Haminalainen Piia Dorn lähti Saksaan alun perin kausitöihin, mutta rakkaus sai hänet jäämään. Työkseen vyöhyketerapiaa ja raskaushierontaa tarjoava Dorn on löytänyt kodin Saksasta, mutta asuminen Saksassa tarkoittaa myös juurettomuuden tunteen kanssa elämistä.
Piia Dorn tapasi kausityöläisenä saksalaisessa laskettelukeskuksessa ollessaan miehen, johon tutustuminen sai hänet lopulta jäämään Saksaan. Nyt hän on asunut Saksassa jo 15 vuotta ja elää aviomiehensä ja 7-vuotiaan poikansa kanssa Deggendorfissa, Baijerissa.
Kun kysyn Dornilta, miten asuminen Saksassa eroaa Suomessa asumisesta, ovat ensimmäiset hänelle mieleen tulevat erot pieniä, arkisia asioita. Esimerkiksi kaurapuuron syömistä aamuisin ihmetellään usein.
– Täällä todella moni syö makean aamiaisen, esimerkiksi leipää ja marmeladia, Dorn kertoo.
– Poikani ollessa vauva hän nukkui aina vaunuissa ulkona, mitä täällä ei harrasteta. Lasten kelinmukaiseen vaatetukseen kiinnitetään Suomessa mielestäni enemmän huomiota kuin täällä.
Asuminen Saksassa on vähitellen totuttanut saksalaiseen keskustelukulttuuriin
Yksi suurimmista eroista on Dornin mielestä keskustelukulttuurissa. Saksalaiset puhuvat vilkkaammin ja eläväisemmin kuin suomalaiset, mistä aiheutui Dornin mukaan alkuaikoina hauskoja tilanteita.
– Itse olen rauhallinen, ja kun keskustelen ihmisten kanssa, saatan kesken lauseen hetken miettiä, miten asian muotoilisin. Täällä se tulkittiin niin, että en ollut kuullut tai ymmärtänyt, mitä sanottiin, Dorn hymyilee.
– Puheeni on siis täkäläisten mielestä varmasti välillä hyvinkin verkkaista. Tästä on kuitenkin myös apua töissä vyöhyketerapeuttina ja hierojana. Asiakkaani kokevat keskustelut kanssani rauhoittaviksi.
Dorn kertoo, että keskustelun erilaiseen tempoon tottuu vuosien myötä ja on sitä mieltä, että juuri ihmisten kanssa tekemisissä ollessa asuminen Saksassa näyttää parhaat puolensa.
– Pidän siitä, että ihmiset ovat avoimia ja kohteliaita, hän sanoo ja mainitsee esimerkkinä hyvän palvelun ravintoloissa. Muutenkin tietty rentous miellyttää häntä.
Kotikaupungin luonnonläheisyys ihastuttaa
Dornin kotikaupunki Deggendorf on noin 37 000 asukkaan kaupunki, jota kutsutaan Tor zum Bayerischen Waldiksi eli ”portiksi Baijerin metsiin”. Dorn pitää nimitystä osuvana ja luettelee hyviä ulkoilumahdollisuuksia: talvella pääsee laskettelemaan ja hiihtämään, kesällä vaeltamaan.
– Viihtyn tällaisessa keskikokoisessa kaupungissa. Täällä on luonnon lisäksi tarpeeksi tarjontaa, mutta jos haluaa lähteä johonkin isompaan kaupunkiin, vaikkapa Passauhun tai Müncheniin, ne ovat lähellä, Dorn sanoo.
Dornin kohdalla asuminen Saksassa ei ole rajoittunut vain Deggendorfiin.
– Päätin jo heti Saksaan tullessa, että haluan asua myös Münchenissä. Kun sitten mieheni kanssa muutimme, olimme hyvin nuoria ja täynnä suurkaupungin energiaa. Elämä oli hyvin vauhdikasta.
Kun pariskunnalle syntyi lapsi, oli aika hidastaa tahtia ja muuttaa Deggendorfiin. Jälkikäteen Dorn on huomannut, millaisessa hektisyyden tilassa ihminen Münchenin kaltaisessa suurkaupungissa helposti elää.
– Aina oli kiire ehtiä johonkin. Ehtiä junalle ja seuraavalle junalle, ettei myöhästy töistä. Pitkän päivän jälkeen sama juttu toisin päin. Aina ääniä ympärillä. Ihmeellistä, mutta kun elää sen kaiken keskellä, sitä ei huomaa, Dorn pohtii.
– Enää en haluaisi asua suurkaupungissa. Olen kokenut sen ja iloinen siitä, sillä se oli yksi nuoruuden haaveistani, mutta nyt tarvitsen luontoa ja toisia arvoja elämääni.
Marimekosta metsään – mitä ulkosuomalainen kaipaa Suomesta?
Dorn nauttii liikkumisesta Baijerin luonnossa, mutta kun hän pääsee rakkaan harrastuksensa maalaamisen pariin, ammentaa hän inspiraatiota Suomen luonnosta.
– Suhteeni Suomeen on muuttunut vuosien varrella. Kun asuminen Saksassa alkoi, ensimmäiset vuodet kannoin lomilta muumimukeja, Iittalaa ja Marimekkoa, että saisin sitä jotakin suomalaisuutta kotiin. Se on edelleen mukavaa, muttei enää niin tärkeää. Nyt se, mitä kaipaan, on puhdas ilma ja luonto. Kaipaan kotikaupunkini merituulta ja metsää. Saksassa on niin paljon teitä, ihmisiä ja ruuhkia.
Tietysti Dorn kaipaa myös ystäviään ja perhettään – ja keskusteluja omalla murteellaan. Kuitenkin asuminen Saksassa ja elämä ulkomailla tuo väistämättä mukanaan tietyt kysymykset siitä, mihin oikein kuuluu.
– Viimeksi en Suomessa käydessäni ymmärtänyt nuorten sanastoa enkä pystynyt keskustelemaan ajankohtaisista aiheista niin pätevästi kuin aikoinaan. Minulle ulkosuomalaisuuden suurin haaste on ollut löytää tasapaino tämän juurettomuuden tunteen kanssa, Dorn sanoo.
– Mutta minulla on rakkaudellinen yhteys kotimaahani ja rikkaus asua ulkomailla. Saksaan muuttaminen on tuntunut alusta asti oikealta ratkaisulta. Se, että poikani kasvaa kaksikieliseksi on mielestäni aivan mahtavaa! päättää Dorn – ja rohkaisee jokaista, jota asuminen Saksassa kiinnostaa, ottamaan ratkaisevan askeleen.