Opiskelu ulkomailla kasvattaa ihmisenä ja kerryttää arvokasta kokemusta uraa varten. Edinburghissa kansainvälistä kauppaa lukevan Fiia Ristiojan ja Göteborgissa lääkisvaihdossa opiskelevan Aino Nyqvistin elämä on rikastunut työelämätaitojen lisäksi myös kielen ja ihmissuhteiden saralla.

Ulkomailla opiskelu suo uuden alun  

Miltä kuulostaa opiskelu ulkomailla unelma-alan koulutuksessa, joka on ensimmäistä tutkintoaan suorittavalle EU-opiskelijalle ilmainen? IB-lukiosta valmistunut Fiia Ristioja haki Edinburghiin lukemaan kansainvälistä kauppaa ja nappasi ilokseen opiskelupaikan heti ensimmäisellä yrittämällä.   

– Viihdyn täällä niin hyvin, että aion tehdä Heriot-Wattin yliopistossa maisterintutkintonikin. Kansainvälisen tunnelman yliopistolla takaavat lukuisat opiskelijat ulkomailta, ja luentojen lisäksi tarjolla on urheiluklubien kaltaisia upeita mahdollisuuksia vapaa-ajan viettoon.  

Edinburghissa riittää vilskettä, sillä kyseessä on eläväinen, samaan aikaan iso ja pieni kaupunki. Opiskelun lisäksi Fiia pelaa kapteenina yliopiston ultimate frisbee -joukkueessa, ahkeroi tarjoilijana pubissa ja katselee Netflixiä poikaystävänsä kanssa. 

– Arki on arkea joka paikassa. Koen silti saaneeni rakentaa täällä aivan uuden ja omannäköisen elämän. Ulkomailla opiskelu on osoittanut myös sen, että tärkeimmät ystävät pysyvät rinnalla välimatkasta huolimatta.  

Fiia viihtyy mainiosti Skotlannin syleilyssä.

Heittäytymisestä seuraa jotakin hyvää  

Vieraan maan korkeakoulukäytännöt ja haastavat tilanteet ovat kysyneet kykyä sopeutua. Tutkintoa ei voi Skotlannissa pidentää samoin kuin Suomessa ja kaikista kursseista on päästävä läpi tietyssä ajassa. Ensimmäisenä opiskelusyksynä luennoilla puhui vuosia Skotlannissa asunut intialainen professori, jonka englannista Fiia ei aluksi saanut mitään selvää.  

– Pääsin kärryille professorin puheesta vain luottamalla siihen, että ajan kanssa oppisin varmasti. Ulkomailla opiskelu on kasvattanut minua ihmisenä ja opettanut avoimuutta. Heittäydyn nyt rohkeammin uusiin juttuihin, joista monesti seuraa jotakin hyvää.  

Avaralla mielellä ja huumorilla varustettuna pääsee Fiian mukaan ulkomaillakin opiskellessa pitkälle. Edinburghilainen opiskelija suhtautuu valoisasti myös omaan tulevaisuuteensa.  

– Skotlantiin tai Englantiin olisi ihanaa jäädä, mutta toisaalta lyhyempi jakso vaikkapa Uusi-Seelannissa, Kanadassa tai Australiassa kiinnostaisi. Oikein houkuttelevan työtarjouksen perässä muuttaisin melkein mihin vain. Maailma on suuri, eikä sitä ole koskaan nähnyt tarpeeksi!  

Opiskelu ulkomailla on uudelle avartumista: "Saan rakentaa omannäköistä elämää"
Ainon (vas.) elämään opiskelu ulkomailla on tuonut ruotsin kielen lisäksi kahvihetkiä uusien ystävien kanssa.

Sairaalaopetusta ruotsiksi ja kuorositsien hurmaa  

Ulkomailla opiskelu ei välttämättä vaadi lähtemistä kauas Suomesta. Turun yliopiston lääketieteen opiskelija Aino Nyqvist tiesi jo ensimmäisenä vuonna haluavansa vaihtoon sinikeltaiseen naapurimaahamme – erityisesti päästäkseen puhumaan ruotsia. 

– Ruotsiksi opiskelu on ollut vaihdossani sekä parasta että haastavinta. Kielitaitoni kehittyy – etenkin ammattisanaston osalta – koko ajan, ja puhuminen sujuu päivä päivältä paremmin. Silti esimerkiksi lääketieteellisen esitelmän pitäminen ruotsiksi 100 kurssikaverin ja 3 lääkisopettajan edessä jännitti kovasti. Jälkeenpäin olo oli huikea!  

Ainon päivät Göteborgissa pitävät sisällään kliinistä opetusta sairaalalla, ja illat tuleva lääkäri viettää usein urheilemalla ja oleilemalla uusien ystävien kanssa. Kaveripiiriin kuuluu toisten vaihtareiden lisäksi myös ruotsalaisia tuutoreita sekä paikallisen opiskelijakuoron laulajia.  

– Kuoron sitseillä yksi kavereistani kertoi pitävänsä kovasti Suomesta ja halusi esittää kanssani Pää, olkapäät, peppu, polvet varpaat -laulun suomeksi. Hän oli opetellut sanat ja halusi varmistaa minulta lausuvansa ne oikein. Se on jäänyt mieleeni.  

Uskalla kokeilla opiskelua ulkomailla

Ulkomailla opiskelun aikana suomalainen identiteetti on vahvistunut: Aino on päässyt kertomaan esimerkiksi kuorokavereilleen Suomesta ja huomannut arjessaan eroja ruotsalaisten ja suomalaisten välillä. Pohjoismaalaisuuskin on avartunut vaihdossa aivan uudella tavalla.  

– Kerran olin sairaalan päivystyksessä ruotsalaisen kurssikaverini sekä tanskalaisen ja islantilaisen lääkärin kanssa. Siellä me neljä eri Pohjoismaan kansalaista työskentelimme samassa paikassa, omilla ruotsin murteillamme, toisiamme ymmärtäen.  

Jos ulkomailla opiskelu vähääkään kiehtoo, kannattaa Ainon mielestä jännityksestä huolimatta uskaltautua lähtemään. Vaihto tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua toisen maan kulttuuriin, kehittää kielitaitoa ja rikastuttaa tapaa katsoa maailmaa.  

– Välillä vieraan maan tavat ja ongelmat kielen kanssa turhauttavat. Se on väistämätöntä. Väitän silti, että ulkomailla asuminen antaa aina enemmän kuin ottaa.  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *