Minniinan perheeseen kuuluvat kolme lasta, puoliso ja kaksi kissaa.

Positiivisuuden puolesta puhuva Minniina viihtyy perheineen Englannissa. Viime talvena perheen yhteinen unelma toteutui, kun he ostivat mökin Lapista.

Minniina on asunut Englannissa 17 vuotta. Hän tapasi miehensä Amsterdamissa opiskellessaan ja sieltä pari päätyi Lontooseen. Parin Lontoo-vuoden jälkeen koti löytyi Leighton Buzzardista, noin 37 000 asukkaan kaupungista, jossa perhe edelleen asuu.

– Kyllä tämä Englanti jo ihan kodilta tuntuu. On ihanaa, että on kaksi maata, joissa voi olla kuin kotonaan, Minniina iloitsee.

Minniinan perheeseen kuuluvat miehen lisäksi kolme lasta ja kaksi kissaa. Positiivisen psykologian valmentajana, personal trainerina ja hyvinvointimentorina työskentelevä Minniina nauttii matkustelusta, hyvästä ruoasta, leipomisesta ja urheilusta.

Viime talvena perhe osti oman mökin Lapista.

– Haaveena olisi vihdoin hankkia omat murtsikkasukset, kun mennään jouluksi Suomeen.

Minniina pyrkii aina positiivisuuteen, sillä se auttaa paljon erityisesti tällä hetkellä, kun ympäri tapahtuu vaikka mitä. Pienetkin ilon hetket auttavat pitkälle ja Minniina yrittääkin joka päivä miettiä muutaman asian, mistä on kiitollinen.

Englannin aksentti on vuosien aikana tarttunut Minniinan puheeseen. Välillä suomen kielen sanoja unohtuu, sillä englanti on toinen perheen pääkielistä.

– Minun englantini ei ollut ikinä mikään huippu, enkä tiedä yhtään, miten pääsin pääsykokeista läpi, kun hain kouluun, Minniina sanoo.

Lapsilleen Minniina yrittää puhua mahdollisimman paljon suomea, mutta lapset puhuvat äidilleen myös paljon englantia.

– Lockdown vaikutti tosi paljon tähän ja tuntuu, että kaikilla on suomen kieli huonontunut sen jälkeen. Mutta nyt yritetään taas tsempata ja puhua suomea enemmän. Toivottavasti saadaan suomi taas pian hyvin sujumaan. He kyllä ymmärtävät melkein kaiken, joskus kysyvät muutamaa sanaa.

Minniinan perhe viihtyy Englannissa.

Tammikuussa Minniinan perheen yhteinen haave toteutui, kun he ostivat Lapista mökin. He yrittävät käydä mahdollisimman usein sekä siellä että Etelä-Suomessa.

– Joulu ja uusi vuosi vietetään Lapissa, joka on kyllä meidän kaikkien suosikkipaikka.

Suomi ja suomalaisuus merkitsevät Minniinalle todella paljon, vaikka hän välillä tunteekin olonsa turistiksi Suomessa käydessään.

– Suomi on aina minun ensimmäinen koti. Ilman muuta haluan pitää suomalaisia perinteitä yllä ja näyttää lapsille, miten ihanat juuret heillä on. Suomi on aivan ihana paikka ja olen ylpeä suomalainen maailmalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *