Lähes kolmekymmentä vuotta Saksassa asuneelle Anulle ulkosuomalaisuus merkitsee rikkautta. Pari vuotta sitten hän perusti blogin, jossa kirjoittaa elämänsä iloista ja suruista.
Anu päätyi Saksaan ex-miehensä kanssa, kun elämä Kreikan Samoksella, johon he olivat häämatkallaan ihastuneet, ei ollutkaan odotusten mukaista.
– En osannut saksaa, kun tulin tänne. En ole kielinero, ja pieni lukihäiriökin on riesana, Anu kertoo. Hän päätyi Saksaan muutettuaan vähentämään suomen kielen käyttöä, sillä koki sen sekoittavan saksan oppimista.
– Huomasin, että aina kun luin suomen kielellä, saksan sanajärjestys oli vielä epätoivoisempi kuin aikaisemmin. Niinpä päätin jättää suomeksi lukemiset sikseen. Luulen, että se oli oikea päätös.
Kun Anu alkoi myöhemmin seuraamaan muita suomalaisia sosiaalisessa mediassa, hän yllättyi kielen muutoksista ja nykysuomen sanastosta.
– Puhumisen tyylikin oli muuttunut. Eli some toi suomen kielen takaisin elämääni. Se oli jännittävä uusi, vanha maailma, Anu toteaa.
Anu on huomannut suomen kielen taitonsa ruostuneen kolmenkymmenen vuoden aikana. Hän joutuu usein tavaamaan pitkiä sanoja, eikä aina ymmärrä uudissanoja viliseviä kirjoituksia.
– Silloin tällöin muistan sanan, mutta en enää merkitystä. Luen suomea hyvin hitaasti ja lievällä aksentilla.
Nykyään Anu kuitenkin käyttää suomea päivittäin. Hän viestittelee perheelleen Suomeen, kirjoittaa Instagram-postauksia ja seuraa suomalaisia ympäri maailmaa. Suomessa hän itse käy noin kerran vuodessa.
– Vajaa vuosi sitten löysin mahdollisuuden kuunnella suomalaisia kirjoja. Aikaisemmin se ei onnistunut, koska minulla ei ole suomalaista luottokorttia.
Kahden kulttuurin identiteetti
Ystävät ja perhe ovat Anulle ainut ikkuna Suomeen, ja siksi hän tietää maasta nykyään hyvin vähän. Suomalainen syntyperä on kuitenkin antanut perustan elämälle, ja siitä Anu on kiitollinen.
– Elän kahden kulttuurin kanssa. Kulttuurin, jonka lapsena ja nuorena opin, sekä saksalaisen kulttuurin, missä olen asunut yli puolet elämästäni. Olen siinä suhteessa etuoikeutettu, kun ei ole tarvinnut jäykistyä yhteen tyyliin elää, Anu pohtii.
Parikymmentä vuotta sitten Anu pohti Suomeen lähtöä sairastuttuaan pitkäaikaissairauteen. Suomessa hän olisi voinut opiskella. Hän sai kuitenkin Saksan eläkekassasta maksetun mahdollisuuden uudelleenkoulutukseen.
– Se oli kuin lottovoitto minulle. En epäröinyt hetkeäkään. En halunnut lähteä Suomeen, enkä suunnittele tulevaisuudessakaan palaavani Suomeen.
Suomeen Anulla on edelleen tietynlainen tunneside.
– Herkistyn, kun kuulen Sylvian joululaulun, tai kun Suomi voittaa kultaa. Tai pikemminkin vollotan.
Suomessa Anu kuitenkin tuntee olonsa vieraaksi ja epävarmaksi. Hän kokee kuuluvansa Saksaan ja asuinkaupunkinsa katukuvaan.
– Täällä on kotini, mieheni, työni ja ystäväni. Täällä en ole liian kovaääninen tai naura ja puhu liikaa. Täällä olen normaali. Saksassa on paljon kulttuureja, mikä on ihanaa. Olen onnellinen, että synnyin Suomeen ja onnellinen, että voin asua täällä. Täällä on minun hyvä elää.