Jari pyörittää opiskelija-asuntolaa Filippiineillä Ruotsista käsin

Mirella Ahonen

22.11.2022

Jari ja Mila tauolla Filippiineillä.

Jari Saarinen ja hänen filippiiniläinen puolisonsa asuvat Ruotsissa mutta ylläpitävät opiskelija-asuntolaa Filippiineillä.

Jari tapasi puolisonsa Milan Ruotsissa, missä Mila on asunut yli kolmekymmentä vuotta.
– Vuonna 2016 Mila osti Filippiineiltä tontin, johon suunnittelimme ja rakensimme opiskelija-asuntolan.

Pariskunnan projekti huipentui toukokuussa 2017 siihen, kun opiskelija-asuntola sai ensimmäiset asukkaansa.

– Sen jälkeen kaikki on pyörinyt kivasti. Toki pandemia on tuottanut pieniä ongelmia, mutta onneksi meillä on ollut hyvä henkilökunta paikan päällä, kun emme ole itse voineet olla paikalla sitten 2019 syksyn. Olemme päivittäin yhteydessä ja käymme läpi ajankohtaiset asiat.
Tänä keväänä kaksikko pääsi pitkän odotuksen jälkeen matkaamaan Filippiineille.
– Myrskyt ovat tehneet täällä melkoista tuhoa, joten olemme paiskineet hommia ja korjanneet myrskyn jälkiä. Tarkoitus oli tulla vain tapaamaan Milan perhettä, mutta työnteoksihan se meni, Jari naurahtaa. 

Jari ja Mila Manilassa.

Kulttuurieroja ja kunnioitusta

Toistaiseksi Jarilla ei ole ollut etätyömahdollisuutta, joten muutto Filippiineille ei ole tullut ajankohtaiseksi.
– Ehkä tulevaisuudessa voisimme olla Filippiineillä pidempiä aikoja, jos pystyn tekemään etätöitä. Puolisoni muuttaisi mielellään sinne vaikka heti, jos se vain olisi mahdollista. Nyt on vaan tehtävä töitä ja odotettava sitä eläkettä ennen kuin voi muuttaa pidemmäksi aikaa.

Filippiiniläisessä arjessa on kuitenkin seikkoja, jotka eivät Jaria houkuttele.
– Omasta mielestäni Filippiineillä arki on jossain määrin vähän liian mañana-meininkiä. Paikalliset eivät ota asioita ja tehtäviä niin vakavasti, kuin mihin olen Pohjoismaissa tottunut. Täällä se on vähän niin, että asiat tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen. Se on vähän ärsyttävää, koska olen tottunut siihen, että asiat tehdään, niin kuin on sovittu. 

Asuntolaprojekti onkin opettanut Jarille sen, ettei voi hermostua pienestä. Heillä oli urakoitsija, joka antoi pelkkiä tyhjiä lupauksia.

– Kun paikallisten kanssa tekee kauppaa, pitää olla todella tarkkana siitä, mitä on sovittu, jotta pääsee pienemmällä päänsäryllä.

Jari kertoo, että filippiiniläiset kunnioittavat ulkomaalaisia todella paljon.
– Esimerkiksi rakennus- ja korjausprojekteissamme olen huomannut, että minulle ei uskalleta kertoa, mikäli on tullut vastaan jotain ongelmia. Filippiiniläiset arvostavat minua ulkomaalaisena niin paljon, että he eivät uskalla kertoa minulle ongelmista. Olen yrittänyt kertoa teille, että ongelmien ilmeneminen on täysin normaalia eikä niitä tarvitse hävetä.

Jarin mielestä parasta Suomessa ja Ruotsissa onkin, että asiat tehdään niin kuin on sovittu.

– Lisäksi pidän siitä, että sauna löytyy helposti, Jari naurahtaa.
Filippiineillä Ruotsin suomalaista puolestaan viehättävät keli ja ihmiset.
– Filippiineillä on upea keli ja todella ystävällisiä ihmisiä, jotka välittävät tilanteessa kuin tilanteessa siitä, että minulla on hyvät oltavat. Välillä se tuntuu liioittelulta, mutta kaikki tapaamani filippiiniläiset ovat yhtä lailla ystävällisiä.

Jari pyörittää opiskelija-asuntolaa Filippiineillä.

Syvenny aiheeseen

Ulkomaalainen puoliso vei maailmalle: ”Käteen jäi passi, tukku käteistä ja kaksi matkalaukkua”

Ulkomaalainen puoliso on monelle suomalaiselle todellisuutta jossain vaiheessa elämää. Muualta kotoisin olevan seurustelukumppanin voi löytää netistä, juhlista tai vaikka Paasikiven patsaalta.

Lue koko artikkeli »

Osallistu keskusteluun

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *