Koronavirus puhututtaa suomalaisia ympäri maailman. Kiinan Beihaissa asuva Anne Ahonen sai epidemian vuoksi poistua kotoaan kerran päivässä ja joutuu yhä mittauttamaan lämpönsä kaikkialla.

Kun kotipihan kiertää ympäri, matkaa kertyy noin 500 metriä. Kiinan Beihaissa asuva suomalainen Anne Ahonen käveli kymmenen kierroksen lenkin kerran tai kahdesti päivässä, sillä lenkille ei voinut lähteä tavalliseen tapaan.

– Pihan kiertäminen oli henkireikäni sen jälkeen, kun kulkuamme rajoitettiin. Nyt saamme taas liikkua vapaammin.

Koronavirus on ravisuttanut suomalaisen arkea, vaikka hän asuu 1300 kilometrin päässä kriisialue Wuhanista. Beihailaiset pysyttelevät sisätiloissa, sillä asuntojen tai asuinalueiden ulkopuolella liikkumista on kehotettu välttämään.

Osa siirtotyöläisistä ei ole päässyt takaisin omille asuinalueilleen, sillä maakuntien, kaupunkien ja kylien välille on asetettu liikkumisrajoituksia. Joitain ilonpilkahduksiakin tilanteessa on.

– Tässä tilanteessa huomaa, että lapset ovat aina lapsia. He leikkivät, juoksevat ja nauravat – vaikka sitten hengityssuojaimet päässä.

Koronavirusepidemian vuoksi suomalainen Anne käyttää ulkona likkuessaan hengityssuojainta.

Suomalainen saa koronaviruksesta tietoa Kiinan ulkopuolelta

Kielimuuri hankaloittaa paikallisten uutisten seuraamista, sillä Anne ja hänen miehensä eivät osaa kiinaa. Suomalainen pari saakin koronaviruksesta tietoa pääasiassa Hongkongin South Morning China Postista ja Helsingin Sanomista.

Toimintaohjeita annetaan kiinalaiseen puhelinnumeroon tulevissa tekstiviesteissä, pihalla olevissa kauittimissa sekä kotitalon seinien ilmoituslapuissa.

– Pääsimme talostamme pois kerran päivässä, ja kulkuamme seurataan edelleen passilla. Asunnon ulkopuolella hengityssuojainten käyttö on pakollista.

Anne ja hänen miehensä hankkivat hengityssuojaimia Suomesta, sillä Beihaista niitä on enää vaikea löytää. Kokoontumisia ei saa järjestää, ja kaikkien ravintoloiden ovet ovat säpissä.

– Liikenteen melu on vaiennut: nykyään kuulen lintujen laulun 25. kerroksessa olevalle parvekkeellemme, kun ovi on auki.

Kuumeen vuoksi ambulanssilla sairaalaan

Lämpötila mitataan beihailaisilta talojen porteilla, kaupoissa ja lentoasemilla. Kun Annelle nousi kuume Kiinaan paluun jälkeen, hän joutui seuraavana päivänä ambulanssin kuljettamana koronatesteihin paikalliseen sairaalaan.

– Varomatka muihin ihmisiin oli metri, ja minut puettiin hengityssuojaimen lisäksi myssyyn, hanskoihin ja kenkäsuojiin. Kyseessä ei kuitenkaan ollut korona.

Kiinassa koronavirukseen suhtaudutaan suomalaisen mielestä todella vakavasti: toimenpiteet vaikuttavat tehokkailta, ja ihmiset noudattavat ohjeita hyvin. Enemmän Annea huolettaa se, että virus on jo levinnyt muualle maailmaan.  

– En tiedä, mitä koronaviruksen kanssa tapahtuu. Joko tauti alkaa talttua tai roihahtaa kunnolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *