Jenna muutti miehensä kanssa Puolasta Espanjaan: ”On ihanaa oivaltaa, että elämän ei tarvitse soljua minkään valmiiksi rakennetun kaavan mukaan”
Ulkomailla asuminen on tehnyt Jennasta entistä avarakatseisemman ja saanut rakentamaan omannäköisen elämän. Kielimuuri on toisinaan aiheuttanut Jennalle vaikeita tunteita ulkopuolisuudesta ja erilaisuudesta.
”Meidän takapiha on aika iso” – Petra, Samu ja Sulo reissaavat pakullaan Euroopassa
Petra, Samu ja Sulo kiertävät pakullaan Eurooppaa ensi kesään asti. Etätyöt sujuvat mutkattomasti tien päällä ja samalla koko perhe näkee upeita paikkoja.
Matkalaukkulapsuudesta kirjoittava Lotta Saahko: ”Minä olen suuri palapeli lapsuuteni asuinmaita ja kulttuureja”
Lotta-Sofia Saahko on niin sanottu matkalaukkulapsi, sillä hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa Saksassa, Kiinassa ja Puolassa, minkä jälkeen hän muutti itse Iso-Britanniaan. Koronapandemian myötä Lotta palasi Suomeen Lontoosta, jossa hän…
Yllättävä työtarjous sai vastavalmistuneen Suvin muuttamaan Irlantiin
Suvi muutti elokuussa työn perässä Irlannin Corkiin. Nopeassa sopeutumisessa on auttanut brasilialainen kämppis ja teatteriharrastus.
Jari pyörittää opiskelija-asuntolaa Filippiineillä Ruotsista käsin
Jari Saarinen ja hänen filippiiniläinen puolisonsa asuvat Ruotsissa, mutta ylläpitävät opiskelija-asuntolaa Filippiineillä.
Fillarimummo Rauni Hietanen lähti Lieksasta talveksi Espanjan auringon alle
Fillarimummona tunnettu Rauni Hietanen lähti työntekijänsä Siljan kanssa talveksi Espanjaan töihin. Ravintolan keittiössä suomalaisreseptit siirtyvät Raunin opissa espanjalaisnaisille, eikä huumori unohdu töitä tehdessä.