Marja osti maatilan Brasiliasta ja elää nyt kookospuiden keskellä

Ura oli vienyt Marja Pekkasen Euroopasta Brasiliaan, kun hän sai tietää odottavansa lasta brasilialaiselle miehelle. Hetkeen tarttuva suomalainen teki haaveistaan totta ja pyörittää nyt eläinten täyttämää farmia Rio de Janeiron lähellä.

Omavarainen elämä maatilalla siintää monen haaveissa, mutta vain osa päätyy toteuttamaan unelmansa. Marja Pekkanen kuitenkin teki sen – vuosien seikkailujen jälkeen.

Nuoruudessaan hän matkusteli ympäri Eurooppaa ja työskenteli Italiassa ja Saksassa. Hän sai muutaman kuukauden projektin Rio de Janeirossa, asui huoneistohotelleissa ja ajatteli viipyvänsä Etelä-Amerikassa vain hetken.

– Yhtäkkiä kymmenen vuotta oli kulunut ja minulla oli viisivuotias poika, oma asunto, vakituinen siivooja, lastenhoitaja ja yksityiskoulu pojalleni.

Lapsen saadessaan Marja oli 40-vuotias ja tuntenut lapsensa isän vasta vähän aikaa. Kasvaessaan poika oppi vain muutaman sanan suomea, ja hänen isän puolen lähisukulaisensa asuivat Brasiliassa. Siksi sittemmin eronnut Marja päätti jäädä Etelä-Amerikkaan ja toteuttaa oman lapsuudenhaaveensa maatilasta.

Maatila sijaitsee 80 kilometrin päässä Rio de Janeirosta, ja arkea vilkastuttavat lehmät, hevoset, kanat, kissat ja koirat. Maisemaa täplittävät 300 kookospuuta ja rypäs trooppisia hedelmäpuita.

– Tartun aina hetkeen ja teen nopeita päätöksiä. En esimerkiksi koskaan suunnitellut perustavani perhettä, mutta nyt lapseni on minulle maailman tärkein ihminen.

Kun käärme puree pikkukoiraa, apu on lähellä

Maalla päivät täyttyvät tilan askareista: eläinten hoitamisesta, majatalohuoneiden siivoamisesta, varausten järjestämisestä ja hillojen ja säilykkeiden valmistamisesta.

– Välillä vesipumppu rikkoutuu, käärme puree pikkukoiraa tai sähköt menevät poikki neljäksi päiväksi ja ruoat pilaantuvat pakastimessa. Päivä kerrallaan!

Brasiliassa Marjaa viehättää hetki hetkeltä elämisen kulttuuri, sillä se sopii hänen luonteelleen. Suunnittelemattomuuteen sisältyy myös paikalliseen elämänmenoon kuuluva huomaavaisuus: ventovieraskin on valmis auttamaan toista.

– Kun kävelen kauppaan, mopoilijat ja pyöräilijät pysähtyvät tarjoamaan kyytiä. Kun eläimeni ovat sairaina, eläinlääkäri tulee avuksi ja kehottaa maksamaan ”sitten kun voit”.

Annosten jakamista ja kylään koska vain

Brasilia ja Suomi poikkeavat monessa asiassa toisistaan. Marja tunnustaa kaipaavansa pohjoista käyttäytymiskulttuuria, jossa jokaisella on omat lautasensa ja kyläilyistä ilmoitetaan etukäteen.

– Brasiliassa illalliselle tullaan myöhässä ja tuodaan ”pari tuttua” mukana. Kaikki napsivat toistensa annoksista, ja annokset ovat aina vähintään kahdelle hengelle tarkoitettuja.

Myöhästelyyn Marja tottui jo Italiassa asuessaan. Säntillisyyteen tottunutta suomalaista aikataulujen joustavuus voi kummastuttaa.

– Jos saa kamalan stressin, kun remonttimies tai lääkäri ei tule sovittuun aikaan, täällä ei voi asua. Minulle suunnittelemattomuus sopii hyvin. 

Espanjan koronakaranteenissa syödään oliiveja ja eletään hetkessä

Täs­sä Vie­ras­ky­nä-teks­tis­sä It Hap­pens in Bar­ce­lo­na -blo­gin kir­joit­ta­ja Jen­ni Lip­po­nen kertoo, millaista on viettää karanteenia Barcelonassa.

Katson ulos kadulle. Siellä on rauhallista. Näyttää normaalilta lauantaiaamupäivältä Suomessa: koiranulkoiluttajia siellä täällä. Kukaan ei huuda eikä huido. Mutta olen Espanjassa, ja täällä näky on outo.

Koko Espanja on ollut karanteenissa koronaviruksen takia tämän tekstin kirjoitushetkellä kolme viikkoa. Tai neljä. Kukaan ei enää laske päiviä. Korkeintaan miettii, kuinkahan monta on jäljellä. Parempi, ettei tiedä. Ei tätä muuten jaksaisi. Pitää keskittyä hetkeen, niin kuin YouTuben joogavideoiden nainen kehottaa iltaisin.

Torstaina käyn tapani mukaan ostamassa viikon ruuat kauppahallista. Sinne pääsee jonottamatta.

Ohitan matkalla supermarketin, jonka edessä on täydellinen jono puolentoista metrin turvaväleillä. Suurpiirteiset ja rennot espanjalaiset yllättävät tarkkuudellaan. Lähes kaikilla on hengityssuoja, useilla myös kumihanskat.

Aloitan kauppahallikierrokseni ostamalla kaurahiutaleita irtotavarana kilohintaan. Onnekseni kukaan muu ei tunnu niitä täällä rohmuavan. Espanjalaiset luottavat kikherneisiin ja linsseihin. Ja perunalastuihin, oliiveihin ja olueen. Suolaisille naposteluhetkille on tilaa myös karanteenissa. Ehkä ne ovat espanjalaisten lohturuokaa.

Hedelmäpuodin omistaja hymyilee tavallista enemmän. Hän kehuu minua, koska käyn ruokaostoksilla vain kerran viikossa. ”Niin pitäisi kaikkien tehdä”, hän toteaa ja kertoo, että on nähnyt, kuinka samat mummot ja papat ravaavat kauppahallissa joka toinen päivä. ”Rakkaat ihmiset, ostaisivat kerralla enemmän ja pysyisivät kotona”, hän huokaa ja tarjoaa minulle ostosten päätteeksi käsidesiä.

Odotan seuraavalla tiskillä, kun myyjä siivuttaa juustoviipaleitani. Viereisessä puodissa asioiva nainen hätkähtää nähdessään vanhan tuttunsa astuvan kauppahalliin. Tuttavukset kiljahtavat ja avaavat refleksinomaisesti kätensä valmiina suureen halaukseen.

Sekunninmurto-osassa näkymätön muuri laskeutuu naisten väliin. Puolitoista metriä. Turvaväli. ”Voi, kuinka haluaisin halata sinua! Mitä sinulle kuuluu?” naiset hymyilevät silmillään. Se on poskisuudelmiin tottuneille espanjalaisille outoa.

Uutisissa kerrotaan, että uusia tartuntoja on tuhat-jotain, kuolleita viime vuorokauden aikana sata-jotain. Onko se paljon vai vähän? Yritän muistella Espanjan väkilukua. En osaa suhteuttaa.

Viime päivien luvut ovat olleet hiukan edellispäivien lukuja pienempiä, meille kerrotaan. Se on kai hyvä merkki. Luvut tuntuvat silti suurilta.

Päätin jo karanteenin alussa, etten aio seurata uutisia koko ajan. Katson vain Katalonian ja Suomen uutisten pääartikkelit läpi kerran aamulla ja toisen kerran illalla. Jos minun tulee tietää jotain oleellista, se ilmenee varmasti niistä. Muuten en ehkä kestäisi tätä tilannetta.

Toisinaan uutiset kuitenkin myös lohduttavat. Niissä kerrotaan, että yritykset ja organisaatiot ovat ryhtyneet toimiin: sohvatehdas valmistaa kasvosuojia, 3D-tulostinyritys kasvovisiirejä ja autonvalmistaja hengityskoneita. Prototyypit valmistettiin tunneissa, hyväksyntä saatiin päivässä, valmiit tuotteet ulos viikossa. Espanjalaisten kuuluisasta mañana mañana -asenteesta ei ole tietoakaan, kun on tosi kyseessä.

Kaverit soittavat. Puolitutut laittavat viestiä. Tuntemattomat ovat alkaneet kehua leivoksiani ja tanssivideoitani Instagramissa. Ihmisillä on joko ikävä tai tylsää. Luultavasti molempia.

Paikalliset ystäväni kysyvät, mitä oikein teen, miten kummassa saan aikani kulumaan kotona. Vastaan, että opiskelen juttuja netistä, luen, laitan ruokaa, leivon, tanssin, joogaan, siivoan, korjaan vaatteita, järjestelen valokuvia, soittelen ystävien kanssa, kuuntelen podcasteja…

Espanjalaisille kotona oleminen on outoa. Heidän sosiaalinen, kodin ulkopuolelle painottunut elämänsä on muuttunut radikaalisti. Suomalaisena olen ehkä onnekas, sillä olen tottunut viettämään aikaa kotona enemmän kuin paikalliset.

Tällä hetkellä espanjalaisten suurin toive on, että karanteeni olisi pian ohi. Että pääsisi ulos ja lenkille. Että pääsisi halaamaan ystäviä ja perhettä. Että voisi mennä tapaksille. Että elämä, työt, arki ja juhla jatkuisivat normaaleina, sellaisina kuin ne ennen karanteenia olivat. Niin ei ehkä käy. Mutta sitä mietitään vasta sitten, kun oliivit loppuvat tapaslautaselta.

Lue Jennin vieraskynäteksti työnhausta Espanjassa täältä >>

Espanjassa opiskelu houkutteli Akun Zaragozaan

Aku Pirttijärvi opiskelee turismia Espanjassa, Zaragozan yliopistossa. Suomalaisopiskelija painottaa, että opinnot Espanjassa sujuvat, kun kielitaitoa on kartuttanut jo etukäteen.

Opiskelu Espanjassa oli espanjan kielestä ja kulttuurista kiinnostuneelle 23-vuotiaalle Aku Pirttijärvelle luonteva valinta. Hän oli innostunut Espanjasta jo paljon ennen opiskeluidensa alkua.

– Lukiossa opiskelin omatoimisesti espanjan kieltä. Armeijan jälkeen kävin espanjan intensiivikurssin, josta puolet suoritettiin Málagassa, Aku kertoo.

Málagasta käsin Aku vieraili espanjalaisten kavereidensa luona Zaragozassa, missä nuoren miehen ystävä suositteli hänelle Zaragozan yliopiston turismiopintoja.

– Siitä se ajatus sitten lähti. Palasin Suomeen ja aloitin hakuprosessin. Aloitin opinnot Zaragozassa syksyllä 2017.

Opiskelu Espanjassa on intensiivistä

Nuorukaisen mukaan hänen kotiyliopistonsa kurssitarjonta on laaja: vaihtoehtoja on aina sosiologiasta markkinatutkimukseen ja kirjanpidosta markkinointiin.

– Kurssijärjestys on määritelty etukäteen, joten lukuvuoden suunnittelu on melko helppoa.

Suurin osa opetuksesta Akun yliopistolla on lähiopetusta eikä perinteistä luento-opiskelua niin kuin Suomen yliopistoissa.

– Menen tunnille yhdeksän aikaan aamulla. Opetusta on yleensä kahteen asti. Läsnäoloa on paljon, mikä helpottaa myöhemmin tentteihin lukua. Läksyjen tekemiseen menee aikaa puolesta tunnista tuntiin. Siestan aikaan katson yleensä televisiota tai menen lenkille, Aku kuvaa tyypillistä opiskelupäiväänsä.

Isoja opiskelijajuhlia Espanjassa on kahdesti vuodessa

Opiskelurientoja ei Zaragozassa juuri harrasteta.

– Niitä on pari kertaa vuodessa, mutta kynnys lähteä hetkeksi ulos kavereiden kanssa on muuten matala, Zaragozaan asettunut suomalaisopiskelija naurahtaa.

Vuoden tärkeimmät opiskelijajuhlat ovat suomalaisopiskelijan mukaan Paso de Ecuador ja Fin de Carrera, joista ensimmäinen on kandidaattiopiskelijoiden puolivälijuhla ja jälkimmäinen valmistujaisjuhla.

– Valmistujaisjuhla voi olla myös ulkomaanmatka. Nämä juhlat ovat luonnollisesti isoja. Tyypillisintä on varata iso juhlasali, järjestää live-musiikkia sekä hoitaa siihen sivuun barra libre, eli ilmaiset juomat. Näihin juhliin yleensä tulee opiskelijoita useasta tiedekunnasta, lippuja myydään tärkeillä lipunvaraussivustoilla ja opiskelijat laittautuvat hienoiksi.

Aku Pirttijärven yliopistolla ei ole suomalaiseen tapaan ainejärjestöjä, mutta erilaisia opiskelijayhteisöjä on silti lukuisia.

– Suurimpia näistä ovat naisten ja miesten käsipallojoukkueet. On myös kuoro, orkesteri ja kansainvälisten opiskelijoiden yhteisö.

Espanjaan opiskelemaan mieliville konkarilla on kolme vinkkiä.

– Espanjan kielitaito kannattaa hioa hyväksi, niin asiat hoituvat. On myös hyvä selvittää kurssitarjontaa etukäteen ja aloittaa hakuprosessi hyvissä ajoin. 

Pandemia panee ulkosuomalaisten kesälomasuunnitelmia uusiksi

Iso osa ulkosuomalaisista palaa kesäisin Suomeen mökeilleen ja näkemään sukulaisia ja ystäviä. Nyt moni ei tiedä, kuinka Suomi-kesän käy. Mikko Ropponen Pariisista ja Tessa Säilä Torreviejasta avasivat meille lomasuunnitelmiaan.

Mökille mennään, EM-kisoihin ei

Kesä ja mökki Suomessa ovat erottamaton yhdistelmä monelle ulkosuomalaiselle – niin Pariisissa asuvalle Mikko Ropposellekin.

Korona jyllää tällä hetkellä Ranskassa ja muualla maailmassa, mutta Ropposet aikovat siitä huolimatta suunnata kesällä Suomeen.

– Saimaan mökki on perheemme lepopaikka. Ranskassa lomakausi kestää yleensä heinäkuun lopusta elokuun loppuun. Uskon, että siihen mennessä tilanne rauhoittuu.

Sen sijaan kesälle suunniteltu reissu jalkapallon EM-kilpailuihin peruuntui koronan vuoksi. Yhden lomaviikon perhe on tavallisesti viettänyt Ranskassa saarilla Atlantin rannalla.

– Siellä on vähemmän porukkaa kuin Välimerellä, mutta upeaa merellistä elämää ja luontoa. Ja surffausta!

Osa reissuista jo peruuntunut

Moni ystävä on muuttanut lomasuunnitelmiaan, kertoo Torreviejassa asuva Tessa Säilä. Ensimmäinen peruutus Tessalle ja hänen miehelleen tuli jo karanteenin alkupäivinä.

– Olimme varanneet viikonlopun Ibizalle, ystävättäreni syntymäpäiville, kun Espanja julisti hätätilan. Suomi-kaupasta ostetut Fazerin Siniset menivät omiin suihini.

Samoin Säilien pojan ja tämän tyttöystävän jokavuotinen lomareissu Torreviejaan peruuntui. Tessa ei usko, että koronamyrsky olisi ohitse vielä heinäkuussa.

Tarkoituksena oli tulla Suomeen elokuussa, kun Espanjassa on liian kuuma ja kaupunki tulvillaan turisteja. Suunnitelmissa oli mökin vuokraaminen ja get-together-party Turussa ystävien kanssa.

– Haluaisimme päästä soutamaan ja ongelle. Nyt kaikki on pelkkää kysymysmerkkiä. Aika näyttää.

Ulkonaliikkumisrajoituksia ja elämän ensimmäiset korvapuustit

Tessa ja hänen miehensä asuvat Torreviejan keskustassa, eli arkinenkin ulkona liikkuminen on nyt vähäistä. Rappukäytävässä tai kattoterassilla oleskelu on kielletty sakkojen uhalla, ja ruokakaupassa saa käydä vain yksin.

– Ilman desinfiointia ja käsineitä sisälle ei pääse. Hamstraajien on palautettava lihat hyllyille, jotta kaikille riittää.

Kaduilla poliisit pysäyttävät niin kävelijöitä kuin autoja, sillä kaikkien on todistettava matkansa määränpää.

Säilien koti on jo siivottu puhki. Mies leipoi elämänsä ensimmäiset korvapuustit; Tessa on puolestaan viettänyt aikaansa somessa. Vaikka korona hirvittää, myönteisiäkin asioita on.

– Olemme pysyneet terveinä, kissamme saavat tavallista enemmän silityksiä ja ruokaa riittää.

Korona perui kuvataiteilijan näyttelyt, mutta maalaaminen jatkuu

Moni yrittäjä kärsii koronaviruspandemian aiheuttamista tulonmenetyksistä ja asiakaskadosta. Ranskan Orléansissa asuva kuvataitelija Leena Noux joutui perumaan melkein kaikki kevään näyttelynsä mutta maalaa yhä työhuoneellaan.

Koronaviruspandemia on runnellut pahasti Eurooppaa – Ranskaa yhtenä muiden joukossa. Tartuntoja oli todettu sunnutai-iltapäivään 5.4. mennessä yli 89 000, ja presidentti Emmanuel Macron julisti jo aiemmin maan olevan sodassa tautia vastaan.

Orléansissa asuva Leena Noux on saanut todistaa paitsi oman työnsä muutosta myös kovia ulkonaliikkumisrajoituksia. Kaikki liikkeet paitsi apteekit ja ruokakaupat on suljettu, posti toimii vain puoli viikkoa ja bussit kulkevat arkenakin sunnuntaiaikataulussa.

– Ranska on todellakin kiinni. Poliisilla on lupa sakottaa ulkona liikkujaa, ellei selitys kelpaa tai lupalappu on jäänyt täyttämättä.

Ranskalainen terveydenhuolto on ahtaalla jo nyt, ja tartuntojen huipun arvellaan sijoittuvan pääsiäiselle.

Uudet teokset odottavat ostajia

Ennen koronaa kuvataiteilijana työskentelevän Leenan kalenteri oli poikkeuksellisen täynnä näyttelyitä: esittelyitä olisi ollut maaliskuusta toukokuun lopulle, mutta hän joutui perumaan melkein jokaisen niistä.

Yhdet avajaiset ehdittiin viettää naistenpäiväviikonloppuna, ja jo silloin oli voimassa suositus, ettei ranskalaiseen tapaan tervehdittäisi poskisuudelmin tai edes kädenpuristuksin.

– Työhuoneeni on nyt täynnä uusia, peruttuihin näyttelyihin tarkoitettuja teoksia. All dressed up, and no place to go, voisi sanoa.

Maalaaminen kuitenkin onnistuu artesaaniin verrattavalta käsityöläiseltä entiseen malliin: hän tekee työtään yksin ja saa yhä mennä työhuoneelleen.

– Joinakin aamuina olen nähnyt hanhien läpsyttelevän kaikessa rauhassa autoilta suljetuilla kaduilla ja vähät välittävän meistä harvoista kaksijalkaisista.

Lupalapulla työhuoneelle 

Laukussaan Leena kantaa kahta erilaista lupalappua, jotka Ranskan hallitus julkaisi tulostettavaksi ja täytettäväksi. Papereista on tullut jo uusia versioita, ja niistä täytyy yrittää pysyä kärryillä.

– Lapussani lukee, että menen työpaikalleni, yksin, suljettuun tilaan, joka ei ole avoinna asiakkaille.

Sen lisäksi lapussa pitää ilmoittaa kellonaikahaarukka sekä liikkumismuodot: pyörällä, bussilla tai kävellen. Toistaiseksi Leenan ei ole tarvinnut näyttää lappuaan viranomaisille.

– Luulen sen johtuvan osin siitä, ettei poliisilla uutisten mukaan ole tarpeeksi suojamaskeja. Ei heidänkään kuulu ottaa turhia riskejä ja jututtaa jokaista vastaantulijaa.

Maalaamisesta iloa epävarmuuden keskelle

Alussa Leena oli hetken huolissaan tulevaisuudesta. Toisaalta kuvataiteilijan tulot ovat muutenkin epäsäännöllisiä – saati sitten tällaisina aikoina, kun kaikesta ylimääräisestä tingitään.

– Taide ei ole koskaan ensimmäisenä ostoslistalla, eikä varsinkaan silloin, kun ihmisillä on huolta terveydestä tai toimeentulosta.

Parissa päivässä Leenan huoli haihtui, sillä hän on nopea sopeutuja. Jos hän saa myytyä tänä vuonna edes muutaman teoksen niin, että tulot kattavat työhuoneesta koituvat kulut, se riittää.

Muuta Leena ei terveyden lisäksi tarvitse.

– On kirkas, valoisa huhtikuu, ja maalaaminen itsessään tekee minut onnelliseksi.

Mikko sai työkomennuksen Ranskaan, ja nyt suomalainen perhe elää Pariisin sykkeessä

Suomalaisen tie voi viedä Ranskaan esimerkiksi työkomennuksen tähden. Kansainvälisessä ranskalaisjohtoisessa yrityksessä työskentelevä Mikko Ropponen asuu perheensä kanssa Pariisissa ja kertoo, millaista on arki maailman suosituimman matkailukohteen sykkeessä.

Tunnelma oli sanoinkuvaamaton, kun Ranska vei voiton jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa vuonna 2018. Suomalainen Mikko Ropponen oli juuri muuttanut perheineen Ranskaan, keskelle riemuisinta kisahuumaa.

– Kaikki olivat yhtä kisojen tähden. Alkuaikamme Pariisissa oli muutoinkin ihanaa, kun nähtävää ja koettavaa riitti.

Ranskaan Ropposet päätyivät Mikon työkomennuksen tähden: uusi tehtävä ranskalaisjohtoisen kansainvälisen yrityksen palveluksessa edellytti Pariisin lähellä asumista. Kun arki alkoi syyskuussa, kesäretket vaihtuivat töiksi ja koulunkäynniksi.

Perheen lasten oli Ranskan oppivelvollisuuslain nojalla mentävä paikalliseen kouluun, ja aluksi vieras ympäristö tuotti pojille haasteita. Mikon kielikurssi pääsi alkamaan vasta lokakuussa, ja ranskan oppiminen oli vaimollekin vaikeaa.

– Ajattelimme kuitenkin, että mahdollisuuteen oli tartuttava ja että kaikesta selviää suomalaisella periksiantamattomuudella.

Elävä kulttuuri viehättää suomalaista Ranskassa

Kun perhe alkoi oppia ranskaa, elämä Pariisissa alkoi soljua paremmin. Mikko tunsi kieltä jo jonkin verran koulusta, ja hän oli myös aina ollut kiinnostunut Ranskan historiasta.

Menneen lumon lisäksi suomalaista viehättävät Ranskassa sää, valon määrä talvisin sekä pääkaupungin loistavat yhteydet minne tahansa. Maa on niin laaja ja monipuolinen, ettei näkeminen lopu heti.

– Pariisi on todellinen suurkaupunki. Kaikki tarvittavat palvelut löytyvät kotikorttelistamme, ja julkisella liikenteellä pääsee kätevästi sekä lähelle että kauas.

Ranskaaan muuttaminen on kasvattanut suomalaista kärsivällisemmäksi. Kielitaito on karttunut, kansainvälinen työyömpäristö on tuonut uusia ystäviä ympäri maailmaa ja kyky hahmottaa asioita monelta kannalta on karttunut.

– Olen saanut uudenlaista näkökulmaa siihen, mikä on oikeasti tärkeää.

Ranska ja Suomi, yö ja päivä

Ranskassa asuminen on avannut Mikon silmät näkemään, miten helppoa Suomessa on elää – ja kuinka paljon ihmiset silti valittavat. Pohjoisessa on turvallista ja siistiä eikä työelämää leimaa yhtä vahva kilpailullisuus.

– Ranska ja Suomi ovat monessa asiassa yö ja päivä. Suomalainen kulttuuri on rehellinen ja hiljainen, kun taas ranskalainen on latinalainen ja meluisa.

Toisaalta sekä suomalaiset että ranskalaiset arvostavat luontoa ja ovat ylpeitä omasta tekemisestään ja kulttuuristaan. Suomessa huomion vie sää, Ranskassa gastronomia. Kaikkein suurin ero Mikon mielestä on yksilön ja yhteisön suhde vapaa-ajalla ja työelämässä.

– Suomalaiset tekevät työnsä yhteisönä ja ovat vapaalla yksilöitä, ja Ranskassa tämä on toisinpäin. Ranskalaiset ystävystyvät hitaammin, ja Suomessa kavereiden ja tuttujen saaminen on helpompaa.

Työpäivät ovat Ranskassa pidempiä kuin Suomessa. Samalla työkavereita kannustetaan aidosti eikä toisten menestyksestä olla yhtä kateellisia kuin pohjoisessa.

Opettele ranskaa ja luota, että kaikki järjestyy

Suomessa Ropposet vierailevat jouluisin ja kesäisin, ja isovanhempiin ja muihin läheisiin pidetään yhteyttä videopuheluiden ja sosiaalisen median välityksellä. Välillä perhe syö suomalaista ruokaa, ja kotona kaikuu suomalainen musiikki.

– Puhumme suomea kotona, ja keskiviikkoisin pojat menevät Suomi-kouluun.

Mikon työkomennus kestää kolmesta viiteen vuotta, mutta suomalainen voisi ehkä kuvitella jäävänsä Ranskaan pidemmäksikin aikaa.

– Ranska on ihan hyvä maa asua. Täällä on hieman rennompi elämänasenne kuin Suomessa ja hyvät surffausmahdollisuudet.

Ranskaan muuttavaa suomalaista Mikko kehottaa olemaan aktiivinen omien oikeuksiensa vaatimisessa – ja opettelemaan ranskaa.

– Matkustele paljon, sillä Ranska on muutakin kuin Pariisi ja Nizza. Ole kärsivällinen. Kyllä kaikki lopulta järjestyy.