Tarinoita maailmalta

Suomalaiset Kanadassa pitävät yhtä

Timo ja Henna Orava muuttivat Kanadan Vancouveriin 15 vuotta sitten uusien mahdollisuuksien sekä upean luonnon perässä. Yrittäjäpariskunta tietää kokemuksesta, että Kanadan suomalaiset pitävät yhtä.

Henna ja Timo ovat asuneet Vancouverissa yli 15 vuotta.

Timo ja Henna kertovat, että vaikka suomalaisyhteisön loisto on hieman hiipunut huippuvuosistaan, kunnioitetaan Vancouverin alueella yhä sinivalkoisia perinteitä. 

– Suomalaisuus näkyy parhaiten erilaisissa tapahtumissa ja suomalaisissa tilaisuuksissa. Vancouverin alueella on yhä paljon suomalaistaustaisia ihmisiä. Koska muuttoliikettä oli 60- ja 70-luvulla Kanadaan paljon enemmän kuin nykyään, niin yhteisölliset perinteet ovat vähän hiipuneet. Meidän kokemuksemme toki rajoittuvat tänne länsirannikolle ja varsikin Vancouverin alueelle.
Perinteiset suomalaisten asuinalueet ovat pienentyneet väestön ikääntyessä.
– Mutta nyt viime vuosina on nähty uutta suomalaisyhteisön kasvua ja voimistumista, ja täällä juhlitaan yhdessä juhannusta, joulua ja muita suomalaisille rakkaita juhlia. 

Vancouverissa suomalaisia palvelee esimerkiksi Scandinavian Centre, missä järjestetään paljon tapaamisia ja tapahtumia, Suomi-kirkko Emmaus, Kotikirkko sekä Suomen suurlähetystö. Timo ja Henna ovat FinnGoods-kauppiaita, eli he maahantuovat pohjoismaisia elintarvikkeita.

– Verkkokauppamme tuotteita lähtee matkaan ympäri Kanadaa ja Yhdysvaltoja päivittäin. Täällä on paljon suomalaisia yrittäjiä eri aloilla: on esimerkiksi suomenkielisiä kiinteistövälittäjiä, IT-alan osaajia ja puutarhureita. Suomalaisia on myös yllättävissäkin paikoissa ja viroissa, mikä on usein virkistävää. 

Suomalaiset kanadalaisten suosiossa

Vaikka ajan myötä Kanadan suuret suomalaisyhteisöt ovat hieman pirstaloituneet, niin Kanadan suomalaisten yhteishenki tuli jälleen vahvasti esiin esimerkiksi koronapandemian myötä.

– Tuntuu, että täällä jokainen elää omissa kuvioissaan ja arki on usein täysin kanadalaista, mutta hädän hetkellä yhteishenki syttyy eloon kuin luonnostaan. Suur-Vancouverin alueen toiselta laidalta toiselle on kolmen tunnin ajomatka, joten suomalaisten tapaamiset isolla joukolla ovat nykyään melko satunnaisia. Välillä saattaa mennä viikkoja, ettemme tapaa yhtään suomalaista, ja sitten yhtäkkiä saman viikon aikana näemme sattumalta monta suomalaista.

Timo ja Henna kertovat, että heidän kokemuksensa mukaan kanadalaiset pitävät suomalaisia luotettavina, rehellisinä, maltillisina ja säntillisinä.
– Tuntuu, että Suomen tavaramerkki maailmalla on vakaa luotto. Sen takana on pitkä historia, josta on kiittäminen muun muassa luotettavia tavaranvalmistajia, korkeaa tietotaitoa sekä erinomaista urheilumenestystä. Olemme joskus kuulleet kanadalaisen suusta paljonpuhuvan lauseen: En olisi vähempää teiltä osannutkaan odottaa.

Pariskunta on tavannut paljon kanadalaisia, joilla on suomalaiset sukujuuret. Suomalaisuus tuntuu olevan Vancouverin alueella mielenkiintoinen keskusteluaihe, ja jokainen tuntuu tietävän Suomesta jotain.  

– FinnGoodsin etuna on ollut, että tällaisia asiakastapaamisia Suomi-taustaisten kanadalaisten kanssa on ollut erittäin paljon ja hyvin usein ihmiset haluavat kertoa meille kokemuksistaan sekä jakaa sitä yhteistä mitä meillä on. Parhaimpia ovat sellaiset spontaanit tapaamiset, jotka noudattavat yleensä tuttua kaavaa: aksentti tai jokin muu seikka paljastaa suomalaisuutemme ja siitä lähtee keskustelu millaisia kokemuksia keskustelukumppanilla on Suomesta.

Henna ja Timo ovat Kanadassa oppineet nauttimaan luonnosta entistä enemmän.

Ulkomailla asuminen on opettanut paljon

Kaksikon mielestä on vaikeaa määritellä, milloin monikulttuurisessa maassa on onnistuneesti integroitunut. 
– Kanada on täynnä maahanmuuttajia. Sellaista perinteistä integroitumista, mitä Suomessa tapahtuu, kun koko kansa katsoo kahta TV-kanavaa ja jakaa samat perinteet, ei täällä oikein pääse tapahtumaan. Esimerkiksi kiinalaisten ja intialaisten yhteisöt ovat täällä erittäin suuria, ja heidän perinteensä ovat ihan omanlaisiaan. Onkin vaikea sanoa, mitä kanadalaisuus sitten onkaan, kun alkuperäiskansat ovat ainoat kansat, jotka eivät ole täällä vieraina.
Henna ja Timo kokevat kuitenkin, että viidentoista Kanada-vuoden aikana he ovat löytäneet paikkansa asuinmaassaan.
– Alussa meillä oli suomalaisia mentoreita, jotka auttoivat meidät työelämään ja kotiutumaan tänne. Se oli sellainen ”soft landing”, ja viimeisten vuosien aikana on alkanut tuntua, että olemme osa kanadalaista yhteisöä.

Kanadassa asuminen on opettanut Hennalle ja Timolle paljon.

– Olemme oppineet nauttimaan luonnosta entistä enemmän, sillä täällä on ollut helppoa osata arvostaa luonnon monimuotoisuutta sekä ymmärtää oma asema planeettamme turvaamiseksi. Olemme myös oppineet, että maailma on suuri ja täynnä mahdollisuuksia. Suomessa sellaista suurta luottamusta omiin mahdollisuuksiinsa on hankalampaa löytää kuin täällä. Täällä olemme oppineet sitä mentaliteettia, että toisen menestys ei ole keneltäkään pois ja on ilo juhlia toisten ihmisten menestystä.

Yhdeksi tärkeistä Kanadan opeista pariskunta nimeää sosiaalisuuden arvostamisen.

– Suomalaista tuppisuukulttuuria olemme päässeet täällä karistamaan. Sosiaalisuus on tullut helpommaksi, ja olemme ymmärtäneet, kuinka tärkeitä ihmiskohtaamiset ovat ihan täysin tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Nykyään lähes etsimme tilanteita, joissa saamme vähän puhua jollekin, ja ammennamme paljon siitä vuorovaikutuksesta.

Sosiaalisten tilanteiden sujuvuudesta pariskunta saa kuulemma kiittää edesmennyttä koiraansa ja tämän kanssa tehtyjä jokapäiväisiä lenkkejä ihmisten parissa.

– Honey opetti meille tänne tultuamme yli kolmentoista vuoden ajan ihmiskohtaamisia päivittäin. Mikään ei ollut parempi konsti tutustua uusiin ihmisiin, kuin lähteä pienen koiranpennun kanssa kävelylle.

Henna ja Timo kokevat olevansa osa kanadalaista yhteisöä.

Kiira muutti poikansa kanssa Lissaboniin: ”Joka ilta on meininkiä ja lapset ovat tervetulleita mukaan”

Kiira toteutti tänä syksynä pitkäaikaisen unelmansa Lissabonissa asumisesta. Hän on poikansa kanssa sopeutunut nopeasti paikalliseen kulttuuriin, jossa arkielämäkin on menevää ja sosiaalista.

Ammattitanssija Kiira unelmoi pitkään Lissabonissa asumisesta.

– Kävin ensimmäisen kerran Lissabonissa vuonna 2006 ja totesin jo silloin haluavani muuttaa tänne joku päivä, Kiira kertoo.

Hän palasi kaupunkiin lomalle vielä kuudesti ennen kuin päätti tosissaan kokeilla muuttoa oltuaan Lissabonissa lokakuussa 2021. Tuolloin paluu lokakuiseen Suomeen tuntui vaikeammalta kuin koskaan.

– Tyttäreni on nyt jo 17-vuotias, joten pärjää hyvin ilman minua ja jäi asumaan kahden veljeni kanssa. Pojalleni taas koulun aloitus olisi joka tapauksessa täysin uutta, joten miksei uudessa maassa? Tämä syksy oli siis kaikin puolin otollinen aika lähdölle. Pystyin myös jättämään suurimman osan tavaroistamme kotiin ja päättämään vasta tämän kokeilun jälkeen, mitä tehdä niille.

Muuttoon kuuluvan byrokratian hoitaminen on ollut Kiiran mukaan välillä haastavaa.

– Isoin ”kulttuurishokki” on ollut se, kuinka epätehokasta asioiden hoitaminen täällä on Suomeen verrattuna. Mihinkään ei ole selkeää kaavaa ja kaikki pitää olla tulostettuna sekä paikan päällä allekirjoitettuna. Se, miten minkäkin saa hoidettua, tuntuu olevan täysin kiinni siitä, kenen virkailijan tiskille sattuu päätymään ja millä tuulella tämä sattuu olemaan.

Portugalin opiskelua päivittäin

Kiira ja hänen poikansa lähtivät syksyksi Portugaliin kokeillakseen miltä asuminen maassa tuntuu. Joulukuussa he ovat tulossa Suomeen kolmeksi viikoksi. Tanssijan ammatissa työskentelevä Kiira esiintyy Lumikuningatar -jääshow’ssa, minkä ensi-ilta siirtyi vuosi sitten koronarajoitusten takia.

– Palaan nyt työstämään ja esittämään sitä. Isoin kysymys muuton kohdalla on ollut se, kuinka osaamme olla erossa perheestämme. Asuimme yhdessä kahden pikkuveljeni ja kahden lapseni kanssa, joten olemme hyvin läheisiä, mutta nyt täällä ollessa ei tuo välimatka tunnukaan niin isolta, varsinkin kun yhteydenpito on suhteellisen helppoa. Olemme siis palaamassa Lissaboniin tammikuussa ja koko ajan tuntuu enemmän ja enemmän siltä, että haluan siirtää arkemme tänne ja käydä vain kesäisin Suomessa, Kiira kertoo.

Tällä hetkellä Kiira opiskelee portugalin kieltä päivittäin. Hän kertoo englannilla kuitenkin pärjäävän.

Kiiran poika on sopeutunut paikalliseen kulttuuriin nopeasti.

– Jos joku ei puhu englantia, tulee joku muu tilassa oleva tulkkaamaan ennen kuin sitä ehtii edes pyytää. Hätätilanteessa otetaan Google Translate käyttöön.

Lissabonissa Kiira on päässyt myös ympäristöön, jossa minkäänlaista kielimuuria ei ole.

– Tanssisalikulttuuri on hyvin samanlaista joka puolella maailmaa, mikä on aivan ihanaa. On ollut todella tärkeää päästä monta kertaa viikossa paikkaan, minkä kieltä osaa täydellisesti ja missä tuntee olevansa saman tien monella tapaa kotona.

Kiira iloitsee poikansa hyvin sujuneesta koulunaloituksesta. Hän kertoo saavansa vastaansa aina hyväntuulisen tyypin, jolla on jo monta ystävää koulussa.

– Jollain ihmeen tuurilla hänen luokallaan on myös puoliksi suomalainen tyttö, joka on ollut hänelle iso apu sekä turva, niin kuin hänen äitinsä minulle saadessani aina vastaukset kysymyksiini, kun en ole ihan varma mitä tuli läksyksi tai mitä tarvikkeita pitikään hankkia. Hieman on yllättänyt se, kuinka vähän infoa vaihdetaan koulun ja kodin välillä, mutta niin kauan, kun lapsi haluaa kouluun mennä, ei siihen kai ole erityistä tarvetta.

– Kouluaineina heillä on matematiikkaa, portugalia ja ”science”, mistä en vielä ole päässyt aivan perille mitä kaikkea se pitää sisällään.

Kiiran mukaan koulussa toimitaan vanhanaikaisemmin kuin Suomessa, ja esimerkiksi kaunokirjoitusta harjoitellaan edelleen paljon.

Kiiran poika käy muutaman kerran viikossa portugalia opetteleville lapsille suunnatussa kerhossa.

– Hän nappaa kieltä todella nopeaa vauhtia ja pärjää aikuisten kanssa englannilla lähes saumattomasti. Poikani pelaa myös kahdesti viikossa jalkapalloa Benficassa, mikä taas on hänelle se paikka missä voi tuntea osaavansa kieltä täydellisesti ja tuntea yhteenkuuluvuutta.

”Joka ilta on meininkiä”

– Isoin syy, miksi halusin muuttaa tänne, on portugalilaisen kulttuurin sosiaalisuus sekä lapsiystävällisyys. Joka ilta on meininkiä ja lapset ovat tervetulleita mukaan. Heidät myös otetaan ihanasti huomioon. Ei ole sitä arkea, missä pitäisi olla tiettyyn kellonaikaan kotona, jotta lapset saavat iltapalan oikeaan aikaan ja kaikki kiva aktiviteetti kasataan viikonlopulle, Kiira toteaa.

Hän nauttii siitä, että voi käydä poikansa kanssa baarissa katsomassa futispeliä yhtä hyvin tiistai- kuin lauantai-iltana, eikä kukaan katso heitä ajatellen, että lapsen tulisi olla jo kotona nukkumassa.

Kiira asuu poikansa kanssa kommuunissa, jossa he ovat nopeasti tutustuneet muihin asukkaisiin.

– Koiria ulkoiluttaessa tulee juteltua muiden puistossa olijoiden kanssa ja aina kun olemme potkimassa poikani kanssa palloa, saamme hyvin nopeasti seuraa.

Auringonvalon tuoma energia ja kirkkaan värikkäät talot inspiroivat Kiiraa.

– Olen täysin kesän lapsi ja miettinyt monta kertaa sitä, kuinka paljon eläväisempiä Suomessakin ollaan kesäisin ja kuinka paljon vaikeampaa on jaksaa tehdä mitään töiden jälkeen, kun on pimeää ja kylmää.

Portugalin edullinen hintataso ravintoloissa mahdollistaa after workit ja illalliset pitkin viikkoa paljon suuremmalle osalle ihmisiä kuin Suomessa, vaikka palkkataso Portugalissa onkin alhaisempi.

– Olen menevä ja sosiaalinen ihminen, ja tuntuu siltä, että sellaista arkea mitä kaipaa on paljon vaikeampi elää Suomessa, kuin täällä. On kyllä tuntunut moneen kertaan siltä, että on juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan.

Kiira kirjoittaa elämästään Portugalissa myös blogia, johon pääset tästä.

Portugalin lämmin ilmasto miellyttää Kiiraa.

Vaihto-oppilaana saatu tukiverkko helpotti Tarun muuttoa Japaniin

Nykyään Taru on myös äiti.

Vaihto-oppilasvuosi tutustutti Tarun japanilaiseen kulttuuriin ja nyt hän on asunut maassa yli kymmenen vuotta. Japanin kieltä oppiessaan Taru huomasi nopeasti, että käsieleilläkin on suuri merkitys.

Taru päätti jo ala-asteikäisenä, että haluaa joskus asua ulkomailla. Vaihto-opiskelu lukiolaisena tuntui helpoimmalta tavalta päästä kokeilemaan ulkomailla asumista, ja kohteeksi Taru valitsi Japanin, koska halusi nähdä, kokea ja oppia mahdollisimman paljon uutta.

– Halusin maahan, jossa ei käytetä englantia, jolloin voisi oppia uuden kielen. Valitsin Japanin, koska se oli mielestäni niin kaukana, ettei siellä tulisi pelkällä lomamatkalla käytyä.

Koska Taru ei vaihto-oppilaana osannut kieltä juuri lainkaan ennen Japaniin tuloa, hän sai vapautuksen klassisen japanin tunneilta sekä suurimmasta osasta kokeita. Muiden perehtyessä klassisen japanin kielioppiin, Taru opiskeli japania itsenäisesti sekä vapaaehtoisen avustajan kanssa.

Japanilaisesta lukiosta Tarun mieleen jäi erityisesti aktiivinen kerhotoiminta.

– Lukioissa on useita eri kerhoja, joista valitaan yksi mieleinen. Oppituntien päätyttyä, ja kerhosta riippuen myös viikonloppuisin ja pyhinä, kokoonnutaan kerhon jäsenten kanssa harrastamaan ja touhuamaan yhdessä. Kerhotoiminnan kautta saadaan uusia ystäviä eri luokilta ja opitaan hierarkia-arvoja, jotka ovat edelleen tärkeitä esimerkiksi työelämässä, Taru kertoo.

Taru opiskeli Japanissa kauppatieteitä.

”Jotkut opiskelijat myös nukkuivat luennoilla”

Japanin koulujärjestelmä ei Tarun mielestä poikkea huomattavasti suomalaisesta. Iso ero on kuitenkin se, että Japanissa pääsykokeita on jo ala-asteelta saakka. Lisäksi suuresta väkiluvusta johtuen kouluja on tarjolla paljon enemmän kuin Suomessa, ja perheet voivat valita joko yksityisen tai julkisen koulun.

– Suurimmassa osassa kouluja käytetään koulupukua. Jopa julkisessa lukiossa, jossa olin vaihdossa, piti ostaa tietty vaatesetti liikuntatunteja varten, vaikkei koulussa virallista uniformua ollutkaan.

Valmistuttuaan ylioppilaaksi Taru haki japanilaiseen yliopistoon opiskelemaan kauppatieteitä. Hän ehti opiskella Helsingin yliopistossa puoli vuotta ennen muuttoa Japaniin ja kertoo kirjoittaneensa tuon puolen vuoden aikana enemmän tutkielmia kuin koko neljän vuoden opintojen aikana Japanissa.

– Tentit Japanin yliopistossa olivat pääosin monivalintatehtäviä. Tämäkin on varmasti oppilaitoskohtaista, mutta opiskelu ja opintopisteiden saaminen tuntui helpommalta kuin Suomessa, vaikka kaikki opinnot olivatkin japaniksi. Ehkä tästä johtuen opiskelijat olivat joillain luennoilla paljon levottomampia kuin Suomessa. Välillä hälyä oli niin paljon, ettei opettajan puhetta kuulunut kunnolla. Jotkut opiskelijat myös nukkuivat luennoilla, Taru kertoo.

Opiskeluaikanaan Taru nautti aktiivisesta kampuselämästä tapahtumineen. Japanissa työnhakua helpottaa muun muassa se, että yritykset tulevat kampuksille pitämään infotilaisuuksia. Lisäksi esimerkiksi lähtöpalkat ovat usein nähtävillä yritysten opiskelijoille suunnatuilla työnhakusivustoilla. Tarun mukaan Japanissa haetaan töihin jo opintojen aikana ja lähes kaikilla onkin työsopimus taskussa valmistuessaan.

”Positiivisella asenteella pääsee pitkälle”

Ostoskadut, ravintolat ja ympäri vuorokauden auki olevat kioskit tekevät Japanissa kaupunkialueella asumisesta kätevää.

– Jotain tekemistä löytyy aina vuorokauden ajasta riippumatta ja jossain tapahtuu aina jotain. Vaikka kotikaupunkini ei Japanin mittapuulla olekaan valtavan suuri, nautin vilkkaasta kaupunkielämästä, jollaista Suomessa ei voi kokea.

Tarulle muutto Japaniin oli helppo entisen isäntäperheen avun ja lukioaikaisten kaverien tuen ansiosta. Eniten sopeutumista oli ilmastossa.

 – Kesällä on todella kuumaa ja kosteaa: lämpötila kohoaa päivisin usein yli kolmenkymmenenviiden asteen ja helteitä jatkuu syksyyn saakka. Talvella on kylmää ja kosteaa, ja talot ovat usein niin huonosti eristettyjä, että sisälläkin saa palella takki päällä.

Taru muistelee lukiovaihtonsa aikaista kielimuuria, joka aiheutti haasteita sopeutumisessa. Ensimmäiseen kolmeen kuukauteen hän ei ymmärtänyt lähes lainkaan, mitä ihmiset hänen ympärillään puhuivat.

– Positiivisella asenteella pääsee pitkälle. Olin kuitenkin päättänyt, että opin vaihdon aikana uuden kielen ja pyysin isäntäperheeni hyvää englantia puhuvaa äitiä käyttämään kanssani vain japania, ellei ole kyse elämästä ja kuolemasta.

Ensimmäiset kuukaudet menivät hymyillen, nyökytellen ja käyttäen yksittäisiä sanoja kommunikointiin.

– Se, että käsieleetkin ovat erilaisia kuin Suomessa, toi mukanaan omat haasteensa. Esimerkiksi käsimerkki, jolla kutsutaan joku luokseen, näyttää siltä kuin Suomessa yrittäisi häätää jonkun pois. Pelästyin aluksi, että luokkatoverini vihasivat minua, kun ruokatunnilla kaikki huitoivat suuntaani kyseistä käsimerkkiä.

Tarulla on läheiset välit miehensä vanhempiin ja nämä tulevat usein kylään, vaikkei Tarun mies olisi kotona. He myös lähettävät usein maaseudulta hedelmiä, riisiä ja vihanneksia.

– Japanissa on Suomea yleisempää, että isovanhemmat asuvat perheen kanssa. Myös mieheni isoäitini asuu appivanhempieni luona. Lisäksi esi-isiä kunnioitetaan enemmän kuin Suomessa. Elokuussa, kun Japanissa on Obon-juhla, muistellaan esi-isiä ja menehtyneitä sukulaisia, kierrämme mieheni perheen kanssa sukuhaudoilla siistimässä niitä ja viemässä niille kukkia ja syötävää.

Taru on asunut Japanissa yli kymmenen vuotta.

Linda muutti itselleen vieraaseen maahan: ”Kyseessä oli todellakin hyppy tuntemattomaan”

Linda muutti Maltalle ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten.

Paljon matkustellut Linda löysi tukikohtansa Maltalta. Siellä hektisyys, kiire ja stressi ovat jääneet vähemmälle.

Linda lähti Maltalle ensimmäisen kerran syksyllä 2017 saamansa työpaikan perässä. Hän oli vuotta aiemmin valmistunut liiketalouden tradenomiksi ja etsinyt uusia työhaasteita Suomesta niitä kuitenkaan löytämättä.

– Aloin laajentaa työnhakualuettani Suomesta Eurooppaan. Aika pian sain huomata, että vaikka olin Suomessa tehnyt kahdentoista vuoden työuran, niin vastaaviin tehtäviin ei ollutkaan kovin helppoa päästä ulkomailla, Linda kertoo.

Linda sai työn maltalaisen nettikasinon suomenkielisenä asiakaspalvelijana. Kuukausi myöhemmin hän oli irtisanoutunut pitkäaikaisesta vakituisesta työstään Suomessa, laittanut asuntonsa vuokralle, myynyt autonsa ja pakannut tavaransa.

– Kyseessä oli todellakin hyppy tuntemattomaan, koska en tiennyt nettikasinoista mitään enkä ollut ikinä Maltalla edes käynyt.

Asuttuaan pari vuotta Maltalla Lindalle tarjoutui tilaisuus myös kaukomatkusteluun hänen saatuaan työpaikan, jossa oli etätyöskentelymahdollisuus. Hän lähti reissulle Aasiaan, mikä oli ollut yksi hänen pitkäaikaisista haaveistaan. Koronapandemia pidensi reissua maiden lyödessä rajansa kiinni, ja lopulta Linda vietti tätinsä lomatalossa Thaimaassa viisi kuukautta. Sieltä hän palasi Suomeen.

 – Vietin yhden talven Espanjassa, ja marraskuussa 2021 päädyin muuttamaan takaisin Maltalle. En oikeastaan osaa tarkalleen sanoa, mikä tässä pienessä saarivaltiossa viehättää niin paljon, että muutin takaisin. Ulkomaalaiset harvemmin jäävät Maltalle pidemmäksi aikaa, saati pysyvästi.

Linda myöntää olleensa aluksi pelialaa kohtaan melko epäileväinen, mutta mielenkiinto on kasvanut kokemuksen mukana.

– Viiden vuoden pelialalla työskentelyn jälkeen kontakteja on syntynyt paljon, ja oli mahtavaa huomata niiden hyöty, kun olin äskettäin hetken työttömänä. Oli jännä huomata, että viiden vuoden aikana ulkomailla on kertynyt kontakteja enemmän kuin ikinä kahdentoista työvuoden aikana Suomessa.

Linda sanoo muiden ulkosuomalaisten paluumuutoista ja työnsaantihaasteista lukiessaan välillä miettivänsä millainen hyöty hänen kokemuksellaan mahtaa olla, mikäli hän joskus palaisi Suomeen.

– Toki voisin edelleen tehdä ulkomaalaiselle yritykselle töitä etänä myös Suomesta käsin. Se voisi olla helpompi vaihtoehto paluumuuton kannalta.

Linda nauttii Maltan vaellusreiteistä.

Mielenkiintoinen kulttuuri

Tällä hetkellä Linda työskentelee sisällöntuotannon koordinaattorina pelialalla. Vapaa-ajanviettomahdollisuuksia Maltalla on pienestä koostaan huolimatta runsaasti.

– Täältä löytyy edelleen paikkoja, joissa en ole edes käynyt. Erilaisia vaellusreittejä on todella paljon ja niitä on kiva käydä kävelemässä. Toisinaan tapaan muutamia tuttuja, joiden kanssa käymme syömässä tai drinkeillä. Kesäaikaan täällä on myös paljon erilaisia musiikkitapahtumia, paikallisia festivaaleja eri kylissä, markkinoita, karnevaaleja, ilotulituskilpailua ja paljon muuta.

Maltalla on helppoa jutella täysin tuntemattomienkin kanssa, mutta kunnon ystäviä Linda ei ole vielä tähän mennessä saarelta löytänyt. Muutamia paikallisia kavereitaan hän näkee silloin tällöin. Hän on pohtinut syitä sille, miksi ystävien löytäminen on vaikeampaa.

– En oikein tiedä mistä se johtuu, mutta varmaan yhtenä syynä on ihmisten vaihtuvuus tällä saarella. Harva jää tänne pysyvämpää tai pitkäaikaista elämää rakentamaan, hän toteaa.

Lindan mukaan maltalaista kulttuuria voisi parhaiten kuvailla sekoituksena välimerellistä ja eurooppalaista kulttuuria.

– Malta tunnetaan esimerkiksi vanhasta historiastaan aina ritariajoille saakka. On vaikuttavia linnoituksia ja temppeleiden raunioita, jotka ovat vanhempia kuin Egyptin pyramidit. Toisinaan Vallettassa ja Mdinassa vieraillessa tuntuu kuin olisi aikamatkaillut takaisin keskiajalle. On hienoa, että sitä on haluttu säilyttää niin paljon.

Lindan mukaan Maltalla perheiden merkitys ja uskonnollisuus näyttäytyvät huomattavasti vahvemmin kuin Suomessa. Suurin osa maltalaisista kuuluu roomalaiskatoliseen kirkkoon. Kesäisin jokaisessa kylässä vietettävät festivaalit eli festat ovat usein uskonnollisia juhlia.

– Siitä huolimatta uskallan sanoa, että kuka tahansa voi niihin osallistua riippumatta siitä, miten paljon uskonto merkitsee omassa elämässä, sillä juhlat ovat loistava tapa päästä näkemään paikallista kulttuuria.

Uskonnolliset perinteet ja erilaiset uskomukset ovat Lindan mukaan Maltalla asioita, jotka myös jakavat vahvasti mielipiteitä, niin hyvässä kuin pahassa.

– Etenkin ikääntyvien ja nuorten sukupolvien välillä mielipiteet eroavat välillä hyvinkin paljon. Halutaan siirtyä nykyaikaisempiin tapoihin, mutta samalla silti pitää kiinni vanhoista perinteistä. Siinä huomaa selkeästi katolisen uskonnon vaikutuksen.

Linda kertoo Maltan ruokakulttuurissa näkyvän sekoitus arabialaista, italialaista ja brittiläistä keittiötä välimerelliseen tyyliin.

– Oliiviöljyä ei säästellä! Maltan kansallisruokaa on kani, jota saa yleensä haudutettuna kastikkeessa vihanneksien kera. Ruokaa on saatavilla tuoreista raaka-aineista, ja etenkin tällaiselle kalan ja rapujen ystävälle se on ihan mahtava juttu.

Linda mainitsee paikallisista herkuista pastizzin ja qassatan, joita myydään leipomoissa ja joiden täytteenä voi olla lähes mitä vain.

Vapaa-ajanviettomahdollisuuksia on Maltalla runsaasti.

Tulevaisuudensuunnitelmissa joustovaraa

Välimeren rento elämäntyyli viehättää Lindaa.

– Maltalaisessa kulttuurissa on todella paljon asioita, joista itse pidän. Sellainen tietty hektisyys ja kiire mitä oli Suomessa asuessa, on täällä jäänyt vähemmälle eikä kaikesta enää stressaa ihan samalla tavalla. Pidän myös todella paljon erilaisista festivaaleista ja tapahtumista mitä täällä järjestetään. Niistä jotenkin välittyy sellainen hyvä fiilis ja elämästä täysillä nauttiminen.

– Ulkomaille muutossa on aina omat haasteensa, etenkin paikalliseen kulttuuriin tottumisessa. Itselle sen on tehnyt varmaan helpommaksi matkustelu jo ennen Maltalle muuttoa. Etenkin jos reissuillaan pyrkii näkemään vähän enemmän paikallista elämää turistikohteiden sijaan, saa jo aika hyvän kuvan siitä, millaista se asuminen juuri siinä maassa voisi olla.

Suomesta Linda kaipaa erityisesti luontoa ja vuodenaikojen vaihtelua.

– Maltan luonto on melko karua ja kivikkoistakin, eikä täältä löydä metsiä samalla tavalla kuin Suomesta. Vaikka pidänkin eniten kesästä, olen alkanut kaivata erityisesti syksyä ja sen kauniita värejä.

Paluumuutto Suomeen ei ainakaan toistaiseksi ole Lindan suunnitelmissa, vaikkei se täysin poissuljettu ajatuskaan ole. Tällä hetkellä hän odottaa Aasiassa asuvan miesystävänsä saavan opiskeluviisumin Maltalta.

– Maltalla tulen varmasti pysymään ainakin seuraavan vuoden, sillä jatkoin juuri vuokrasopimusta nykyisessä asunnossani vuodeksi eteenpäin. Viime aikoina pohdinnassa ovat olleet tulevan talven suunnitelmat, sillä reissuhaaveita minulla riittää. Voisin myös helposti kuvitella asuvani jossain toisessa Välimeren maassa, kuten vaikkapa Kreikassa.

Etätyön tuoma vapaus on tullut Lindalle entistä tärkeämmäksi. Kun tärkeitä ihmisiä, joiden luona vierailla, on useammassa kuin yhdessä maassa, on huomattavasti helpompaa, kun työt voi ottaa mukaan eikä lomapäiviä tarvitse laskea riittämään joka reissuun.

– Muutaman kerran minulta on kysytty, miksi olen muuttanut tänne takaisin, ja siihen oli aluksi haastavaa vastata. Jostain syytä päätös paluusta oli itselle todella helppo. Ehkäpä siksi, että Malta on alkanut tuntumaan toiselta kodilta. Vaikka saari on pieni ja luontoa kaipaa enemmän, niin ajatus täältä lähtemisestä on vaikeampi kuin esimerkiksi kolme vuotta sitten. Ja uskonkin, että mikäli jonain päivänä täältä lähtisin, niin ihan varmasti palaisin silti takaisin. Vähintään lomareissulle.

Suomen kielen opetusharjoittelu Lontoossa vei Sannan jälleen ulkomaille

Sanna teki ensimmäisen opetusharjoittelunsa Ranskan Caenissa.

Sannalle kokemukset ulkomailla ovat olleet monin tavoin rikastuttavia. Suomen kieltä ja kulttuuria opettaessaan hänessä on herännyt suurta ylpeyttä suomalaisuudestaan.

– Olen aina matkustellut paljon, ja lukioikäisenä aloin haaveilla ulkomailla asumisesta ja Au pair -kokemuksesta. Lukion jälkeen vietin välivuoden, jonka päätin Au pair -kesään Lontoossa.

Sanna kertoo jännittäneensä pitkäksi aikaa yksin pois kotoa lähtemistä, mutta kolmen kuukauden jakso tutussa kaupungissa tuntui sopivalta haasteelta. Lontoo on aina ollut Sannan suosikkikaupunki, joten hän halusi Au pairiksi juuri sinne.

– Au pair -kesä oli korvaamaton kokemus. Host-perheeni kanssa minusta ei tullut erityisen läheinen, mutta rakastin asua Lontoossa ja kokea elämää eri ympäristössä ja kulttuurissa. Asuin monikulttuurisessa brittiperheessä, jossa oli kolme lasta. Työskentelin neljä päivää viikossa vanhempien ollessa töissä, Sanna kertoo.

Palattuaan Englannista kotiin Sanna aloitti suomen kielen opinnot Helsingin yliopistossa. Pian hän alkoi pohtia, kuinka hienoa olisi päästä opintojen aikana uudelleen ulkomaille.

– En kuitenkaan tiennyt, miten vaihto onnistuisi suomen kielen opiskelijalta, joten aloin haaveilla harjoittelusta ulkomailla varteenotettavana vaihtoehtona.

Kandikeväänään Sanna puhui haaveistaan opettajalleen, joka vinkkasi Sannalle Opetushallituksen järjestämistä harjoittelujaksoista ulkomaisissa yliopistoissa, joissa opetetaan suomea.

– Taisin tiirailla hakupaikkoja pari vuotta ennen kuin lopulta hain viidennen vuoden syksyllä.

Sanna päätyi hakemaan Caenin yliopistoon Ranskaan, sillä oli opiskellut pitkän ranskan koulussa ja hakukriteerit osuivat muutenkin kohdilleen. Hänet valittiin harjoitteluun, jonka hän aloitti tammikuussa 2022. Käynnissä oli Sannan viidennen opiskeluvuoden kevät, ja Ranskassa ollessaan hän palautti gradunsa ja suoritti viimeiset yliopistokurssinsa.

Tällä hetkellä Sanna asuu toistamiseen Lontoossa.

Opetusharjoitteluista ainutlaatuisia kokemuksia

Sanna vietti Ranskassa vajaat neljä kuukautta. Opetusharjoitteluun kuului opettajan avustaminen suomen kielen kursseilla, oman suomikerhon järjestäminen sekä tukiopetuksen ja lisätuntien antaminen.

– Nautin työstäni – opiskelijat olivat mahtavia ja motivoituneita. Pääsin myös terästämään ranskan kielen taitojani, sillä käytännössä kaikki kommunikaatio esimerkiksi kaupoissa ja ravintoloissa tapahtui ranskaksi.

Ollessaan vielä Ranskassa Sanna päätti hakea toiseenkin suomen kielen opetusharjoitteluun, tällä kertaa Lontooseen.

– Ajattelin, että kaksi peräkkäistä harjoittelua olisi melko absurdi idea, mutta paluu vielä kerran lempikaupunkiini Lontooseen kutkutti ajatuksena. Ajattelin, etten menetä mitään, jos kokeilen.

Sanna toteaa, ettei häntä olisi harmittanut, jos joku muu olisi saanut paikan, sillä hänellä oli jo kokemuksensa ulkomailla asumisesta ja työskentelystä.

– Mutta niin siinä kävi, että edessä oli jälleen muutto useaksi kuukaudeksi pois Suomesta.

Caenin harjoittelun Sanna sai hyväksiluettua osaksi tutkintoaan. Kesällä hän valmistui suomen kielen oppiaineesta filosofian maisteriksi, ja Lontoon harjoittelua hän lähti tekemään vastavalmistuneena.

– Käytännön eroa ei sinänsä ole muuten kuin siinä, että enää en ole oikeutettu Kelan opintotukiin. Lontoossa tuloni koostuvat ainoastaan apurahasta, kun taas Caenissa sain myös korotetun opintorahan, asumistuen ja asumislisän.

Sanna ei ole joutunut monimutkaisen byrokratian kynsiin, sillä hänen oleskelunsa Lontoossa kestää alle kuusi kuukautta, eikä hän saa yliopistolta palkkaa, vaan apurahan maksaa Suomen Opetushallitus.

– Pääsin muuttamaan turististatuksella, eikä minun siis tarvinnut hakea esimerkiksi viisumia oleskeluuni. Asunnon löysin Facebookin Suomi-ryhmästä, joten senkin osalta pääsin helpolla. Olen siis ollut onnekas ja ainakin toistaiseksi onnistunut välttämään brittibyrokratian, joka käsittääkseni voi olla hyvinkin raivostuttava.

Sannan tutut Suomessa ovat ihmetelleet, miksi ranskalaiset tai britit haluaisivat opiskella suomea. Hänestä onkin ollut ihana nähdä, kuinka laajasti ympäri maailmaa suomen kielen verkostot ovat levinneet.

– Jo se, että suomea voi opiskella kymmenissä yliopistoissa eri maanosissa kertoo arvostuksesta kieltämme kohtaan. Toki sekä Caenissa että Lontoossa suomen kieli on pikkuriikkinen oppiaine, jolla on vain muutamia opiskelijoita. He ovat kuitenkin pääosin ihanan motivoituneita.

Opiskelijat ovat kiinnostuneet suomen kielestä esimerkiksi musiikin tai historian kautta. Suomi maana nähdään Sannan mukaan eksoottisena ja hyvinvointivaltio ihailtavana. Moni opiskelija haaveilee Suomeen muutosta ja osalla on suomalaisia juuria.

Sanna valmistui kesällä filosofian maisteriksi suomen kielen oppiaineesta.

Koti Suomessa

Suomen kieltä ja kulttuuria opettaessa Sanna on huomannut, kuinka suuri ylpeys hänen sisällään herää.

– On vaikea hillitä omaa innostusta, kun esittelee ulkomaalaisille suomalaista musiikkia, kertoo torikulttuurista ja ämpäreistä tai vertailee kyseisen maan tapoja Suomeen.

Eräällä luennolla Ranskassa opiskelijat ihmettelivät saunakulttuuria nähdessään sitä käsittelevän videon.

– Meille opettajille taas tuli kova ikävä kunnon löylyihin. Ulkomailla huomaa, kuinka suuri osa omaa identiteettiä suomalaisuus on. Entistä enemmän myös osaa arvostaa, miten hyvin monet asiat Suomessa ovat.

Sannan haaveissa ei ole muuttaa pysyvästi ulkomaille. Hän on todella kiitollinen kokemuksistaan ulkomailla asumisesta eikä sulje pois vastaavan mahdollisuuden käyttämistä tulevaisuudessakin, jos sellainen joskus osuu eteen.

– Koti on kuitenkin Suomessa – sen huomaa ulkomailla asuessa entistä vahvemmin.

Ulkomaille muuttaville Sanna suosittelee verkostoitumista esimerkiksi Facebook-ryhmien kautta. Hän muistuttaa, että muita suomalaisia löytää lähes joka maailman kolkasta. Vieraassa paikassa tekee hyvää, että on ihmisiä, joiden kanssa puhua omaa kieltä ja jakaa sama kaipuu kotiin. Ulkomaille muuttaminen, edes lyhytaikaisesti, on Sannan mukaan aina hieman pelottavaa ja hänenkin olisi ollut todella helppo jänistää.

– Mutta kuten jo aiemmin sanoin, mitään ei menetä, jos kokeilee, ja aina pääsee takaisin kotiin. Aina kannattaa rohkeasti antaa mennä ja kokeilla.

Alankomaissa asuva Satu oppi ajan kanssa puhumaan sujuvaa hollantia

Satu on viihtynyt Alankomaissa yli kaksikymmentä vuotta. Tällä hetkellä hän haaveilee mahdollisuudesta viettää pidempi ajanjakso Suomessa.

Satu lähti Alankomaihin töihin syksyllä 2001. Hän sai työpaikan kansainvälisestä farmasia-alan järjestöstä, jonka päämaja sijaitsi Haagissa. Satu oli valmistunut proviisoriksi Helsingin yliopistosta vuotta aiemmin.

– Lokakuu oli Alankomaissa lämmin ja aurinkoinen, ja ihastuin Haagin tunnelmaan välittömästi. Kävelin ja pyöräilin pitkin kaupunkia ja ihastelin vanhoja taloja, Satu muistelee.

Hänen oli alun perin tarkoitus palata Suomeen jo seuraavana vuonna, mutta yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän asuu yhä Alankomaissa. Nykyään koti on Utrechtissa hollantilaisen miehen ja kuusivuotiaan tyttären kanssa.

– Rakastan Utrechtia, ja minun olisi vaikea kuvitella muuttavani pois täältä, vaikka välillä leikittelenkin sellaisella ajatuksella, että viettäisimme vuoden Suomessa, Satu kertoo.

Blogissaan Satu kertoo hollannin kielen oppimisestaan. Hän kävi aluksi alkeiskielikurssin, jolla oppi kielioppia. Alkeiskurssia käydessään hän liittyi hollantilaiseen kuoroon.

– Vähitellen opin ymmärtämään kuoronjohtajan käskyt ja altistuin kahvitaukojutuille. Kävin kuitenkin itse kaikki keskustelut edelleen englanniksi.

Pikkuhiljaa Sadun passiivinen kielitaito kehittyi hänen viettäessään aikaa uusien hollantilaisten kavereidensa kanssa. Hän ei ollut erityisen aktiivinen kielen opettelussa, mutta kun hän neljä vuotta Hollannissa asuttuaan vaihtoi työpaikkaa hollantilaiseen yritykseen, hän ymmärsi jo lähes kaiken kuulemansa.

Elokuussa 2006 Satu aloitti uuden työn sairaala-apteekissa. Hän oli puhunut työhaastattelussa englantia mutta päättänyt, että ensimmäisestä työpäivästä lähtien hän käyttäisi pelkästään hollantia.

– Ensimmäiset viikot olivat kamalia. Muistan istuneeni usein kotimatkalla junassa kyyneleet silmissä ja miettineeni, miksi minun täytyy aina mennä vaikeimman kautta, Satu kirjoittaa.

Pari vuotta myöhemmin hän kokeili, pääsisikö läpi valtakunnallisesta korkeakoulutasoisesta hollannin kielen kokeesta. Koe vastaa eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoa B2. Satu pääsi helposti läpi kokeesta.

– Minulta kysytään usein, miten olen oppinut puhumaan sujuvaa hollantia. Ajan kanssa, minä vastaan. En ole mikään kielinero, motivaatio vain koveni vuosien mittaan ja altistuin jatkuvasti hollannin kielelle, Satu kertoo.

Etäopetus mahdollisti opiskelun

Satu väitteli vuonna 2021 farmasian alalta väitöskirjallaan ihosyövän riskitekijöistä. Hänellä oli ohjaaja sekä Utrechtissa että Helsingissä, ja väitöstilaisuus järjestettiin etäyhteyksin.

Tällä hetkellä Satu työskentelee Utrechtin yliopiston farmasian laitoksella. Hän toimii projektipäällikkönä isolle tieteelliselle konsortiolle, joka tekee farmakoepidemiologista tutkimusta.

– Viimeiset pari vuotta olemme tutkineet koronavirusrokotteiden turvallisuutta suuria eurooppalaisia tietokantoja käyttäen. Tutkimusryhmät ovat kansainvälisiä, joten teen suurimman osan töistäni englanniksi. Ohjaan myös yhtä väitöskirjaopiskelijaa ja koordinoin verkko-opetusta. Teen työni pääosin etänä, vaikka asunkin viiden kilometrin päässä työpaikastani.

Satu myös opiskelee suomen kieltä Helsingin yliopistossa. Opiskelupaikan hän oli saanut jo vuonna 2001 mutta aloitti opinnot vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin.

– Suomen kielen opiskelu oli ollut haaveenani koko tämän ajan, ja yhtäkkiä etäopetus mahdollistikin sen. Olen nauttinut opiskelusta valtavasti ja jatkan sitä tänä lukuvuonna.

Satu käy Suomessa kerran tai pari vuodessa. Kesällä hän vietti kymmenen päivän Suomi-loman.

– Tällä kertaa kotiinlähtö oli jotenkin haikea: olisin halunnut viipyä Suomessa pidempään, ja kuusivuotiaammekin olisi halunnut viettää enemmän aikaa Suomessa. Meillä ei ole Suomessa selkeää ”tukikohtaa”, vaan vietämme aikaa eri kaupungeissa.

Perheen matkat Suomeen ovat yleensä kovin aikataulutettuja, eikä varsinaiseen lomailuun jää kunnolla aikaa. Siksi he haluaisivat viipyä Suomessa ensi kerralla hieman kauemmin. Myös Alankomaissa heillä on suurten metsien lähellä loma-asunto, jossa he viettävät viikonloppuja ympäri vuoden.

Suomen kieli ja kulttuuri ovat Sadulle tärkeitä. Hän puhuu suomea lapselleen, joka itsekin puhuu jo suomea sujuvasti. Se ei ole Sadun mukaan pelkästään hänen ansiotaan, vaan kiitos kuuluu osittain lapsen Utrechtissa asuvalle suomalaiselle hoitajalle Loviisalle, sekä tärkeille ihmisille Suomessa.

– Olen aina lukenut lapselleni paljon suomenkielisiä kirjoja, varsinkin Tatu ja Patu -kirjoja, joita hän rakastaa.

Satu kokee sopeutuneensa Alankomaihin todella hyvin.

– Puhun sujuvaa hollantia, joten olen päässyt hyvin sisälle hollantilaiseen kulttuuriin. Hollanti tuntuu kodilta ja viihdyn täällä erinomaisesti, hän summaa.