Islantiin muutto vei Emmi Paanasen mennessään, kun hän suoritti maassa kuuden viikon työssäoppimisjaksoa. Saari lumosi nuoren kokkiopiskelijan niin, että sen vulkaanisella maaperällä on tullut vietettyä pian 13 vuotta.
Lapsena Emmi Paanasen perhe muutti paljon, ja tutuimmaksi tulivat Savon mäkiset metsämaisemat. Ulkomaille lähteminen ei ollut erityisemmin käynyt nuoren mielessä, mutta kokkiopintojen päätössyksynä piti tehdä päätöksiä työssäoppimispaikoista. Turvalliset ja kotoisat lähiravintolat oli jo nähty, ja Emmi tahtoikin maistaa maailmaa hieman enemmän.
– Juankosken yksikköömme saapui silloin nainen kertomaan ulkomailla työskentelemisestä, ja se kuulosti eksoottiselta ja jännittävältä. Kuuden viikon mittaisia harjoittelujaksoja oli tarjolla vain Ruotsissa ja Islannissa. Ajattelin haluavani naapurimaata kauemmas, joten ilmoittauduin Islantiin.
Vuonna 2006 pohjoisen saaren maine matkailumaana ei ollut yhtä hohdokas kuin tänä päivänä. Islantiin muutto tuntui silti kutkuttavalta, ja niin 21-vuotias nuori nainen lensi ensimmäistä kertaa elämässään yksin ulkomaille.
– Useamman tunnin matkustamisen jälkeen pilvien takaa avautui jäätikköinen, puuton ja karunkaunis maisema. Muutto Islantiin konkretisoitui, kun kuulin lentokoneen kuulutuksissa ensimmäistä kertaa maan kieltä. Nykyään uusia kieliä voi oppia vaikka YouTube-videoista, mutta silloin apunani oli ainoastaan pieni islanti–suomi-sanakirja.
Islantiin muutto lumosi nuoren kokkiopiskelijan
Ravintolassa hommia paiski kaksi muutakin suomalaista, ja pian kokkiopiskelija oppi talon tavoille. Jos jokin englanninkielinen sana ei heti pulpahtanut mieleen, muut auttoivat. Islantiin muuton piti jäädä vain kuuden viikon retkeksi, mutta työssäoppimisjakson jälkeen Emmi palasi Suomeen vain valmistumaan ja pakkaamaan tavaransa tarunhohtoiseen maaahan palaamista varten.
– Lumouduin Islannista, sen oudoista tavoista ja ihmisistä. Nyt 13 vuoden jälkeen kuherruskuukausi maan kanssa on loppunut. Silti joskus kun revontulet leimuavat taivaalla tai aurinko nousee Hekla-tulivuoren viereltä, äimistyn yhä siitä, että saan asua näin kauniissa paikassa.
Reippaasta savolaistytöstä on vuosien saatossa kasvanut islantilainen nainen, jolle koti merkitsee taivaanrannassa siintäviä vuorenhuippuja. Kahden tyttären äiti on oppinut kielen, laulanut paikallisissa kuoroissa ja osallistunut moniin tapahtumiin jäätelöfestivaaleista Rakenna hassuin hattu -tanssiaisiin.
– Koen kotiutuneeni hyvin Islantiin. Työelämä pitää minut kiireisenä, sillä monien muiden paikallisten tavoin teen kahta työtä: ravintola-alan lisäksi maalaan pieniä maalauksia puupohjille ja kankaille. Islannissa luovaa työtä arvostetaan kovasti, ja saan taiteeseeni ympäröivästä luonnosta valtavasti inspiraatiota.
Karu ja kaunis luonto
Pitkään matkaan on mahtunut paljon kauneutta mutta myös pelkoa ja yksinäisyyttä. Islannissa ollaan luonnon armoilla: maanjäristysten lisäksi saarella sijaitsee useita hiljaisia ja nukkuvia tulivuoria, jotka voivat herätä milloin tahansa. Maailmankuulu Eyjafjallajökullin purkaus vuonna 2010 näkyi Emmin takapihalle, eikä se jäänyt ainoaksi. Islantilainen elämänasenne on auttanut luonnon mahdin hyväksymisessä.
– Þetta reddast, kaikki järjestyy, sanovat paikalliset ja kohauttavat olkiaan. Þetta reddast, sanon minäkin – niin islantilaistunut olen. Tulevaan ei voi vaikuttaa, joten miksi sitä kannattaisi murehtia.
Luonnon karuus voi askarruttaa jotakuta Islantiin muutosta haaveilevaa. Mutta jos haluaa vaeltaa upeissa maisemissa, nähdä valaita, lunneja tai aamun pikkutunneilla tien yli juoksevan naalin, rentoutua kuumissa luonnonvesilähteissä tai juhlia läpi yön Reykjavikin baarikadulla iloisten ja uteliaiden paikallisten kanssa, kannattaa kääntää nokka kohti pohjoista.
– Töitä täällä löytyy esimerkiksi turismin parista, ja suomalaiset otetaan pohjoismaalaisina hyvin vastaan. Islannin pinnan alla sykkii lämmin laavakivisydän, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi.