Suomalaiset lähtevät maailmalle, sukeltavat eri kulttuureihin ja viehättyvät niistä. Heikki Warma lähti paremman elämänlaadun perässä Texasiin ja Hanna Fredriksson nauttii elämästään Madridissa.
Haikara pudotti Suomeen matkalla Amerikkaan
Vanginvartijan palkalla pystyi Suomessa elämään nipin napin, jos teki viikonloppuisin portsarin töitä. Heikki Warma halusi kuitenkin jotain enemmän ja tiesi ammattinsa paremmin palkatuksi ja arvostetuksi Yhdysvalloissa.
– Heti Texasiin saapuessani tiesin kuuluvani tänne. Pidän maan perinteisyydestä, siitä, että seistään niiden arvojen takana, joille Pohjois-Amerikka on aikanaan rakennettu.
Heikki oli aina sanonut, että haikara pudotti hänet vahingossa Suomeen matkallaan Amerikkaan. Suomalaisia maailmalle lähteneitä löytyi suvusta useampi: koko lapsuutensa ajan Heikki sai kuunnella Kanadan-tarinoita 1900-luvun alusta isoisältään, joka oli asunut vaahteranlehtien luvatussa maassa seitsemän vuoden ajan.
Vajaassa kahdessa vuodessa Heikki on pystynyt kustantamaan perheelleen oman talon ja upouuden auton. Texas, sen asukkaat ja myönteinen ilmapiiri ovat lähellä Heikin sydäntä. Hänen mielestään kaupungin ihmiset tekevät aidosti toisilleen hyvää, vaikka amerikkalaisista usein muuta väitetään.
– Muistan aina sen kerran, kun tyttäreni auto hajosi ja tutkin konepeltiä keskellä tietä. Moni autoilija pysähtyi tarjoamaan apuaan ja lopulta yksi lupautui ajamaan perässäni läheiselle huoltoasemalle. Hienoja ihmisiä!
Suomalainen, uskalla lähteä maailmalle!
Maailmalle lähtöä miettiviä suomalaisia Heikki kannustaa tekemään rohkeita mutta harkittuja ratkaisuja. Muiden mielipiteiden mukaan menemisen sijaan kannattaa ottaa itse asioista selvää ja luottaa siihen, että takaisin voi aina palata.
– Olen iloinen, että uskalsin muuttaa sinne, minkä tunsin jo ennen lähtöä kodikseni.
Pohjois-Amerikka on piirtynyt Heikin sielunmaisemaksi, ja keväällä hän suuntaa ensimmäistä kertaa kuuden vuoden tauon jälkeen Suomeen. Ikävä on maailmalla ollut ainoastaan suomalaisia ystäviä sekä sukulaisia – ja tietysti saunaa.
– Ystävieni mielestä olen enemmän amerikkalainen kuin suurin osa heidän tuntemistaan syntyperäisistä jenkeistä. Amerikkalaiseksi olen itse itsenikin aina tuntenut!
Rohkeuden ja armollisuuden kartuttamista
Miten elämä muuttuisi, jos viettäisi seuraavat yhdeksän vuotta ulkomailla? Yhteensä lähes vuosikymmenen verran Kööpenhaminassa, Genovassa ja Madridissa asuneelle Hanna Fredrikssonille ulkosuomalaisuus tuli tutuksi jo lapsena. Perhe muutti isän työn mukana Englantiin ja Italiaan ja matkusteli paljon.
Madridiin Hannan puolestaan vei rakkaus: yhdeksän kuukauden etäsuhteen jälkeen hän päätti hakea asiakaspalvelupäällikön töitä puolisonsa asuinkaupungista. Eläväisessä Madridissa riittää aina tekemistä, ja ilmasto on hellinyt auringon ystävää. Suomi ei ole silti suinkaan unohtunut.
– Vierailen pohjoisessa 3–4 kertaa vuodessa, ja lisäksi puhun koiralleni vain suomea. Huomaan usein puhuvani myönteisesti Suomesta ja suomalaisista. Kaukaa on helppo nähdä, miten monet asiat ovat siellä hyvin.
Uuteen kulttuuriin solahtaminen on sujunut muuttamiseen tottuneelta seikkailijalta hyvin. Vuosien saatossa Hanna on opetellut päästämään irti ja luottamaan siihen, että elämä soljuu eteenpäin omalla painollaan.
– Maailmalla oppii rohkeammaksi ja armollisemmaksi itseään kohtaan, kun huomaa, miten sama asia voidaan tehdä lukuisin tavoin. Kukaan ei voi osata kaikkea täydellisesti.
Selviääkö suomalainen maailmalla?
Maailmalle lähtemisessä suomalaisia mietityttävät usein raha-asiat sekä uuden tuttavapiirin luominen. Sydänystäviä voi Hannan mielestä saada ulkomaillakin yllättävän helposti, jos vain antaa ihmisille mahdollisuuden. Ennen muuttamista kannattaa tietysti huolehtia toimeentulon riittävyydestä, mutta oikean hetken koittaessa pitää vain rohjeta lähteä.
– Paikallisetkin pärjäävät, joten miksei suomalainen pärjäisi. Loppujen lopuksi olemme kaikki hirveän samanlaisia.
Ulkomaille uskaltautuminen opettaa paitsi erilaisista kulttuureista ja ihmisistä myös omasta itsestä. Hyvin voi voida, vaikka naapurissa ei asuisikaan vanhoja ystäviä, perhettä tai muita suomalaisia. Maailmalla asuttujen vuosien jälkeen Hanna kokee edelleen olevansa hyvin suomalainen. Kotimaahan paluusta hän ei vielä osaa sanoa.
– Todennäköisesti asumme ulkomailla vielä jonkin aikaa – vaikka eihän tämä ole meille enää ”ulkomaat”, tämä on koti!