Englantiin töihin lähtenyt Emilia: ”Olen paljon onnellisempi täällä”

Englantiin töihin lähtö sai Emilia Keskisen puhkeamaan kukkaan. Leedsissä asuvan digitaalisen suunnittelijan elämää sävyttää nyt rahasta ja talvesta murehtimisen sijaan onnellinen oleilu.

Jotkut ihmiset tietävät jo nuorena haluavansa asua tietyssä maassa. Kangasalta kotoisin oleva ja nykyinen leedsiläinen Emilia Keskinen kuuluu heihin.

Lapsena hän kuunteli äitinsä vanhoja Beatles-levyjä ja myöhemmin Sex Pistolsia. Pienellä paikkakunnalla ei tuntunut olevan tilaa punkista ja glam rockista pitävälle, rohkeasti pukeutuvalle Emilialle.

– Pienestä lähtien olen tuntenut tosi vahvasti, ettei Suomi sovi minulle. Kaipasin Englantiin ja opinkin englannin kielen tosi nopeasti.

Digitaalisen median opiskelu Helsingissä lievitti hieman ulkopuolisuuden tunnetta, mutta jokaisen Englannin-reissun jälkeen paluu Suomeen ahdisti.

– Ymmärsin Manchesterissa sen, miltä tuntuu olla kotona. Tajusin, etten ollut kokenut sellaista koskaan aiemmin.

Unelma toteutuu: töihin Englantiin

Kaipuu kasvoi lopulta niin suureksi, että Emilia päätti hakea Englantiin töihin. Rekrytointifirmoihin yhteyttä otettuaan hän sai useita kutsuja työhaastatteluihin ja lähti Manchesteriin.

Viimeisenä reissupäivänä Emilia seisoi puistossa sateessa ja itki onnesta – hän oli juuri kuullut napanneensa työpaikan.

– Palasin Suomeen, myin kaiken omaisuuteni ja muutin Leedsiin kahden matkalaukun kanssa.

Työ mainostoimiston digitaalisena suunnittelijana on vienyt Emilian mennessään. Hänen loihtimiaan brändejä ja logoja voi nähdä esimerkiksi Los Angelesin luksuskerrostalojen kyljissä.

– En usko, että olisin päässyt käsiksi isoihin kansainvälisiin asiakkaisiin Suomessa. Matkustan myös nykyään paljon työn takia, mikä on plussaa!

Small talk -kulttuuri kuormittaa autistia

Englantiin töihin lähtö on tuonut mukanaan myös haasteita. Autistiselle Emilialle sosiaaliset tilanteet ovat kuormittavia, ja piirre korostuu small talkia suosivassa keskustelukulttuurissa.

– Sain ensimmäisenä vuonna pomoltani paljon palautetta siitä, että käyttäydyin töykeästi. Opettelin sen jälkeen jutustelun tavat ulkoa.  

Suomessa vallitsee Emilian mielestä ahkeran työnteon kulttuuri, kun taas Englannissa tavataan pitää pitkähköjä pubilounaita ja kahvitaukoja. Toisaalta Englannissa toimistolla kuuluu suomalaisen mukaan olla työajan viimeiseen minuuttiin asti.

Korona-aikaa lukuun ottamatta Emiliaa on usein kosiskeltu vaihtamaan työpaikkaa, ja hän kokee osaamistaan arvostettavan enemmän Englannissa kuin Suomessa.

– Olen saanut jatkuvasti työtarjouksia ja voinut valita itse, mitä haluan tehdä.

Korkeampaa elintasoa ja kulttuurielämyksiä

Kun Emilia lähti töihin Englantiin, hänen elintasonsa koheni huomattavasti. Helsingissä palkka riitti juuri ja juuri yksiön kustannuksin, kun taas Leedsissä hänellä on varaa asuntoon, jossa on oma piha, useampi kerros ja takka.

– Parhaimmillaan käymme poikaystäväni kanssa kolmesti viikossa ravintolassa syömässä, ja iltaelämä ei vaadi pennosten laskemista.

Korkean elintason lisäksi kulttuuri ja historia ovat Emiliasta Englannin parhaita puolia. Isoja musiikkitapahtumia riittää, ja rakennukset huokuvat vanhan ajan kauneutta.

– Voin koska tahansa lähteä satavuotiaalla höyryjunalle nummille pikkukylään ja tehdä aikamatkan menneisyyteen.

Paras päätös ikinä

Muutto Englantiin sai suomalaisen puhkeamaan kukkaan: aiemmin hiljaisesta ja vetäytyvästä ihmisestä on tullut sosiaalisempi ja rohkeampi. Kaikille ei käy niin, mutta Emilialle muutos on tehnyt hyvää.

– Elämä ei ole enää rahojen murehtimista, kiukkua pimeästä talvesta tai livekeikkojen perään haikailua, elämä on nyt onnellista oleilua!

Englantiin töihin lähtenyt Emilia uskoo jäävänsä Iso-Britanniaan loppuelämäkseen. Hän ei näe syytä palata Suomeen, vaikka ikävöikin Pohjolassa asuvaa perhettään.

Leedsiläinen haluaa rohkaista muitakin Englannista haaveilevia toteuttamaan unelmansa.

– Mitä vielä mietit? Englantiin muuttaminen on paras päätös, jonka olen ikinä tehnyt. Olen paljon onnellisempi täällä kuin Suomessa.

Ulkosuomalaisuus

Tässä Vieraskynä-palstan tekstissä Decopix by Tiina -blogin kirjoittaja Tiina Arminen pohtii, millaista on olla ulkosuomalainen.

Hyvin sulauduin taas joukkoon eikä kukaan aavistanut mitään. En poikkea ulkonäöllisesti lähes mitenkään, täällä on kaikennäköisiä ihmisiä – tummia, vaaleita, pitkiä ja pätkiä. Tosin heti kun avaan suuni, se paljastuu – olen ulkomaalainen.

Pois Suomesta

Nykyään on helppo pysyä perillä synnyinmaan tapahtumista netin kautta lehtiä lukemalla, radiota kuuntelemalla ja telkkaria ohjelmia katselemalla, joten Suomi on lähellä, vaikka asuisi missä päin maailmaa tahansa. Välillä sitä miettii miten silloin 80-luvulla kun olin juuri päässyt koulusta ja ensimmäistä kertaa ulkomailla oikein selvittiin ilman tätä nykytekniikkaa. Kaipa sitä koti-ikävä välillä tuli, ei tosin ole päällimmäinen mieleen jäänyt fiilis.

Tiesin aina, että haluan muuttaa ulkomaille. Ensin au pairiksi Lontooseen – siellä ei kaikki mennyt ihan Strömsöön malliin, mutta siitä huolimatta lähdin samoihin hommiin Lontooseen vielä uudestaan. Matkaoppaana pääsin kiertämään Espanjan ja Kreikan lomakohteita sekä tutustumaan Floridaan ja Bahaman saariin. Palasin vielä Suomeen, ja neljän vuoden opintojen jälkeen tuli taas mahdollisuus nostaa kytkintä ja lähteä maailmalle. Nyt kotini on ollut 24 vuotta Suomen rajojen ulkopuolelle.

Olen ulkomaalainen

Olen siis ollut ulkosuomalainen lähes koko aikuisikäni. Tunnen itseni kuitenkin enemmän ihan vain ulkomaalaiseksi. Sitä tietysti olenkin täällä muualla. Siitä on myös muodostunut osa identiteettiäni. Huomaan, että sen taakse voi myös kätkeytyä – saa tiettyjä vapauksia; voi käyttäytyä välillä hassustikin, ei tarvitse aina mennä normien mukaan. Muut kuitenkin ajattelevat, että sehän on ulkomaalainen ja sen tähden käyttäytyy noin, ei tunne meidän sääntöjä.

Hauska esimerkki tällaisesta on tapahtuma Budapestissa, jossa ulkomaalaista helposti sakotetaan ja mieluummin ylihintaan. Pysäköimme auton, kävimme asioilla ja palattuamme autoa ei näkynyt missään. Marssimme lähellä olevalle poliisilaitokselle ja teimme rikosilmoituksen – tai siis oli tarkoitus tehdä, mutta pollari tiskin toisella puolella naurahti, ettei autoa ole varastettu vaan se oli väärin pysäköity ja siirretty poliisin toimesta. Sakko tapahtuneesta oli harvinaisen korkea, mutta ajokortin ja kasan muita henkilöllisyyteen liittyviä kortteja nähtyään poliisi totesi: ”Ai, olette ulkomaalaisia! No, ettehän te voineet tietää, ettei siihen saanut pysäköidä!” Sakot putosivat puolella. Tämä tosin on ollut ainoa kerta kun ulkomaalaisuudesta on ollut hyötyä viranomaisten kanssa.

Olen ulkosuomalainen

Suomessa oleminen on jotenkin hämmentävää. Paikat ovat säilyneet samoina – tai no, eivät kaikki. Oli aikamoinen järkytys astella Kampin Simonkentälle, jossa bussipysäkkien tilalle oli noussut hotelli. Silloin oli pidempi väli Suomessa käyntien välillä. Periaatteessa kadut ja maisemat ovat tuttuja, mutta silti kaikki oli muuttunut.

Pienet yksinkertaiset asiat ovat muuttuneet, kuten miten matkustaa julkisilla, mistä ostaa lippu, pitääkö se leimata… Tunne on vähän sama kuin olisi maassa ensimmäistä kertaa. Hämmentäviksi tilanteet tekee se, että puhuu suomea, näyttää suht tervejärkiseltä ja käyttäytyy silti kuin olisi avaruudesta. Vastapuolikin hämmentyy eikä tajua mistä oikein on kyse.

Mainitsin edellisessä kappaleessa, että identiteettini on ulkomaalainen. Tästä huolimatta monet suomalaisuuteen liittyvät piirteet tuntuvat korostuvan minussa. En pahemmin minglaile eikä smalltalk tule luonnostaan, mieluummin olen hiljaa kuin möngerrän jotain kielellä, jota en kunnolla hallitse. Suomen visiiteillä olen havainnut, että siellä usein pohditaan mitä muut ajattelevat. ”Mitä ihmiset ajattelevat, jos laitan keltaisen takin?” “Mitäköhän ihmiset ajattelevat, jos menen metroon lattiaharjan kanssa.” Tätä piirrettä minussa ei kyllä ole – ainakaan enää.

Lue lisää vieraskynätekstejä täältä >>

Firenzessä ruokakauppaan usein 40 minuutin jono, Dubaissa ulos vain nettiluvan kanssa

Esimerkiksi Italia ja Arabiemiraatit ovat julistaneet koronan vuoksi tiukkoja ulkonaliikkumisrajoituksia. Lena Dal Pozzo saattaa joutua odottamaan ruokakauppaan pääsyä 40 minuuttia, ja Mary Hatakka puolestaan täyttää nettiluvan poistuessaan kotoaan.

Kun kotiarestista tuli arkea

Italiassa ollaan ikään kuin kotiarestissa, sanoo Firenzessä asuva Lena Dal Pozzo. Mihinkään ei saa lähteä ilman täytettyä ja allekirjoitettua lomaketta, johon merkitään, minne ollaan menossa.

– Vain kauppaan saa lähteä. Firenzessä ruokakauppojen jonot ovat todella pitkiä – saattaa joutua helposti odottamaan 40 minuuttia ennen kuin pääsee sisälle.

Hoitokodeissa, vanhainkodeissa ja sairaaloissa ei saa nyt käydä tapaamassa ketään.

– Isäni on vakavasti sairas ja halvaantunut, ja kuulen hänestä puhelimitse kerran päivässä.

Harvat italialaiset käyvät enää töissä – valtaosa tekee nyt etätyötä. Lenkkeily on kiellettyä, ja kaikki puistot ovat kiinni. 

– Koiria saa ulkoiluttaa, ja nyt lapsiakin saa viedä ulos tunnin päivässä. Syntyi iso keskustelu, kun koirien omistajilla oli enemmän ulkoiluvapautta verrattuna lasten vanhempiin.

Toisessa vaiheessa ehkä helpottaa

Toukokuun alussa alkaa ”toinen vaihe”, ja silloin saa ehkä alkaa liikkua hieman vapaammin. Näillä näkymin koulut pysyvät kiinni syyskuuhun asti. Jotkut puhuvat jopa tammikuusta.

– Alkaa olla selvää, että todennäköisesti loppuvuosi on karanteeniaikaa koko Italiassa.

Nähtäväksi jää, minkä ratkaisun Italian hallitus löytää lastenhoitoon, jos aikuiset palaavat töihin mutta koulut pysyvät kiinni.

–  Isovanhemmat ovat Italian suurin resurssi perheen arjen pyörittämisessä, mutta suurin osa heistä kuuluu koronan riskiryhmiin.

”Tuntuu turvalliselta olla täällä tässä tilanteessa”

Arabiemiraateissa toimittiin koronaviruksen levitessä tehokkaasti, kertoo maassa asuva Mary Hatakka. Iltakahdeksasta aamukuuteen voimassa olleet ulkonaliikkumisrajoitukset koskivat aluksi koko maata.

Dubaissa ohjeita on tiukennettu niin, että kotoaan saa poistua vain nettiluvan kanssa. Luvassa pitää kertoa tarkasti, milloin ja mihin paikkaan on lähdössä. Kaupasta pitää ottaa tositteeksi kuitti mukaan.

– Tuntuu turvalliselta olla täällä tässä tilanteessa.

Arabiemiraateissa on testattu tuhansia ihmisiä, ja Maryn mukaan tilanteesta tiedotetaan asiaankuuluvasti. Kaupoista löytyy kaikki tarpeellinen – mutta upeaa ulkoilmaa ei voi neljän seinän sisälle tuoda.

– Harmittaa olla kotona, kun ulkona paistaa aurinko ja lämpöäkin on kolmekymmentä astetta.

Oppitunteja ja läheisten tapaamista verkon välityksellä

Englanninopettajana työskentelevän Maryn opetus on ollut netissä jo kuukauden, ja ystäviä ja perhettä hän tapaa Zoomissa.

– Paikallisten puolesta suren sitä, etteivät he pääse viettämään yhdessä iltaa ramadanin alkaessa.

Mary koittaa jumpata ja tanssia zumbaa kotona ja välttää jatkuvaa Netflixin katselua.

– Onneksi netistä löytyy runsaasti ilmaisia konsertteja, näytelmiä ja oopperoita. Hyvää jatkoa kaikille!

Koronakuulumisia Yhdysvalloista: ”Kukaan ei tiedä, miltä maailma näyttää tämän jälkeen”

Kotiopettajan töitä, osavaltion yhteishenkeä ja pandemian jälkeisen tulevaisuuden suunnittelua. Seattlessa asuva Muusa Liinpää, Texasissa asuva Heikki Warma ja Etelä-Indianassa asuva Mari Hendricks kertoivat korona-arjestaan Yhdysvalloissa.

Kotiopettajaksi koronan tähden

Yhdysvaltain koronaepidemia alkoi suomalaisen Muusa Liinpään asuinkaupungista, Seattlesta. Ensimmäisestä todetusta tautitapauksesta on kuukausia, ja silloin asiaan suhtauduttiin epäuskon sekaisella hämmennyksellä.

– Nyt tartuntahuippu lienee täällä jo saavutettu, ja tilanne on hallinnassa.

Stay home, Stay safe -määräys on voimassa ainakin toukokuun alkuun asti. Vain yhteiskunnalle välttämättömät yritykset ovat auki, muut on suljettu – kuten myös Muusan työpaikka, kiinteistönvälitysfirma.

Liinpään viisihenkinen perhe on ollut kotona maaliskuun alusta asti, ja Muusa opettaa kolmea lastaan kotikoulussa. Tyttären huone toimii tanssistudiona, ja kerran viikossa vanhempien makuuhuoneesta tulee karatesali.

– Mieheni asiakas on suuri bioteknologiayritys, joten hän tekee nyt ympäripyöreitä työpäiviä yläkerran työhuoneessa.

Montako omenaa kuluu kahdessa viikossa?

Perhe käyttää ilmaisia kotiinkuljetuspalveluita, mutta ruokatilauksen tekeminen on ollut haastavaa pitkien toimitusaikojen tähden. Vanhemmat eivät myöskään ole tottuneet suunnittelemaan ruokaostoksia niin tarkasti kuin nyt pitäisi.

– Montako omenaa meillä syödään kahdessa viikossa? Kuinka kauan yrtit säilyvät? Joitakin elintarvikkeita, kuten sokeria, kananmunia ja hiivaa, myös säännöstellään – tai sitten niitä on vaikea saada.

Ensimmäinen viikko kotona kului riehakkaassa leiritunnelmassa ja taistelutahdon vallitessa; kolmannen viikon koittaessa itku ja riitely olivat herkässä. Nyt perhe on jo tottunut uuteen, outoon normaaliin.

– Hetkittäin pelottaa, sillä elämä muistuttaa nyt enemmän tieteiselokuvan dystopiaa kuin sitä, mihin olemme tottuneet. Kukaan ei tiedä, miltä maailma näyttää tämän jälkeen.

Yhteishengellä vaikean ajan läpi

Texasissa on muihin osavaltioihin nähden vähän tartuntoja, kertoo Heikki Warma. Alueella on kuitenkin voimassa suositus kotona pysymisestä, paitsi jos työ on sellaista, ettei se sovellu tehtäväksi etänä.

– Käyn itse normaalisti töissä. Aamuviideltä töihin ajaessani tuntuu, että liikennettä on vähintään yhtä paljon kuin aiemminkin. Iltapäivällä on rauhallisempaa.

Texasissa suositellaan maskin käyttöä, ja kahdessa kaupungissa sen käyttämättä jättämisestä joutuu maksamaan tuhannen dollarin sakot.

– Vartijana en nyt mene lähelle ihmistä, ellei ole ihan pakko.

Kaduilla ja puistoissa oleskelee Heikin mielestä edelleen liikaa ihmisiä, jotka eivät noudata ohjeita fyysisestä etäisyydestä.

Lukuisat texasilaiset firmat ovat osoittaneet tukensa haastavassa tilanteessa: monet yritykset ovat nostaneet vapaaehtoisesti niiden ihmisten palkkoja, joiden on pakko käydä töissä.

– Yhteishenki on Texasissa hyvä.

Metsän rauha ja voimaa tulevaisuuden suunnittelusta

Arki on pysynyt hyvin samanlaisena kuin ennen koronaa, kertoo Etelä-Indianassa asuva Mari Hendricks. Perhe asuu metsän keskellä kaukana palveluista, joten kaupassa käydään tavallisestikin vain kerran viikossa.

– Olimme hyvin varustautuneita jo siinä vaiheessa, kun kerrottiin, että liikkumista tulisi rajoittaa.

Mies tekee töitä kotoa käsin, mutta poika käy yhä töissä kaupassa. Perhe pystyy olemaan ulkona niin paljon kuin haluaa, ja metsätontilla riittää tekemistä.

Koronatilanne tuntuu Marista hieman oudolta: häntä harmittaa, että muut maailman ongelmat ovat hukkuneet jatkuvan koronasta puhumisen alle. Samalla hän ymmärtää, että ihmisillä on pandemian vuoksi vaikeaa.

– Nyt on oiva aika miettiä, millaisen tulevaisuuden haluaa koronan jälkeen. Uran vaihto? Asunnon vaihto? Ei tämä ikuisuuksia kestä, ja parempaa tulevaa suunnittelemalla voi auttaa itseään.

Suomalainen EU-lobbari hehkuttaa kansainvälisten kokemusten merkitystä ja suomalaisen julkishallinnon tehokkuutta

Mira-Maria Kontkanen työskentelee Suomen Yrittäjien lobbarina Brysselissä. Kansainvälinen työkenttä tarjoaa suomalaislobbarille haasteita, oppia sekä onnistumisia.     

Mira-Marian tie Pohjois-Karjalasta Belgian Brysseliin aukesi opiskelemalla. 

– Opiskelin EU-oikeutta ja ranskaa, joten Bryssel oli luonteva jatkumo uralle opiskeluiden jälkeen.

Belgiaan ja Brysseliin on Mira-Marian mukaan ollut helppo sopeutua, sillä siellä ulkomaalaisuus nähdään ennemminkin rikkautena kuin vaikeutena. Brysselissä kukaan ei katso suomalaislobbaria kieroon, vaikka hän ei puhu ranskaa tai englantia äidinkielenään.  

– Työssäni käytän lähinnä englantia, kun taas arki muuten hoituu ranskaksi. Käsittääkseni ranskan kielen käyttö työyhteyksissä on täällä yleisesti vähentynyt sen jälkeen, kun Itä-Euroopan maat liittyivät Euroopan unioniin. Paikallinen yhteiskunta pyörii kuitenkin ranskaksi. Myös flaamin taitoa arvostetaan, mutta tunnustan, että osaan sitä vain pari sanaa. Aivot käyvät riittävästi kierroksilla, kun puhuu päivittäin kolmea kieltä – englantia, ranskaa ja suomea, Mira-Maria naurahtaa.

Hän toivoo, että kansainvälisiä uria arvostettaisiin tulevaisuuden Suomessa vielä nykyistä enemmän.

– Kansainväliset opiskelu- ja työkokemukset kasvattavat kommunikaatiotaitoja sekä kykyä työskennellä erilaisten ihmisten kanssa. Maailmalta voi myös kotiuttaa paljon uusia hyviä käytäntöjä, joilla on tehostavia ja positiivisia vaikutuksia omaan työhön. Mikäli työskentelee EU-asioiden parissa, on Bryssel ehdoton oppikoulu. Ei kirjoista voi lukea esimerkiksi sitä, miten tämä lobbariryhmä täällä toimii.

Turhautumisen ja onnistumisen ristitulta

Mira-Marian vastuualueena on Suomen Yrittäjien EU-edunvalvonta. Hänen tiimillään on pieni toimisto Brysselin ytimessä – EU-instituutioiden välittömässä läheisyydessä.

– Olen ikään kuin viestinviejä. Vien yrittäjien näkemyksiä Suomesta EU-instituutioihin ja täältä Suomeen. Työni sisältää paljon verkostoitumista, koska pienen maan yksittäisenä edustajana olemme täällä aika pieni toimija 30 000 lobbarin joukossa. Jos haluaa saada tuloksia, on löydettävä yhteenliittymiä muiden kanssa. Muiden tukemana omia kantojaan on helpompi viedä instituutioihin.

Lobbarin työssä turhautumisia ja onnistumisia voi Mira-Marian mukaan kokea viikoittain.

– Täällä on erilaisia ihmisiä erilaisista ympäristöistä, järjestöistä ja yritysekosysteemeistä. Muiden voi olla vaikeaa käsittää esimerkiksi sitä, että Suomen asema sisämarkkinoilla on jo pelkästään maantieteellisen sijainnin vuoksi erilainen kuin vaikkapa Belgian, joka on tässä kaiken keskellä. Omaa kantaa joutuu aina puskemaan paljon. Meille pidättyväisille suomalaisille oman äänen esiin saaminen kyynärpäätekniikalla voi muutenkin olla vähän luonnottomampaa kuin isojen maiden edustajille.

Viime vuosina Brysselin työkentällä on suomalaislobbarin mukaan näkynyt kasvava kansallismielisyys.

– Eivät kaikki täällä enää ajattele EU:n etua vaan oman maansa parasta. Mielestäni EU-projektien pitäisi olla ennen kaikkea kaikkien yhteisen edun tavoittelua eikä sitä, että toiset voittavat ja toiset häviävät.

Onnistumisen tunteita Mira-Maria pääsee työssään kokemaan, kun hän saa tukea näkemyksilleen kollegoiltaan tai kun hänen edustamansa kanta saadaan eteenpäin.

– Ei voi suoraan sanoa, että esimerkiksi joku tietty artikla olisi ainoastaan meidän tiimimme ansiota. Usein pienet voitot ovat yhteistyön tuloksia ja joskus myös monien sattumien summia.

Kiireen keskellä mieli kaipaa Suomen luontoa

Hektisen arjen ja vilkkaan Brysselin keskellä Mira-Maria huomaa joskus kaipaavansa Suomen luontoa ja rauhaa.

– Toisinaan tämä Brysselin jatkuva melu, kiire ja huono ilmanlaatu saavat kaipaamaan Suomen luontoa ja rauhaa. Koen olevani todella sosiaalinen, mutta silti tykkään suomalaisten kanssa siitä, että välillä voi olla vain hiljaa. Täällä on oltava jatkuvasti sosiaalinen – sekä töissä että vapaa-ajalla. 

Toisaalta – monen muunkin ulkosuomalaisen tavoin – Mira-Maria kaipaa sitä, että asiat toimivat.

– Kun asuu ulkomailla, oppii arvostamaan suomalaisen julkishallinnon tehokkuutta. Tein taannoin Brysselissä osoitteenmuutoksen. Ensin minun oli käytävä kaupungintalolla, ja yllätyinkin, kun siellä asian sanottiin olevan tällä selvä. Kuukauden kuluttua sain kirjeen, jossa kerrottiin, että osoitteenmuutostani ei hyväksytty. Syy oli ilmeisesti se, että en ollut avannut ovea, kun poliisit olivat tulleet varmistamaan, asunko varmasti kyseisessä osoitteessa. Nyt minun on mentävä selvittämään tilannettani uudestaan kaupungintalolle. Suomessa osoitteenmuutos olisi onnistunut verkossa kahdessa minuutissa.

Mira-Maria nauttii työstään ja kokee olevansa juuri siellä, missä kuulukin. Silti hän myöntää joskus ajattelevansa, mitä muuta voisi olla.

– Valehtelisin jos sanoisin, että en ikinä ajattelisi, millainen elämäni voisi olla jossain muualla. Se ajatus ei kuitenkaan välttämättä liity työhöni tai edes alaani, vaan yleisesti työelämän murrokseen. Erityisesti asiantuntijatehtävissä on joskus haastavaa ylläpitää tasapainoa työ- ja palautumisajan välillä. Toisaalta minua auttaa jaksamaan se, että esimerkiksi iltatilaisuuden jälkeisenä aamuna voin mennä toimistolle tuntia normaalia myöhemmin. Elämä rauhallisessa vuoristokylässä saattaisi olla aika ihanaa, mutta kaikelle on aikansa.     

Ulkosuomalaiset elävät Ruotsissa korona-arkea löyhien rajoitusten keskellä

Ruotsin toimet koronakriisissä poikkeavat muiden Pohjoismaiden linjauksista. Tukholmassa asuva Satu Ahlman, Skånessa asuva Heidi Vänttinen ja nimettömänä pysyttelevä suomalainen jakoivat meille kokemuksiaan koronakeväästä.

Arki lähes samanlaista kuin ennen

On selvää, että Ruotsin koronatoimet ovat täysin erilaisia kuin muun maailman, kertoo nimettömänä pysyttelevä, Ruotsissa asuva suomalainen. 

Korona ei ole näkynyt hänen arjessaan lähes millään tavalla.

– Harrastan, käyn kaupassa ja tapaan ystäviäni normaalisti.

Ainut todellinen koronan aiheuttama muutos suomalaisen elämässä on ollut se, että hän työskentelee nyt kotona.

– Yhdessä välissä kaupasta loppui wc-paperi, mutta tilanne korjaantui nopeasti.

Koulujen avoinna pitäminen kummastuttaa

Ruotsin rajoitukset ovat Skånessa asuvan Heidi Vänttisen mukaan kehotuksia: osa kansalaisista noudattaa niitä, osa ei. Iäkkäämpiä ihmisiä näkyy kaduilla ja kaupoissa edelleen.

Heidi pysyttelee pääasiassa kotonaan maalla. Kaupassa käydään avomiehen kanssa vuorotellen.

– Tällä hetkellä tuntuu kummalliselta olla suomalainen Ruotsissa, sillä Ruotsin ja Suomen rajoitukset poikkeavat toisistaan niin paljon.

Eniten opettajana työskentelevää Heidiä mietityttää se, että koulut saavat yhä olla auki. Turvavälien noudattaminen ei käytännössä onnistu, sillä luokkahuoneet ovat tietynkokoisia ja oppilaita on aina tietty määrä.

Viikot ovat olleet hektisiä, sillä luokkahuoneopetuksen lisäksi Heidin on täytynyt tehdä nettitehtäviä kotiin jääneitä, oireisia oppilaita varten.

– Ruokalassa kaikki ottavat ruokaa itse, ja samassa tilassa on noin 50–100 henkilöä kerralla. On kummallista, että 50 hengen raja ei koske ruokalaa…

Ulos vain lenkille ja crossfit-salille

Lukujen mukaan Ruotsin tilanne on huono, sanoo Tukholmassa asuva Satu Ahlman. Kuolleita on huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Tukholmassa tartuntoja on eniten, mutta kaupungilla riittää silti väkeä.

– Ravintoloiden terasseilla ja puistoissa on paljon ihmisiä. Kauppakeskuksissa on väljempää.

Töitä suositellaan tehtävän kotona, ja niin toimii Satukin. Viime aikoina hän on liikkunut ainoastaan lenkille ja aamulla aikaisin crossfit-salille, jotta voisi välttää kontakteja. Lähetti jättää ruoat ovelle.

– Ruotsi uskoo ihmisten omaan vastuunkantoon ja kykyyn tehdä viisaita päätöksiä. Jää nähtäväksi, minkä maan strategia on toimivin.

Yrittäjille korona tekee hallaa, ja taloustilanne on muutoinkin koronan vuoksi Ruotsissa heikohko. Satu työskentelee suorituskyvyn, stressinhallinnan ja johtajuuden parissa, ja moni haluaa panostaa näihin asioihin koronankin aikana.

– Niin talous, luonto kuin ihmisetkin joutuvat tässä tilanteessa uuden eteen. Uskon ja toivon, että se tuo kaikille lopulta jotain hyvääkin.