Viinitilalle töihin lähtenyt Maria: ”Upeat auringonlaskut ovat työn parasta antia”

Venla Valtanen

4.3.2020

Viinitilalle töihin lähtevä tarvitsee malttia ja intoa viinien salojen opetteluun. Portugalissa viinitilalla työskentelevän Maria Lassilan arkea maustavat upeat auringonnousut ja -laskut sekä luonnon sydämessä ahertaminen.

Upeita auringonnousuja ja -laskuja. Fyysisesti rankkaa työtä, jossa saa nähdä kättensä jäljen. Tätä on viinitilalla työskentely, tätä ja paljon enemmän, kertoo viinitilalle töihin lähtenyt Maria Lassila. 

– Minulle iloa tuo se, että saan tehdä töitä ulkoilmassa ja yhdessä meitä ympäröivän luonnon kanssa. 

Matka viinitilan työntekijäksi kävi monen mutkan kautta. Elintarviketieteitä opiskellut Maria lähti Espanjan Valenciaan vaihtoon viiniopintojen pariin, ja kiehtovien kurssien lisäksi myös vierailu Argentiinan Mendozan viinialueella houkuttelivat suomalaista alalle. 

Valmistumisensa jälkeen Maria on ehtinyt ahertaa viinin parissa luonnonmukaisilla tiloilla Saksassa, Ranskassa sekä nykyisellä työpaikallaan Portugalissa. 

Luonnonmukaisilla tarhoilla elää viinikasvien lisäksi erilaisia kukkia ja yrttejä, ympärillä pörrää hyönteisiä ja mehiläisiä ja viinikasvien seasta voi löytää vaikkapa linnunpesän tai käärmeen. 

– Luonnonmukaisilla tiloilla kaikki työ rikkaruohojen kitkemisestä viinikasvien leikkaamiseen ja sadonkorjuuseen tehdään käsin.  Kunnioitan luontoa päivä päivältä enemmän ja enemmän. 

Päivä painuu mailleen lämpimän valon saattelemana viinitarhalla Lissabonissa.

Maltin varassa ja sään armoilla

Luonnonmukaisella viinitilalla työtehtäviin kuuluu myös kellarityöskentelyä. Kun viinien sekaan ei lorauteta lisäaineita ja tekniset prosessit pidetään mahdollisimman vähäisinä, viiniä täytyy suojella pilaantumiselta ja hapettumiselta muilla keinoin. Lopullisen tuotteen pitää täyttää markkinoiden asettamat laatuvaatimukset. 

Kaikesta vaativuudestaan huolimatta viinikellareissa työskentely sykähdyttää Mariaa joka päivä uudestaan ja uudestaan. 

– Luonnonmukaisessa viininteossa maltti ja tarkkuus ovat valttia. Viinitilan on myös oltava taloudellisesti vakaa, sillä uuden sadon myyntituloja saattaa joutua odottamaan useita vuosia. 

Tarhoille on mentävä, vaikka taivaalta sataisi kaatamalla tai lomariennot kutsuisivat, sillä viinikasvit eivät odota. Päivät saattavat venyä pitkiksi, ja työn onnistuminen on pitkälti suotuisten sääolosuhteiden varassa: kuivuus, kylmyys, kosteus ja sään ääri-ilmiöt tekevät tarhoille hallaa. 

– Ilmastonmuutos hankaloittaa viininviljelyä, ja tilat etsivät kuumeisesti ratkaisuja alan turvaamiseksi tulevaisuudessa. 

Näin kauniin maiseman viinitilalle töihin lähtenyt saattaa nähdä: aurinko nousee Frankenin viinialueella Bayerin osavaltiossa Saksassa.

Vinkkejä viinitilalle töihin tahtovalle

Viinitilalle töihin lähdöstä unelmoivaa Maria kehottaa miettimään, millainen tila itseä inspiroisi. Maailmalta löytyy niin miljoonia litroja tuottavia ”viinitehtaita” kuin pienempiä, luonnonmukaisia viinitarhojakin, ja monet maat säätelevät viininviljelyä hyvin tarkkaan. 

– Erityisesti sadonkorjuuaikaan kaikki viinitilat kaipaavat lisää työvoimaa, ja sähköpostia kannattaa laittaa suoraan tilojen tuottajille. Samoin vierailu tilalla voi parhaimmillaan poikia unelmien työpaikan. 

Vielä jonain päivänä Maria tahtoo muuttaa takaisin Suomeen, mutta nyt on Etelä-Euroopan ja viininviljelyyn syventymisen aika. Viinitilalla täytyy osata kuunnella intuitiotaan, ja sekä tarha- että kellarityöskentely kysyvät jatkuvaa ajattelun ja käytännön osaamisen yhteen saumaamista.

– Luonnon parissa toimiminen rauhoittavat ja tasapainottavat stressiä, ja monipuoliset tehtävät sekä auringonnousut ja -laskut palkitsevat päivittäin. Viinitilalla työskentely on monipuolisinta työtä, mitä tiedän! 

Osallistu keskusteluun

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *