Kysyimme Instagram-seuraajiltamme, mitä suomalaisia tuotteita he kaipaavat maailmalla. Yksi nousi ylitse muiden.
*Kaupallisessa yhteistyössä Suomikauppa.fi:n kanssa – hyödynnä artikkelin lopussa oleva alekoodi!
Ruisleipä. Se nousi kirkkaasti ylitse muiden niin ulkosuomalaisten eniten kaipaamissa tuotteissa kuin myös suosikkituliaisissa. Lähes 70 prosenttia vastaajista kertoi kaipaavansa Suomesta ruisleipää, ja noin puolet sanoi suosivansa ruisleipää tuliaisena tai Suomikauppa.fi-tilauksessaan.
Suomalaisten ruisleipärakkaus näkyy myös Suomikauppa.fi:ltä lähtevissä toimituksissa.
– Meiltä lähtee joka viikko useampi sata pussia tuoreleipiä. Vaasan Ruispalat, Fazerin Puikula ja Oululainen Reissumies ovat suosituimpia. Sesonkiaikoina leipiä lähtee parhaimmillaan yli 1 000 pussia joka viikko. Ennätys taisi olla toissa itsenäisyyspäivän aikoihin, kun lähetimme yli 3 000 pussia leipää yhden päivän aikana – siinä oli pakkaajilla tekemistä, kertoo Suomikauppa.fi:n toimitusjohtaja Ville Aittola.
Suomikauppa.fi lähettää tuoreet leivät vain kerran viikossa – maanantaisin, jotta ne ehtivät tuoreina perille ennen viikonloppua.
– Monille uusille asiakkaillemme on iloinen yllätys, että voimme toimittaa ruisleivän tuoreena jopa toiselle puolelle maailmaa. Ruisleivät ovat Suomikauppa.fi:n Top 10 bestseller -listalla kuukaudesta toiseen. Ne ovat jopa suositumpia kuin Fazerin Sininen ja lakritsi. Kärkikymmenikön ulkopuolelle juuri ja juuri jäävät Turun sinappi ja Juhla Mokka, mutta myös niitä myydään todella paljon. Tuoreruokaa myymme FinnishFreshFood.fi:ssä, minkä vuoksi tässä Top 10 -listassamme ei ole tuoreita ruokia.
Suomalaiset maailmalla -kyselyn TOP 10 elintarviketta ja Suomikauppa.fi:n TOP 10 myydyintä tuotetta

Tuliaisina toivotaan ruisleipää, makeisia ja pitkään säilyviä tuotteita
Ruisleivän takana suosiota keräsivät suomalaiset makeiset – erityisesti salmiakki, suklaa, lakritsi sekä irtokarkit. Myös karjalanpiirakat, suomalaiset marjat, höylättävä kermajuusto, kermaviili ja dippijauheet nousivat kymmenen kaivatuimman elintarvikkeen joukkoon.
Lisäksi ulkosuomalaiset mainitsivat vastauksissaan esimerkiksi kauraleivän, mustikkakeiton, raejuuston, maksalaatikon, kahvin, hapankorpun, leipäjuuston, ksylitolipurukumin, sinapin, rahkan, kardemumman, hernekeiton, mämmin, jälkiuunileivän, levitteet, puurot, juustonaksut, einekset, virvoitusjuomat, kalatuotteet, makkaran, kaurahiutaleet, myslin, vaniljasokerin, sienet sekä kasvipohjaiset tuotteet, kuten kaurakerman ja nyhtökauran.
Kysyimme myös, mitä elintarvikkeita ulkosuomalaiset toivovat vierailtaan Suomesta, tuovat itse mukanaan Suomesta tai tilaavat Suomikauppa.fi:stä. Näissäkin vastauksissa ruisleipä oli ehdoton suosikki, jonka takana kymppisakissa olivat suklaa, salmiakki, lakritsi, irtokarkit, ksylitolipurukumi, dippijauheet, hapankorput ja sinappi.
Monet vastaajat korostivat, että vievät Suomesta kotiinsa maailmalle tuotteita, jotka säilyvät pitkään, kuten sitruunapippuria, mäntysuopaa, raesokeria ja perunasuurimoita.
Suomi-tuotteita saa maailmallakin
Kysyimme seuraajiltamme myös, mitä Suomi-tuotteita heidän asuinmaassaan tai -kaupungissaan on saatavilla. Vastauksia tuli lähes kaikista maanosista ympäri maailman. Eniten ulkosuomalaiset kertoivat löytäneensä lähialueensa kaupoista suomalaisten valmistajien elintarvikkeita muistuttavia tuotteita, kuten makeisia ja hapankorppuja. Monet kuitenkin täsmensivät, ettei esimerkiksi paikallinen salmiakki tai ruisleipä vedä vertoja suomalaisille tuotteille.
Moni vastaaja tiesi lähialueeltaan erikoismyymälän tai Suomi-kaupan, josta saa ainakin suomalaisia makeisia. Myös kansainvälisten ketjujen, kuten Lidlin ja Ikean valikoimien suomalaiset elintarvikkeet tai niitä muistuttavat tuotteet mainittiin monessa vastauksessa.
Jos tämän jutun luettuasi aloit himoita ruisleipää tai muita suomalaisia tuotteita, niin ei hätää, sillä vastaus mielitekoihisi on muutaman klikkauksen päässä! Suomikauppa.fi:n ansiosta suomalaisista tuotteista voi nauttia missä päin maailmaa tahansa! Alekoodillamme MAAILMALLA10 saat 10 %:n alennuksen Suomikauppa.fi-tilauksesi tuotteista (ei toimituskuluista). Koodi on voimassa 31.8.2023 saakka. Tee tilauksesi täällä ja nauti Suomi-herkuista jopa jo muutaman päivän kuluttua!