Noora Laine-Müllerilla on edessään muutto takaisin Suomeen kymmenen vuoden ulkomailla elämisen jälkeen. Samalla myös Nooran perhe – saksalainen mies ja kaksi poikaa – pääsevät ensimmäistä kertaa kokeilemaan asumista Suomessa.
Kuvat: Peppi Laine, Wolfgang Müller
Nooran suomalais-saksalainen perhe muuttaa maasta toiseen muutaman vuoden välein Nooran puolison työn perässä.
– Tämän vuoden elokuussa olemme muuttamassa ensimmäistä kertaa perheenä Suomeen. Tulemme asumaan Suomessa mieheni neljän vuoden työkomennuksen ajan, ellemme sitten kiinny Suomeen aivan mahdottomasti, jolloin mieheni pitäisi jättää työnsä.
Suomi-komennuksen jälkeen perhe muuttaa taas jonnekin ennestään tuttuun tai täysin uuteen kohteeseen.
– Haaveissamme on asua joskus Espanjassa. Saa nähdä miten lapset sopeutuvat tähän elämäntapaan – toivottavasti hyvin, sillä me vanhemmat nautimme tästä kovasti, Noora pohtii.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana perhe on asunut Puolan Wroclawissa, Ugandan Kampalassa, Tallinnassa sekä Berliinissä.
– Muuttaessamme Berliiniin aloin ensimmäistä kertaa sitten Suomesta muuton toden teolla haikailla takaisin kotimaahani. Minusta tuntui, että olin menettämässä mahdollisuuteni kasvattaa lapsista kaksikulttuurisia – he tuntuivat identifioituvan koko ajan enemmän ja enemmän saksalaisiksi.
Noora ja hänen miehensä päättivät, että kahden vuoden Berliini-elon jälkeen perhe muuttaisi muutamaksi vuodeksi Suomeen miehen palkattoman vanhempainvapaan turvin.
– Meille kävi kuitenkin onnenpotku ja mieheni sai komennuksen Helsinkiin neljäksi vuodeksi. Tämä oli ollut kaukainen unelmamme jo alkuajoista lähtien, mutta emme oikeastaan uskoneet sen toteutuvan – ainakaan näin nopeasti.
Noora on kiitollinen mahdollisuudesta palata omaan kotimaahansa yhdessä perheensä kanssa.
– Jos mieheni ei olisi saanut työkomennusta vaan olisi jäänyt vanhempainvapaalle, olisi tämä muutto ollut huomattavasti hankalampi – ja tehnyt suuren loven säästöihimme. Olemme todella kiitollisia, että asia hoitui näin.
Perheen ensimmäinen Suomeen muutto
Muutto takaisin Suomeen on ollut läsnä perheen puheissa jo pitkään.
– Olemme keskustelleen asiasta jo pitkän aikaa. Esikoisemme tietää, että hän aloittaa koulun Suomessa ja odottaa sitä innolla. Meillä on luonnollisesti ystäviä ja perhettä Suomessa, ja esikoisemme odottaa saavansa tavata heitä enemmän.
Perheen nelivuotias kuopuskin tietää, että luvassa on muutto Suomeen, mutta ajatus on hänelle vielä hyvin abstrakti.
– Toivon, että löydämme sopivan asunnon pian, jotta voimme konkretisoida muuttoa sillä tavoin. Luulen, että kuopuksellemme tämä muutto voi olla haastava, koska hänen suomenkielentaitonsa on niin passiivista. Hän ei puhu suomea, vaikka hän minua toki ymmärtääkin.
Noora puhuu puolisonsa kanssa englantia. Lapsilleen hän puhuu suomea ja perheen isä saksaa.
–Tällä hetkellä lasten ykköskieli on saksa, jota he myös puhuvat keskenään. Nykyään omakin puheeni on värittynyt saksankielisillä sanoilla, vaikka haluankin pitäytyä puhumasta sitä lapsilleni. Lapsemme ovat Suomen ja Saksan kansalaisia.
Perheen lapset ovat tällä hetkellä samassa päiväkodissa, mutta esikoinen aloittaa syksyllä koulun.
– Tämä ero tulee todennäköisesti olevan kuopukselle vaikea. Suomenkieliseen ympäristöön tottuminen tuo oman lisänsä siihen.
Päiväannostus suomenkielisiä kirjoja
Suomi on aiemminkin tullut tutuksi perheen isälle ja lapsille. Varsinkin ennen korona-aikaa nelikko vieraili Suomessa tiuhaan.
– Varsinkin Tallinnan vuosina kävimme Suomessa todella usein – vietimme siellä syntymäpäivät ja juhlapyhät. Viimeisein parin vuoden aikana, joka on tietysti pienille lapsille pitkä aika, olemme päässeet käymään Suomessa hieman harvemmin.
Suomi ja suomen kieli ovat kuitenkin vahvasti läsnä perheen arjessa muutenkin kuin äidin puheessa – myös Saksassa.
– Luemme suomenkielisiä kirjoja lähes päivittäin. Esikoiseni on erityisen tykästynyt Heinähattuun ja Vilttitossuun, jota hän kuuntelee äänikirjana joka ilta. Minun on silti myönnettävä, etten ole ollut erityisen energinen suomalaisen kulttuuriperinnön jakamisessa viimeisten vuosien aikana. Sen vuoksi odotankin, että saan jakaa sitä vastuuta kotiympäristömme kanssa. Emme ole vielä koskaan asuneet samassa paikassa sukulaistemme kanssa, joten odotan arkisten asioiden tekemistä heidän kanssaan – se on meille aivan uusi kokemus.
Noora kertoo, että myös hänen lapsensa odottavat sukulaisten maantieteellistä läheisyyttä.
– Esikoisemme viihtyy erityisesti mummin ja ukin seurassa. Kuopuksemme taas on kuin paita ja peppu vuotta nuoremman serkkunsa kanssa. Lumileikit ja uiminen ovat lastemme lempipuuhia. Kaikkein kovin juttu Suomessa taitaa kuitenkin olla HopLop – samanlaista sisähuvittelupaikkaa ei ole maailmalla vielä tullut eteen, Noora naurahtaa.
Toiveissa ”normaalia pienen pojan elämää”
Berliinissä perhe on asunut kerrostalossa, mikä on asettanut rajoitteita lasten leikeille. Siitä johtuen perheen esikoinen on osannut esittää tarkkoja toiveita tulevasta Suomen kodista.
– Hänen toivomuksensa on koti, jossa saa elää normaalia pienen pojan elämää, eli pitää meteliä. Yksi iso yhteinen makuuhuone, kaksi kerrosta ja suuri piha – eikä alakerran naapuria, ovat hänen toivomuksensa uuden kodin suhteen.
Noora itse odottaa sitä, että voi mennä minne vain miettimättä, käyttäytyykö kulttuurillisesti oikein tai osaako ilmaista itseään selkeästi.
– Tämä vapaus kuulostaa kaikkien näiden vuosien jälkeen henkeäsalpaavan ihanalta! Odotan kovasti myös merta – rannoilla kävelyä, merituulta ja meren tuoksua, sekä Helsingin keskustan katuja. Odotan pientä ja kompaktia kaupunkiympäristöä, jossa osaan kulkea – suurimmaksi osaksi – ongelmitta sekä ystävien ja perheen kestitsemistä.
Toki Suomeen palaaminen tuntuu myös uudelta ja jännittävältä.
– Jännittää, olenko aivan outlintu asuttuani kymmenen vuotta ulkomailla ja hermostunko suomalaisen kulttuurin ominaispiirteisiin. Luulen, että kaiken ympärilläni puhuttavan ymmärtämisellä on myös kääntöpuolensa ja tulen todennäköisesti joskus toivomaan, etten ymmärtäisi aivan kaikkea. Myös kuopuksemme ensireaktiot jännittävät.
Synnyinmaahan palaamisen riemua varjostavaa myös huoli naapurivaltion aikeista.
– Venäjän hallinnon aikeet huolestuttavat myös, vaikka yritänkin olla ajattelematta asiaa, johon pystyn vaikuttamaan vain hyvin vähän. Pitkä talvi ei myöskään ole minun juttuni, mutta uskon, että pärjään nämä muutamat seuraavat talvet, koska tiedän, ettemme asu Suomessa pysyvästi, Noora tuumii.
Vinkit muille paluumuuttajille
Noora myöntää, ettei hän ainakaan vielä ole paras henkilö antamaan vinkkejä muille paluumuuttajille, koska hänen osaltaan muutto takaisin Suomeen sujuu melko huolettomasti.
– Mieheni saaman työkomennuksen ansiosta muuttofirma hoitaa tavaroiden pakkaamisen, kuljettamisen ja purkamisen. Toki meidän on ensin löydettävä sopiva koti, joka onneksi onnistunee netin kautta ihan hyvin. Suomeen muuttaessa joudun – tai pääsen – itse selvittelemään joitakin asioita, sillä minulla ja lapsillamme on Suomen kansalaisuuden takia erilainen asema tällä komennuksella kuin muissa maissa.
Muutaman vinkin Nooralla haluaa kuitenkin antaa varsinkin paluumuuttaville lapsiperheille.
– Päiväkotipaikkaa on ainakin Helsingissä haettava neljä kuukautta ennen aloitusta, ellei muutto ole ennalta suunnittelematon – varmistuneesta paikasta saa kuitenkin tietää vasta muutamaa viikkoa ennen päiväkodin aloitusta. Vuokra-asuntoa taas on turha lähteä etsimään kuukausia etukäteen, sillä Suomessa on vain yhden kuukauden irtisanomisaika. Ei siis auta kuin toivoa, että sopiva koti löytyy juuri ennen muuttoa – paitsi jos on valmis maksamaan vuokraa etukäteen. Tämä kombo on melko mielenkiintoinen, mutta toivon positiivisen ja rennon asenteen auttavan asioiden soljumista paikoilleen.
Noora suosittelee ajoittamaan muuton Suomeen keväälle tai kesälle.
– Valoisa ja lämmin vuodenaika loiventaa alkushokkia paikassa kuin paikassa. Itse liityin myös erilaisiin Facebook-ryhmiin, joista on ulkomaan vuosieni aikana ollut suunnaton apu. Paluumuuttajien ja expat-perheiden ryhmissä on samanhenkistä seuraa, jos vanhat tutut eivät oikein ymmärrä paluumuuttajan kulttuurishokkia ja elämäntavan mukanaan tuomia muutoksia.