Jenna muutti miehensä kanssa Puolasta Espanjaan: ”On ihanaa oivaltaa, että elämän ei tarvitse soljua minkään valmiiksi rakennetun kaavan mukaan”

Ulkomailla asuminen on tehnyt Jennasta entistä avarakatseisemman ja saanut rakentamaan omannäköisen elämän. Kielimuuri on toisinaan aiheuttanut Jennalle vaikeita tunteita ulkopuolisuudesta ja erilaisuudesta.

Jenna muutti Puolaan noin kolme ja puoli vuotta sitten miehensä saaman työtarjouksen myötä. Pariskunta lähti Puolaan tarkoituksenaan asua maassa vuosi ja palata sitten Suomeen.

– Hiukan ennen Suomeen paluuta puolisoni sai työtarjouksen Espanjan Aurinkorannikolta, joten päätimme jatkaa matkaamme Espanjaan, jossa asumme nyt kolmatta vuottamme, Jenna kertoo.

Suomesta Puolaan muutettuaan pariskunnan arki muuttui radikaalisti: vain Jennan puoliso kävi töissä, ja muutoksen myötä arjesta muodostui stressittömämpää ja kiireettömämpää.

– Niin Puolassa kuin täällä Espanjassa arkeen ja juhlaan kuuluvat isona ja olennaisena osana ystävät, Jenna sanoo. Ystävien kanssa vietetään huomattavasti enemmän aikaa kuin Suomessa, sillä aikaa on enemmän ja sosiaaliset verkostot koostuvat enimmäkseen ystävistä lapsuudenperheiden ja sukulaisten asuessa muissa maissa.

Harrastukset ovat aina olleet iso osa Jennan ja hänen perheensä arkea.

– Meillä jokaisella on omat harrastuksemme, jotka ovat osaltaan auttaneet sopeutumaan molempiin maihin. Itse harrastan säännöllisesti nyrkkeilyä, surffaan ja kirjoitan blogia nimeltä I don´t speak Polish. Espanjassa aloitin myös AMK-opinnot, jotka vievät ison osan arjesta.

Jenna pitää Espanjan ja Puolan erilaisuuksista. Hän rakastaa Espanjan iloista avoimuutta, mutta toisaalta puolalaisten hitaasti lämpenevä ja karu sisäänpäinkääntyneisyys sulatti hänen suomalaisen sydämensä.

– Olen viihtynyt äärimmäisen hyvin niin Puolassa kuin Espanjassa, mutta jos olisi pakko valita, niin valitsisin Puolan.

Näkymättömyyden tunteita kielimuurista

– Lapsemme on tällä hetkellä 5-vuotias. Tiuhaan tahtiin vaihtuvat kodit, hoitopaikat, ystävät, kieli ja ympäristö ovat tietenkin olleet isoja muutoksia hänelle. Erityisesti kielet ovat aiheuttaneet haasteita, jotka ovat vasta hiljalleen alkaneet helpottamaan.

Käsitys lasten helposta ja nopeasta sopeutumisesta ei Jennan kokemuksen mukaan pidä täysin paikkansa. He ovat pyrkineet mahdollistamaan lapselleen mahdollisen pehmeän sopeutumisen.

– Muuttojen yhteydessä hän on saanut useita kuukausia aikaa sopeutua uusiin muutoksiin ennen päiväkodin aloittamista. Tämän lisäksi lapsemme on ollut päiväkodissa vain 4-6 tuntia päivässä.

Kielimuuri on toisinaan aiheuttanut Jennalle haasteita ja epämiellyttäviä tunteita.

– Kun ei puhu samaa kieltä muiden kanssa, se tyhmentää ja tekee olon avuttomaksi, epävarmaksi ja kömpelöksi. Paikallisen kielen osaamattomuus hankaloittaa sopeutumista sekä kulttuurin omaksumista, Jenna toteaa.

Ulkopuolisuuden kokemukset ovat toimineet hyvänä motivaattorina oppia paikallista kieltä. Tällä hetkellä Jenna puhuu espanjaa sen verran, että pystyy hoitamaan juoksevat asiat paikallisella kielellä.

– Välillä edelleen turhauttaa, kun ei voi olla täysin oma itsensä vaan hieman onneton varjo siitä tyypistä, joka omassa tutussa ympäristössä olisi. Välillä on raskasta olla erilaisuudellaan erottuva, mutta samaan aikaan näkymätön. Sellainen henkilö, joka seuraa muita koska ei voi muutakaan, se josta muut eivät jaksa pitkään kiinnostua, koska kovinkaan kummoiseen keskusteluun ei kielimuurin vuoksi kyetä.

Turhauttaviin tunteisiin on auttanut vertaistuki, jota Jenna on saanut samassa tilanteessa olevilta ulkomaalaisilta ystäviltään.

”Ennakkoluulot ovat vähentyneet”

Ulkomailla asuminen on vähentänyt Jennan suorituskeskeisyyttä ja tehokkuutta. Hän on oppinut olemaan kärsivällisempi ja kestämään paremmin asioiden hidasta etenemistä.

– On myös enemmän päiviä, jolloin voidaan vaan olla, makoilla aamusta iltaan rannalla tekemättä mitään hyödyllistä ja olla potematta siitä huonoa omatuntoa.

Jennan mukaan materian merkitys on vähentynyt. Hän ei tarvitse kotiinsa huippudesignia eikä uusinta teknologiaa. Tavaran sijaan hän haalii entistä enemmän kokemuksia ja kuluttaa rahaa mieluummin esimerkiksi matkustamiseen.

– Ennakkoluulot ovat vähentyneet ja toisten kulttuurin kyseenalaistamisen sijaan olenkin oppinut katsomaan peiliin ja kyseenalaistamaan omia kulttuuriin sidonnaisia toimintatapojani.

Tällä hetkellä Jenna haaveilee opintojensa loppuun suorittamisesta ja sen myötä avautuvista uusista työllistymismahdollisuuksista. Hän odottaa myös alkavia työharjoitteluja, joista ainakin osan hän toivoo voivansa suorittaa ulkomailla. Jennan haaveissa siintää myös muutto kokonaan uuteen maahan.

– Se, että en tiedä missä asun viiden vuoden päästä, saattaa joidenkin mielestä kuulostaa ahdistavalta, mutta itselleni se on iso osa vapautta ja toisaalta kiehtova ajatus. Voin tehdä elämälläni mitä haluan ja missä haluan.

Jenna nauttii siitä, että voi ulkosuomalaisena poimia eri kulttuureista parhaat palat ja luoda kulttuurien välille itselleen mieluisimman tavan elää. Hän voi juoda hyvällä omallatunnolla lasillisen viiniä leikkipuiston laidalla ja toisaalta taas olla se kummajainen, jonka lapsi ulkoilee jopa vesisateella.

Ulkosuomalaisuus ja entisestä normaalista ulos astuminen on opettanut Jennalle, että elämä on valintoja, joita voi tehdä muokatakseen siitä sellaisen kuin itse haluaa.

– On ihanaa oivaltaa, että elämän ei tarvitse soljua minkään valmiiksi rakennetun kaavan mukaan. Sen ei tarvitse olla kuin itsestään rullaava oravanpyörä, jonka myötä kuukaudet ja vuodet muistuttavat toinen toistensa kopioita. Sen sijaan voin itse rakentaa oman elämäni sellaiseksi kuin itse haluan. Tehdä juuri niitä asioita, joista eniten nautin ja elää täysin omannäköistäni elämää.

”Meidän takapiha on aika iso” – Petra, Samu ja Sulo reissaavat pakullaan Euroopassa

Petra, Samu ja Sulo kiertävät pakullaan Eurooppaa ensi kesään asti. Etätyöt sujuvat mutkattomasti tien päällä ja samalla koko perhe näkee upeita paikkoja.

– Suunnittelimme alustavan reitin ennen matkaa ja sitä menemme fiiliksen mukaan. Harvoin tiedämme, mistä löydämme itsemme viikon päästä, Petra toteaa.

Silloin kun läheiset ja kaverit vierailevat perheen luona, täytyy sijaintia suunnitella vähän tarkemmin. Perheen ajatuksena on nyt talvehtia Espanjassa ja Portugalissa.

Petra ja Samu alkoivat haaveilla reissaamisesta jo melkein kolme vuotta sitten. Sopivan auton etsiminen aloitettiin tammikuussa 2022, ja kaupat tehtiin maaliskuussa. Siitä alkoi pohjan suunnittelu.

 – Suurin osa ajasta meni auton rakennukseen, muutoin sitten asioiden selvittämiseen kuten vakuutuksiin ja siihen, missä tulee olemaan kotiosoitteemme. Teimme tietysti myös jonkin verran reittisuunnittelua.

Myös muutto vaati paljon ja Petra alkoikin myydä ensimmäisiä tavaroita pois jo alkuvuodesta. Tavaroille, mistä perhe ei halunnut luopua, piti keksiä säilytyspaikka. Koska reissuun lähdettiin alle kaksivuotiaan lapsen kanssa, piti ennen matkaa hoitaa neuvolakäynnit ja rokotukset, sekä tarkistaa onko reissun aikana käyntejä.

Petran mielestä parasta pakuelämässä on vapauden tunne.

– On ihanaa, kun on oma koti mukana ja saa matkustaa maailmaa. Meidän takapiha on aika iso!

Perhe rakastaa ulkoilua ja viettää todella paljon aikaa luonnossa. Pienillä vaelluksillaan he ovat nähneet upeita paikkoja.

– Minun ja Sulon aamuretkistä on tullut ihan lempparijuttu.

Tieliikennelait haltuun

Samu työskentelee ohjelmistokehittäjänä, ja etätyöskentely tien päältä on sujunut mutkattomasti.

– Samu jää yleensä pakuun tekemään töitä, kun minä ja Sulo lähdemme pihalle. Internet-yhteys on toiminut moitteettomasti Samun katolle asentaman antennin johdosta. Joustavat työajat helpottavat matkustamista.

Perhe viettää ensi kesän Suomessa ja lähtee sen jälkeen uudelleen reissuun.

– Luulen, että meidän vauhti hiljenee vasta sitten, kun Sulo menee kouluun, Petra sanoo.

Liikkuvasta elämäntyylistä haaveilevia Petra suosittelee mahdollisuuksien mukaan kokeilemaan matkailuautossa asumista ennen sellaiseen muuttoa. Silloin saa alustavan käsityksen siitä, millaista elämä tien päällä on, ja mitä pitää ottaa huomioon.

– Matkavakuutukset ehdottomasti kuntoon ennen matkaa. Tekevälle sattuu! Kannattaa tutustua jokaisen maan tieliikennelakeihin. Monissa Euroopan maissa on esimerkiksi ”ympäristöalueita”, mihin kaikilla autoilla ei saa ajaa.

Esimerkiksi Kroatiassa puskaparkkeeraus eli leirintäalueen ulkopuolella yöpyminen ei ole sallittua. Petra suosittelee myös pakkaamaan harkitusti.

– Miettikää enemmän kuin kaksi kertaa, tarvitseeko tavaraa todella vai voisiko ilmankin pärjätä.

Facebookin Vanlife Suomi -ryhmässä voi kysyä neuvoja ja apua kokeneilta reissaajilta. Myös Petralle ja Samulle saa aina laittaa viestiä Instagramissa – he vastaavat mielellään kysymyksiin.

– Uskokaa unelmiinne ja toteuttakaa niitä! In the end we only regret the chances we didn´t take – tämä on lempimottoni, Petra kiteyttää.

Matkalaukkulapsuudesta kirjoittava Lotta Saahko: ”Minä olen suuri palapeli lapsuuteni asuinmaita ja kulttuureja”

Lotta-Sofia Saahko on niin sanottu matkalaukkulapsi, sillä hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa Saksassa, Kiinassa ja Puolassa, minkä jälkeen hän muutti itse Iso-Britanniaan. Koronapandemian myötä Lotta palasi Suomeen Lontoosta, jossa hän opiskeli näyttelijäksi. Kirjailijanura on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin, sillä Lotta on aina kokenut olevansa ennen kaikkea tarinankertoja.  Tänä vuona hän julkaisi ulkosuomalaisuudesta ja matkalaukkulapsuudesta kertovan kirjan Koti kulttuurien välissä, jossa kirjoittaa rehellisesti kipeistäkin aiheista ja kokemuksistaan.

– Muutin Suomeen ensimmäistä kertaa, kun olin 18-vuotias, ja silloin se oli vain vaikeaa. Minulla syntyi kerrassaan vastareaktio Suomea kohtaan, Lotta kertoo.

Vietettyään nyt kaksi vuotta pääosin Suomessa on Lotta oppinut näkemään myös maan hyvät puolet. Hän rakastaa tammi-maaliskuun talvisia päiviä, kun on paljon lunta ja aurinko paistaa siniseltä taivaalta. Hän on ihastunut hiihtämiseen, ja samalla kuulokkeissa pyörivät äänikirjat.

Lotan entiset asuinmaat näkyvät hänen päivittäisessä elämässään: hän muun muassa katsoo saksalaista televisiota ja syö mieluiten kiinalaista ruokaa. Ne vaikuttavat myös käytöstapoihin, kuten ihmisten tervehtimiseen kadulla. Jouluisin Lotan perhe kattaa pöytään ylimääräisen kattauksen kuten Puolassa oli tapana.

 – Identiteettini rakentuu Saksasta, Kiinasta ja Puolasta. Sen vuoksi myös päädyin aikuisena itse asumaan Lontooseen, sillä siellä yhdistyy kaikkien asuinmaitteni parhaat puolet. Saksan kuorot, teatteri ja kirjallisuus, Kiinan ruokakulttuuri sekä Puolan ihmisten iloisuus ja avoimuus.

Lotta rakastaa Lontoon vilinää ja vilskettä, koska vietti teinivuotensa Shanghain suurkaupunkitunnelmassa.

– Minä olen suuri palapeli lapsuuteni asuinmaita ja kulttuureja, ja ne näkyvät minussa aina.

Aika juurtua

Koti kulttuurien välissä -kirjassaan Lotta kirjoittaa, ettei haluaisi perheensä ja läheistensä lukevan tarinaansa. Tällä hän viittaa siihen, että käsittelee kirjassa rehellisesti vaikeuksia, negatiivisia tunteita ja kokemuksia, joista ei ole koskaan kyennyt puhumaan ääneen. Nyt Lotta pystyi kirjoittamaan vaikeuksista sen tiedon varassa, että joku toinen voi hyötyä niistä.

– Luulin olleeni ajatusteni ja pelkojeni kanssa aivan yksin maailmassa, mutta nyt tiedän, että matkalaukkulapsuus onkin globaali ilmiö, enkä todellakaan ole ainut, joka ei ainoastaan nauti siitä. Silti tuntui pelottavalta ajatella, että lähipiirini saa tietää, miten vaikeaa minulla oli, sillä yleensä ekspattiperheitä ihaillaan ja kadehditaan. Kaikki sanoivat aina, että minulla oli poikkeuksellisen hieno ja etuoikeutettu lapsuus. Meidän perheellämme olikin paljon hauskoja kokemuksia eri maissa, mutta niiden väliin mahtuu myös vaikeuksia. Siskoni olikin lukiessaan kirjaa vähän vihainen, sillä en ollut koskaan kertonut hänelle haasteistani, ja niin hänkin luuli olevansa ajatustensa kanssa yksin. Muuten avoimuudestani on kiitetty.

Lotta on omien sanojensa mukaan aina ollut tarinankertoja, ja siksi hän myös tekee videoita YouTubeen, näyttelee, tanssii, laulaa ja kirjoittaa.

– Lapsuudestani kirjoittaminen oli keino, joka auttoi minua ymmärtämään omaa tarinaani. Se oli kuin terapiaa, paitsi että terapeuttina olivat sanat.

Keväällä 2023 Lotta julkaisee uuden kirjan muiden matkalaukkulasten tarinoista. Kirjoittaessaan sitä hän halusi kuulla, minkälaisia kokemuksia Suomesta lähteneillä sekä Suomeen päätyneillä matkalaukkulapsilla oli. Lotta kertoo hämmästyneensä siitä, miten esimerkiksi Australiassa ja Papua-Uusi-Guinean saarilla asuneella Karoliinalla voi olla niin samanlaiset kokemukset, tunteet ja ajatukset kuin hänellä.

– Olemme kaikki asuneet ihan eri maissa ja meillä on aivan erilaiset tarinat, ja siitä huolimatta meillä on paljon yhdistäviä tekijöitä. Ehkä eniten hämmästytti kuulemissani tarinoissa, kuinka moni matkalaukkulapsi päätyi loppujen lopuksi Suomeen rakentamaan kodin, sillä minä koen sen ajatuksen vielä vaikeaksi.

Terapian avulla Lotta on ymmärtänyt, että häneltä itseltään puuttuu juurikin tuo koti. Matkalaukkulapsille jää usein aikuisiässäkin päälle muuttovaisto, niin myös Lotalle ja hänen sisaruksilleen. Lotta on viimeisten kymmenen vuoden aikana ollut kirjoilla yli 20 eri osoitteessa.

– Vähitellen tämä alkaa tuntua raskaalta. En jaksa pakata enää. Haaveilen omasta pysyvästä kodista, haluaisin lopettaa jatkuvan muuttokierteen. Olen uudestaan hakenut oleskelulupaa Englantiin – menetin sen nimittäin korona-aikana, kun vietin liikaa aikaa Brittien ulkopuolella. Brexit-tilanne huolestuttaa ja ajatus pysyvästä kodista jännittää, mutta haluan ehdottomasti lopettaa tämän juurettoman elämän. On minun aikani juurtua. Haluan hankkia pitkäaikaisia ystäviä, harrastuksia ja rutiineja, joita minulla ei ole useiden muuttojen vuoksi ollut koskaan.

Paluumuutto usein lapsille vaikein

Lotta haluaa myös kirjoittaa lisää matkalaukkulapsuudesta, myös lapsille ja myös englanniksi. Ilmiö on suuri ja globaali, mutta siitä huolimatta varsin tuntematon.

– Monet vaikeat tunteet olisivat estettävissä, jos perheet vain osaisivat puhua asioista oikein sanoin. Kirjat voivat sanoittaa kyseiset tunteet.

Ulkomaille muuttavia perheitä Lotta kehottaa hyvästelemään lasten kanssa paikat ja ihmiset.

– Antakaa lasten surra. Älkää keskittykö vain kaikkiin ”hienoihin mahdollisuuksiin”, joita lapsilla on muuttojen ansiosta, vaan puhukaa ääneen myös menettämisestä, surusta ja pelosta. Muuten suru voi patoutua ja purkautua aikuisiässä pelottavallakin tavalla, kuten syömishäiriönä, ahdistuksena tai vakavana masennuksena. Minä olen kokenut nuo kaikki.

Lotta haluaa muistuttaa vanhempia pitämään huolta siitä, että lapsi saa muutoista huolimatta toteuttaa itseään ja pitää kiinni harrastuksistaan ja asioista, joista hän nauttii. Kun lapsi ei voi rakentaa identiteetiään paikan, kavereiden tai yhteisön ympärille, harrastukset ovat tärkeässä roolissa.

– Ja lopulta haluan muistuttaa että kun perhe muuttaa ”kotimaahan”, sekin on lapselle vain yksi uusi maa muiden joukossa. Sielläkin on opeteltava uudet paikat ja paikalliset tavat. Vain koska vanhemmat tietävät paikan, se ei tarkoita, että lapsikin osaa käyttäytyä oikein. Mutta lapsi ei ole koskaan oppinut maan tapoja! Sen vuoksi ”paluumuutto” onkin usein lapsille se kaikista vaikein. He luulevat palaavansa kotiin, mutta ovatkin ulkopuolisia. Siksi tällöin vanhempien on oltava erittäin tarkkoina ja olla läsnä, auttavaisia ja ymmärtäväisiä.

Lotan kirjoja voit tilata Suomeen Adlibriksesta ja ulkomaille Book Depositorysta.

Lotan kirjan voit myös kuunnella BookBeat-palvelussa. Tästä linkistä* pääset kokeilemaan BookBeatia maksutta 30 päivän ajan. Etu koskee uusia käyttäjiä.

*Linkki on mainoslinkki, jonka kautta tehdyistä tilauksista Suomalaiset maailmalla saa pienen provision, eli tuet samalla toimintaamme.

Yllättävä työtarjous sai vastavalmistuneen Suvin muuttamaan Irlantiin

Suvi muutti elokuussa työn perässä Irlannin Corkiin. Nopeassa sopeutumisessa on auttanut brasilialainen kämppis ja teatteriharrastus.

Yliopistosta valmistumisen jälkeen Suvi ei tiennyt, millaisiin töihin haluaisi suunnata. Suomessa vastavalmistuneena oman alan töiden saaminen oli erittäin haastavaa.

– Tuntui, että motivaatiosta ja osaamisesta huolimatta edes haastatteluun pääsy oli mahdotonta sopivan CV:n sisällön puutteen vuoksi: olin tehnyt töitä, mutta en juuri niitä ”oikeita” töitä.

Sitten Suvi sai LinkedInissä yksityisviestin rekrytoijalta Irlannista. Tämä oli bongannut hänen osaavan suomea ja tarjosi mahdollisuutta töihin Corkissa.

– Totesin, että miksipä ei! Tein haastattelut ja kokeet töitä varten, sain paikan ja muutin Irlantiin kahden viikon varoitusajalla.

Suvi ei ollut aiemmin juurikaan haaveillut ulkomailla asumisesta. Yliopistoaikana ajatuksissa oli ollut vaihtoon lähteminen, mutta teatteriharrastus ja myöhemmin koronapandemia kariuttivat suunnitelmat.

– Erityisesti Irlanti ei ollut koskaan ollut mielessäni kohteena, mutta tuntui kuitenkin ns. ”helpolta” vaihtoehdolta uudeksi kodiksi englanninkielisenä EU-maana.

Corkiin muuttaessa stressiä aiheutti kaupungin huono asuntotilanne. Suvi sai työpaikkansa puolesta asunnon ensimmäiseksi kuukaudeksi, mikä helpotti alkua.

– Lopulta minulla kävi uskomattoman hyvä tuuri ja pääsin asumaan huippukivaan asuntoon mahtavan kämppiksen kanssa, Suvi iloitsee.

Byrokratia toimii Irlannissa suomalaisesta näkökulmasta vanhanaikaisesti ja hitaasti. Paikallista sosiaaliturvatunnusta sai odottaa reilusti yli kuukauden, ja asioiden setvimiseksi piti uusia papereita lähettää kahteen kertaan.

– Sain tunnuksen lopulta kirjepostina, mikä on täällä edelleen yleinen tapa virallisten asioiden viestinnässä. Koska Irlanti on osa EU:ta, oli muutto ja työnteon aloittaminen toisaalta erittäin helppoa pelkän passin riittäessä pitkälle.

Kiireistä arkea

Suvi kokee kotiutuneensa Irlantiin päivä päivältä paremmin. Sopeutumista on helpottanut muun muassa Irlannin ja Suomen samankaltaisuudet.

– Laitoimme esimerkiksi kämppikseni kanssa juuri joulukoristeet esille ja kuusen pystyyn. Ihmiset täällä ovat valtavan ystävällisiä. Työskentelen kansainvälisessä yrityksessä, jossa suurin osa työntekijöistä on saapunut Corkiin Irlannin ulkopuolelta. Se luo yhteisöllisyyden tunnetta, kun kaikki ovat samassa tilanteessa.

Pahimpaan koti-ikävään ovat auttaneet viikoittaiset videopuhelut ja somessa viestittely ystävien ja perheen kanssa. Suvi tietää, että voi milloin vain palata Suomeen, jos siltä alkaisi tuntua.

– Arki on tosin niin kiireistä, etten ole juurikaan ehtinyt kaivata Suomea! Tiesin myös, että hetki lähteä oli oikea, joten en ole katunut lähtöä.

Brasilialaisesta kämppiksestä on tullut Suvin hyvä ystävä, ja hänen kauttaan Suvi on tutustunut myös muihin brasilialaisiin Corkissa. Töissä hän on ystävystynyt muiden suomalaisten kanssa, sillä Suvin työ liittyy vahvasti suomen kieleen.

– Vapaa-ajalla olen ystävystynyt harrastukseni kautta Shakespeare-teatteriryhmän jäsenten kanssa. Paikalliset ovat täällä ylipäätään erittäin mukavia ja suhtautuvat erityisesti isoissa kaupungeissa avoimesti muualta tulleisiin.

Ulkomaille muutosta haaveilevia Suvi kannustaa rohkeasti tarttumaan haaveisiin. Hän on kokenut tärkeäksi elää arkea muuallakin kuin Suomessa, sillä se on tuonut uudenlaisia näkökulmia elämään.

– Jos yhtään siltä tuntuu, kannattaa ehdottomasti lähteä kokeilemaan ulkomailla asumista! Aina myös pääsee takaisin, joten ei kannata liikaa pelätä lähtöä. Kannattaa rohkeasti kokeilla uusia harrastuksia, sillä niiden kautta pääsee helposti tutustumaan ja ystävystymään uusien ihmisten kanssa. Mukaan kannattaa varata myös pitkä pinna ja huumoria, sillä usein matkan varrella sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Jari pyörittää opiskelija-asuntolaa Filippiineillä Ruotsista käsin

Jari Saarinen ja hänen filippiiniläinen puolisonsa asuvat Ruotsissa mutta ylläpitävät opiskelija-asuntolaa Filippiineillä.

Jari tapasi puolisonsa Milan Ruotsissa, missä Mila on asunut yli kolmekymmentä vuotta.
– Vuonna 2016 Mila osti Filippiineiltä tontin, johon suunnittelimme ja rakensimme opiskelija-asuntolan.

Pariskunnan projekti huipentui toukokuussa 2017 siihen, kun opiskelija-asuntola sai ensimmäiset asukkaansa.

– Sen jälkeen kaikki on pyörinyt kivasti. Toki pandemia on tuottanut pieniä ongelmia, mutta onneksi meillä on ollut hyvä henkilökunta paikan päällä, kun emme ole itse voineet olla paikalla sitten 2019 syksyn. Olemme päivittäin yhteydessä ja käymme läpi ajankohtaiset asiat.
Tänä keväänä kaksikko pääsi pitkän odotuksen jälkeen matkaamaan Filippiineille.
– Myrskyt ovat tehneet täällä melkoista tuhoa, joten olemme paiskineet hommia ja korjanneet myrskyn jälkiä. Tarkoitus oli tulla vain tapaamaan Milan perhettä, mutta työnteoksihan se meni, Jari naurahtaa. 

Kulttuurieroja ja kunnioitusta

Toistaiseksi Jarilla ei ole ollut etätyömahdollisuutta, joten muutto Filippiineille ei ole tullut ajankohtaiseksi.
– Ehkä tulevaisuudessa voisimme olla Filippiineillä pidempiä aikoja, jos pystyn tekemään etätöitä. Puolisoni muuttaisi mielellään sinne vaikka heti, jos se vain olisi mahdollista. Nyt on vaan tehtävä töitä ja odotettava sitä eläkettä ennen kuin voi muuttaa pidemmäksi aikaa.

Filippiiniläisessä arjessa on kuitenkin seikkoja, jotka eivät Jaria houkuttele.
– Omasta mielestäni Filippiineillä arki on jossain määrin vähän liian mañana-meininkiä. Paikalliset eivät ota asioita ja tehtäviä niin vakavasti, kuin mihin olen Pohjoismaissa tottunut. Täällä se on vähän niin, että asiat tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen. Se on vähän ärsyttävää, koska olen tottunut siihen, että asiat tehdään, niin kuin on sovittu. 

Asuntolaprojekti onkin opettanut Jarille sen, ettei voi hermostua pienestä. Heillä oli urakoitsija, joka antoi pelkkiä tyhjiä lupauksia.

– Kun paikallisten kanssa tekee kauppaa, pitää olla todella tarkkana siitä, mitä on sovittu, jotta pääsee pienemmällä päänsäryllä.

Jari kertoo, että filippiiniläiset kunnioittavat ulkomaalaisia todella paljon.
– Esimerkiksi rakennus- ja korjausprojekteissamme olen huomannut, että minulle ei uskalleta kertoa, mikäli on tullut vastaan jotain ongelmia. Filippiiniläiset arvostavat minua ulkomaalaisena niin paljon, että he eivät uskalla kertoa minulle ongelmista. Olen yrittänyt kertoa teille, että ongelmien ilmeneminen on täysin normaalia eikä niitä tarvitse hävetä.

Jarin mielestä parasta Suomessa ja Ruotsissa onkin, että asiat tehdään niin kuin on sovittu.

– Lisäksi pidän siitä, että sauna löytyy helposti, Jari naurahtaa.
Filippiineillä Ruotsin suomalaista puolestaan viehättävät keli ja ihmiset.
– Filippiineillä on upea keli ja todella ystävällisiä ihmisiä, jotka välittävät tilanteessa kuin tilanteessa siitä, että minulla on hyvät oltavat. Välillä se tuntuu liioittelulta, mutta kaikki tapaamani filippiiniläiset ovat yhtä lailla ystävällisiä.

Fillarimummo Rauni Hietanen lähti Lieksasta talveksi Espanjan auringon alle

Fillarimummona tunnettu Rauni Hietanen lähti työntekijänsä Siljan kanssa talveksi Espanjaan töihin. Ravintolan keittiössä suomalaisreseptit siirtyvät Raunin opissa espanjalaisnaisille, eikä huumori unohdu töitä tehdessä.

– Vauhdikas kesä Lieksassa molemmilla takana, minulla yrittäjänä Lieksan sataman Grillituvalla ja Siljalla työntekijänä. Samalla hän myös kirjoitti Lieksan lukiosta ylioppilaaksi. Molemmat rättiväsyneinä kesän aherruksesta aloimme haaveilla Espanjasta. Mietimme, että Silja lähtisi töihin Espanjaan ja samaan aikaan minä huuli mutrussa mietin, että minä kans. Aurinkoon tahdon minäkin, Rauni kertoo.

Rauni alkoi järjestellä asioita. Hän oli tutustunut vuosi sitten Fuengirolassa ravintola Uuden Reflan yrittäjään Markoon, kun oli päättänyt pyöräreissunsa ravintolan pihaan. Puhelu Markolle tuotti tulosta, sillä tämä etsi parhaillaan ravintolaansa kokkia ja tarjoilijaa. Asunto löytyi nopeasti Fuengirolan suomalaisten Facebook-ryhmän kautta.

– Asiaa helpotti, kun Fuengirolassa Fillarimummo jo tiedettiin.

Rauni myöntää hieman jännittäneensä sitä, miten hänen ja Siljan yhteiselo kämppiksinä sujuisi, kun ikäeroa on yli neljäkymmentä vuotta. Asiaa kuitenkin helpottaa kolmen kesän kokemus yhdessä työskentelystä. Toisen elintavat pitää hyväksyä, eivätkä kotityöt välttämättä mene aina tasan.

– Onneksi molemmat tykätään nukkua pitkään, Rauni toteaa.

Raunilla ja Siljalla on tarkka sopimus yhteisistä ja omista kuluista. Makuuhuone on Raunin valtakunta ja olohuone Siljan.

– Minulla on olohuoneessa käytössä televisio ja nojatuoli, niin minä katson romanttisia elokuvia ja Silja jännityselokuvia. Silloin kun toinen on töissä, toinen voi rentoutua rauhassa mielielokuvansa kanssa.

Rauni haaveilee yrittäjyydestä Espanjassa. Hän kävi viime viikolla kuuntelemassa luentoa, jossa tilitoimisto kertoi, mitä kaikkea yrittämisen aloittaminen Espanjassa vaatii.

– Hyvän tilitoimiston kanssa se onnistuu, mutta pitää olla rehellinen ja sitkeä. Täällä virastossa asiointi on hidasta, mutta se pitää hyväksyä maan tapana. On täällä myös verotarkastuksia aika tiuhaan. Jokainen seilaa tuurilla, mutta minä haluan tehdä lain mukaan ja nukkua yöni rauhassa.

Rauni toteaa, että Espanjassa olisi hyvä asua ja työskennellä ainakin vuosi ja katsoa sitten, haluaako vielä ryhtyä maassa yrittäjäksi.

– On vaikka mitä ihmiskohtaloita, ja syitä tänne tuloon on saman verran kuin ihmisiäkin. Sitä en tiedä, onko täällä yhtään helpompaa olla yrittäjä, kuin Suomessa. Kaikkein tärkein on liikeidea, niin täällä kuin Suomessa.

”Tarakalla istujille iloa”

Vuosi sitten tuhannet ihmiset seurasivat Facebookissa Raunin pyörämatkaa halki Euroopan. Rauni lähti matkaan ilman tarkkaa suunnitelmaa.

– Olin niin väsynyt ja kurkkuani myöten täynnä makkaraperunoita ja grilliä. Minulla oli tunne kuin kalalla kuivalla maalla, että pois pitää päästä ja kohti aurinkoa. Malagan valitsin kohteeksi, kun siellä on lentokenttä. En katsonut sitäkään, että kuinka pitkä matka on, kunhan ajelen niin pitkälle, kuin tuntuu hyvältä. Nostan fillarin junaan, jos väsähdän, Rauni kertaa ajatuksiaan.

Ajettuaan sata kilometriä Rauni lepäsi pari päivää tyttärensä luona. Silloin hänen yrittäjäkaverinsa Lieksasta soitti ja kehotti Raunia tekemään reissusta Facebook-sivuston.

– Tyttäreni teki sivut ja opetti minut tekemään päivityksiä. Videofilmit tein ilman editointeja eli kerralla purkkiin -meiningillä. Sosiaalinen media on kuin penkkiurheilijat kilpailuissa tai kannustajat hiihtoladun varrella. Kyllä ihmisillä on merkitystä ja etenkin noin pitkällä matkalla.

Rauni saavutti nopeasti suuren suosion Facebookissa, kun ihmiset jäivät innokkaina seuraamaan lieksalaisen taivalta kohti Malagaa. Positiivisen vastaanoton joukossa oli muutamia kateellisiakin kommentteja.

– Joku oli noussut väärällä jalalla aamulla, kun kirjoitti kiukkuisia juttuja, mutta minä painoin delete-näppäintä ja poistin heidät mököttämään itsekseen.

Rauni huomauttaa, ettei sosiaalinen media ole pelkästään olalle taputtelua varten, vaan ennen kaikkea vuorovaikutuskanava.

– Minä tuotin tarakalla istujille iloa jutuilla ja maisemilla, ja samalla pystyin kysymään esimerkiksi reitistä, majoituksista ja säästä. Moni Pohjois-Karjalan maaseudulla asuva mummeli seurasi niin tiukkaan minun ajoani, ettei osannut ruveta nukkumaan, jos en ollut laittanut päivitystä, että olen perillä.

Joillekin Raunin sisällöillä oli jopa elämään käänteentekevä vaikutus.

– Eräs nainen oli ollut yli vuoden puhumatta masentuneena sängyssä, niin kun oli katsonut minun päivityksiäni, hän oli ruvennut nauramaan ja toipumaan.

Osa seuraajista kävi ostamassa Euroopan kartan ja piirsi päivittäin Raunin ajoreittiä. Tämä ei vielä riittänyt, vaan seuraavaksi piti nähdä Fillarimummo livenä. Moni teki reissun Lieksan grillituvalle tapaamaan Raunia, ja samaa tapahtuu edelleen Fuengirolassa.

– Päivittäin joku käy kysymässä työpaikalla, olenko paikalla ja voiko ottaa kuvan. No mielissään minä vain olen, jos joku haluaa ottaa minusta kuvan. Tätä on kestänyt jo yli vuoden.

Tanssia ja kävelylenkkejä

Töiden ja kotiaskareiden jälkeen jäävällä vapaa-ajalla Rauni liikkuu monipuolisesti. Kävely on ollut mukavin tapa katsella kaupunkia päivisin tai iltaisin.

– Kävin kaksi kertaa tanssimassa, ja hermot meni. Istuin seinäruusuna pari tuntia. Tansseissa oli paljon aviopareja ja he tanssivat tietenkin yhdessä koko illan. Itse ajattelin seuraavaksi lähteä etsimään samba-baaria ja mennä tanssimaan sinne. Saa nähdä, onnistuuko sielläkään tanssiminen.

Rauni on kirjoittanut kolumneja eri paikallislehtiin, myös Espanjassa. Suunnitelmissa ei ole kuitenkaan kirjoittaa kirjaa pyörämatkasta Malagaan.

– Tykkään kirjoittaa aina välillä, mutta luultavasti en taida osata kirjoittaa ihan kirjaa. Olen tykännyt enempi kertoa tarinoita mikin kautta eri tilaisuuksissa.

Ravintola-alan työtavoissa Rauni on huomannut selkeitä eroja Suomen ja Espanjan välillä. Yksi käytännön ero on esimerkiksi jätteiden lajittelussa.

– En minä täällä lajittele, kun se on ihan turhaa. Kukaan ei ota tölkkejä tai pulloja vastaan, muovia on kauheasti, eikä sitäkään kerätä talteen, puhumattakaan pahvista, metallista tai lasista. Varmaan pitäisi olla joka jäteasemalla joku jätepoliisi, joka tarkistaisi, että jätteet menevät oikeisiin jäteastioihin. Tölkkien ja pullojen kierrätys voisi olla pakollista. Luulen, että vielä se aika tulee tännekin.

Rauni iloitsee työpaikkansa naisten hyvästä ilmapiiristä keittiössä.

– Meillä on hauskaa, vaikka en osaa puhua espanjaa kuin jonkun sanan, niin osaamme katsella yhdessä puhelimesta lasten ja lastenlasten kuvia. Opetan heille suomalaisia ruokia ja he tuovat maistiaisia omista kakuista. Vasta kävimme läpi lettutaikinan tekemisen ja seuraavana opetan korvapuustien teon. Jouluna varmaan teemme piparkakkuja.

Rauni on huomannut olevansa muita itsenäisempi eronneena. Monen paikallisen naisen rooli on hoitaa ahkerasti kotia ja lapsia.

– Minulle saattaisi tulla enempi yhteentörmäyksiä asiassa kuin asiassa, jos mies rupeaisi päättämään minun asioistani. Tai sitten pitäisi umpirakastua, jotta sanoisi vain että kyllä rakas. Pikkasen epäilen, voisiko sittenkään onnistua.