielen oppimista omaan tahtiin
Lasten italian oppimisessa on luonnollisesti ollut omat haasteensa. Mirjan mukaan kumpikin on kuitenkin oppinut kielen todella hyvin ja integroitunut Italiaan.
– Vanhempi lapsemme oli muuton aikaan neljävuotias ja täynnä intoa. Hän tutustui ilman yhteistä kieltä nopeasti samanikäisiin naapureihin, joiden kanssa halusi leikkiä ulkona. Lapsen mieli on niin avoin kaikelle uudelle. Hän aloitti ensimmäisenä syksynä italiankielisessä päiväkodissa ja on siirtynyt saman talon kouluun. Joka vuosi hänellä on ollut omat haasteensa, jotka opettajat ovat hienosti huomioineet muun muassa pienemmällä määrällä läksyjä ja tukiopetuksella iltapäiväkerhossa.
Perheen kuopus ymmärtää ja puhuu jo jonkin verran sekä italiaa että suomea. Hän on nyt ollut vuoden päiväkodissa, missä ei halua sanoa juuri mitään.
– Kuulemma valikoiva mutismi on yleistä maahanmuuttajalasten piirissä. Kotona hän puhuu kumpaakin kieltä ja pihalla naapurin lasten kanssa hän on hiljalleen rohkaistunut käyttämään italiaa, Mirja iloitsee.
Yllättävimmäksi asiaksi lasten kielten oppimisessa Mirja mainitsee sen, että kumpikin on oppinut myös englannin alkeita todella helposti, vaikka kieltä on käytetty vain päiväkodin ja koulun tunneilla.
Mirjalle ja hänen miehelleen italian oppiminen on ollut paljon haastavampaa. Mirja on käyttänyt oppimiseen Duolingo-sovellusta ja pakottautunut pois omalta mukavuusalueeltaan puhumalla rohkeasti uutta kieltä. Myös naapureiden apu on ollut korvaamatonta.
– Mieheni ei ole pystynyt panostamaan italian kielen oppimiseen, sillä hän opiskelee koulussa englannin kielellä. Hän ymmärtää perusasioita ja osaa muutamia yksinkertaisia lauseita.
Arkisia haasteita voittamassa
– ”Italiassa italialaisten tavoin” on ollut enemmän tai vähemmän mottomme. Mielestäni olemme kaikki sopeutuneet todella hyvin Italian kulttuuriin, Mirja toteaa. Perhe lähti Suomesta nopealla aikataululla ja mieli avoinna kohti uutta.
– Emme koskaan oikein päässeet eroon kuherruskuukausivaiheesta, vaikka perusarkea meidän elämämme täällä onkin töiden, koulujen ja lapsiarjen keskellä.
Pitkät koronakaranteenit ja sulkutilat estivät perhettä näkemästä Italiaa laajemmin ensimmäisen kesän jälkeen. Kevääseen 2022 asti he elivät pitkälti omassa kuplassaan, ja reissut suuntautuivat joko lähikyliin hiljaisina arkipäivinä tai Suomeen.
Ulkomaille muuttaessa monimutkainen byrokratia aiheuttaa usein harmaita hiuksia, niin myös Italiassa.
– Italiassa ei ole ”avaimet käteen vartissa” -tyyppisiä asunnon vuokrauksia, vaan prosessiin saattaa mennä helposti 2-4 viikkoa. Me olimme todella onnekkaita, sillä asunnonvälitysfirma ja perhe, jolta vuokrasimme asunnon, antoivatkin meille avaimet ennen paperitöiden valmistumista.
Myös oikeudesta terveydenhuoltoon on joutunut taistelemaan.
– Opiskelijoiden ja heidän perheidensä kohdalla on jonkinlainen kuilu: emme oikein kuulu minnekään. Jos toinen meistä olisi työkomennuksella, olisivat asiat paljon helpompia. Sairausvakuutuksemme on Suomesta, mutta emme voi siirtää sitä väliaikaisesti Italiaan toisin kuin työssäkäyvät ja heidän perheensä.
Mirja kertoo perheen joutuneen käymään keskusteluja tilanteestaan Kelan sekä paikallisen terveydenhuoltojärjestelmän kanssa esimerkiksi koronarokotuksiin liittyen.
Perheen lapset ovat sopeutuneet hyvin italialaiseen elämänmenoon.
Arkielämässä yksi muutos oli myös ruokaostosten tekeminen.
– Eihän sieltä kaupasta mitään löytänyt, kun ei ymmärtänyt mitä lihaa ja minkälaista makkaraa tai maitoa mikäkin on. Ulkomaille muuttaessa pienenkin asian hakeminen kaupasta tuntuu isolta prosessilta, kun ensin pitää löytää tuotehylly ja vielä mahdollinen tuotekin.
Myös sopeutuminen uudenlaiseen ilmastoon aiheutti aluksi stressiä perheessä.
– Ensimmäisenä kesänä ajattelimme aina, että jos ulkona on aurinkoista, siellähän pitää olla! Vaikka sitten 38 asteen kuumuudessa. Nykyään osaamme olla kuumimman ajan sisällä tai varjossa ja lähteä ulos vasta illalla. Täällä on ihan ok olla pientenkin lasten kanssa ulkona vielä iltakymmeneltä, kun päivät menevät aurinkoa karttaessa.
Elämänrytmi olikin Mirjan mukaan yksi parhaista asioista Italiaan muutossa.
– Olemme perheenä eläneet aina omaa aikataulua jo Suomessa. Lapset valvoivat, kunnes olivat väsyneitä. Olimme se outo perhe, joka kävi kaupassa vielä kahdeksalta illalla pienten lasten kanssa. Täällä on täysin normaalia ottaa lapset mukaan ravintolaan iltaisin, eikä lasi viiniä tai olut ruuan kanssa arkena ole ongelma, vaan ihan normaalia.
Uutta suuntaa työuralla
Muuton myötä Mirja alkoi pohtimaan omaa työuraansa. Hän oli ollut yli kymmenen vuotta töissä sosiaalialalla, kunnes jäi ennen muuttoa vanhempainvapaalle. Sen päättyessä hän joutui irtisanomaan ja hakemaan yli puoli vuotta töitä, kunnes sai niitä suomalaisesta saas-ohjelmistoja myyvästä yrityksestä. Tällä hetkellä hän myös opiskelee tradenomin ammattikorkeakoulututkintoa verkossa ja haaveilee logistiikkaan suuntautumisesta opinnoissa.
– Näistä pohdinnoista avasin Alanvaihdon Unelmia -blogin ja Instagram-tilin, joista hain vertaistukea alanvaihtoon näin aikuisena.
Mirjan mies opiskelee liikennelentäjäksi ja koronan vuoksi opinnot ovat venyneet. Perhe on suunnitellut muuttavansa Euroopassa sinne, mistä Mirjan mies saa oman alansa työtä.
– Pohjois-Italiassa olisi mukava pysyä, sillä lentomatkat Suomeen ovat sopivan lyhyet.
Perhe kaipaa usein Suomeen, Mirja erityisesti juhannuksena ja itsenäisyyspäivänä.
– Ensimmäinen joulu kaukana Suomesta pelotti kamalasti, mutta se olikin erittäin onnistunut. Suomesta kaipaan perhettä, ystäviä ja luontoa.
Lyon on tunnelmallinen kaupunki itäisessä Ranskassa.
Alisan uudelleen syttynyt motivaatio kielen opiskelua kohtaan herätti kiinnostuksen myös maahan ja kulttuuriin. Nyt hän on tuore opiskelija Ranskan Lyonissa.
Euroopan-reissumme viimeinen pysähdys oli Ranskan Lyonissa, jossa tapasimme vasta viikon kaupungissa asuneen Alisan. Hän oli juuri aloittanut viestinnän ja informaatiotieteen opinnot Lyonin yliopistossa.
Ranskassa asuminen on Alisalle kuitenkin entuudestaan tuttua, sillä hän vietti juuri vuoden Normandiassa vapaaehtoistyössä.
– Halusin lukion jälkeen pitää tauon opiskelusta ja nähdä maailmaa. Sitten löysin vapaaehtoistyöt.
Alisan työhön nuorisoneuvostossa kuului yläasteikäisten nuorten avustamista erilaisissa projekteissa sekä nuorten tapaamisten järjestämistä. Nuorten projektit saattoivat olla esimerkiksi puiden istutusta kouluihin tai tabletinkäyttöoppaan toteutusta vanhuksille. Välillä Alisa kävi paikallisissa kouluissa kertomassa työstään ja Suomesta sekä erilaisista mahdollisuuksista lähteä ulkomaille.
Alisa tykästyi elämään Ranskassa ja halusi lähteä maahan pidemmäksi aikaa. Hän ei ollut varma mitä haluaisi opiskella Suomessa ja löysikin mieluisan tutkinnon Ranskasta.
– Ajattelin vain hakea ja sitten tulinkin hyväksytyksi sisään. Nyt olen täällä! Alisa iloitsee.
Kiinnostus Ranskan kulttuuria ja kieltä kohtaan sai Alisan hakemaan opiskelijaksi Lyoniin.
Innostus kieleen heräsi uudelleen
Suhde ranskan kieleen on vaihdellut vuosien aikana. Alisa aloitti kielen opiskelun jo viidennellä luokalla, mutta kertoo silloin suorastaan vihanneensa sitä. Hänen piti kuitenkin jatkaa opintoja viitisen vuotta.
– Lukiossa minulle tuli joku outo motivaatio aloittaa kokonaan alusta. Siitä lähti innostus kieltä, maata ja kulttuuria kohtaan. Pienestä asti toiveenani on ollut asua pidempi aika ulkomailla, varsinkin Ranskassa.
Normandiaan vapaaehtoistyöntekijäksi lähtiessään Alisa osasi lukea ja kirjoittaa ranskaksi, mutta puhuminen tuotti vielä paljon haasteita. Kielitaito parani kuitenkin todella nopeasti, kun työt tehtiin ranskaksi ja kieltä oli vain pakko puhua.
– Nyt kolmivuotinen tutkintoni opiskellaan kokonaan ranskaksi. Saa nähdä mitä siitä tulee, mutta toivotaan parasta, Alisa naurahtaa.
Ranskankielisten esseiden kirjoittaminen on Alisalle tuttua ja vapaaehtoistyössä hän kirjoitti erilaisia raportteja ranskaksi, mutta opiskelu ja tentit vieraalla kielellä ovat hänelle uutta.
Käytännön apua ystäviltä
Kärsivällinen asenne on ollut valttikortti, kun Alisa järjesti muuttoaan Lyoniin.
– Byrokratia Ranskassa on aika erilaista kuin Suomessa. Varsinkin asunnon hankkiminen oli ihan hirveää. Siihen tarvitsee ranskalaisen takuunmaksajan ja vaikka mitä todistuksia. Minulla ei ollut ranskalaista takuunmaksajaa, joten se tuotti ongelmia. Asuntoja pitäisi myös aina käydä katsomassa paikan päällä, mutta minä olin vielä Suomessa. Nettikin on täynnä huijareita, joten asunnon saaminen oli ison työn takana.
Lyon on väkiluvultaan Ranskan kolmanneksi suurin kaupunki.
Käytännön vinkkejä ja apua Alisa sai ranskalaisilta kavereiltaan.
– En olisi pärjännyt ilman heitä. He antoivat neuvoja niin asumistuen hakemiseen, yliopiston kursseihin kuin kielen slangisanoihin liittyen, Alisa kiittelee.
Vielä ensimmäisen opiskeluviikon aikana Alisa ei ole juurikaan ehtinyt tutustua Lyonin opiskelijakulttuuriin. Hän kertoo liittyneensä vaihto-opiskelijoiden WhatsApp-ryhmään, jossa puhutaan paljon bileistä ja tapahtumista. Seuraavana viikonloppuna hän on menossa Erasmus-tapahtumaan.
– Itse opiskelusta tiedän sen verran, että tenttejä on jokaisen lukukauden jälkeen, eli kahdesti vuodessa. Muulloin saattaa olla välitestejä, projekteja ja ryhmätöitä. Kyllä se varmasti vaatii töitä ja paljon omatoimista opiskelua, hän pohtii.
Alisa vaikuttaa tyytyväiseltä uuteen elämänvaiheeseensa Ranskassa.
– Kyllä tämä on ollut mun unelma jo tosi pitkään. Näin viikon jälkeen ei ainakaan kaduta, vaan tuntuu siltä, että tämä oli hyvä päätös.
