Ura oli vienyt Marja Pekkasen Euroopasta Brasiliaan, kun hän sai tietää odottavansa lasta brasilialaiselle miehelle. Hetkeen tarttuva suomalainen teki haaveistaan totta ja pyörittää nyt eläinten täyttämää farmia Rio de Janeiron lähellä.

Omavarainen elämä maatilalla siintää monen haaveissa, mutta vain osa päätyy toteuttamaan unelmansa. Marja Pekkanen kuitenkin teki sen – vuosien seikkailujen jälkeen.

Nuoruudessaan hän matkusteli ympäri Eurooppaa ja työskenteli Italiassa ja Saksassa. Hän sai muutaman kuukauden projektin Rio de Janeirossa, asui huoneistohotelleissa ja ajatteli viipyvänsä Etelä-Amerikassa vain hetken.

– Yhtäkkiä kymmenen vuotta oli kulunut ja minulla oli viisivuotias poika, oma asunto, vakituinen siivooja, lastenhoitaja ja yksityiskoulu pojalleni.

Marja osti maatilan Brasiliasta ja elää nyt kookospuiden keskellä
Mahtavat maisemat Marjan maatilalta. Farmilla kasvaa kookospuita ja trooppisia hedelmäpuita.

Lapsen saadessaan Marja oli 40-vuotias ja tuntenut lapsensa isän vasta vähän aikaa. Kasvaessaan poika oppi vain muutaman sanan suomea, ja hänen isän puolen lähisukulaisensa asuivat Brasiliassa. Siksi sittemmin eronnut Marja päätti jäädä Etelä-Amerikkaan ja toteuttaa oman lapsuudenhaaveensa maatilasta.

Maatila sijaitsee 80 kilometrin päässä Rio de Janeirosta, ja arkea vilkastuttavat lehmät, hevoset, kanat, kissat ja koirat. Maisemaa täplittävät 300 kookospuuta ja rypäs trooppisia hedelmäpuita.

– Tartun aina hetkeen ja teen nopeita päätöksiä. En esimerkiksi koskaan suunnitellut perustavani perhettä, mutta nyt lapseni on minulle maailman tärkein ihminen.

Kun käärme puree pikkukoiraa, apu on lähellä

Maalla päivät täyttyvät tilan askareista: eläinten hoitamisesta, majatalohuoneiden siivoamisesta, varausten järjestämisestä ja hillojen ja säilykkeiden valmistamisesta.

– Välillä vesipumppu rikkoutuu, käärme puree pikkukoiraa tai sähköt menevät poikki neljäksi päiväksi ja ruoat pilaantuvat pakastimessa. Päivä kerrallaan!

Brasiliassa Marjaa viehättää hetki hetkeltä elämisen kulttuuri, sillä se sopii hänen luonteelleen. Suunnittelemattomuuteen sisältyy myös paikalliseen elämänmenoon kuuluva huomaavaisuus: ventovieraskin on valmis auttamaan toista.

– Kun kävelen kauppaan, mopoilijat ja pyöräilijät pysähtyvät tarjoamaan kyytiä. Kun eläimeni ovat sairaina, eläinlääkäri tulee avuksi ja kehottaa maksamaan ”sitten kun voit”.

Kaunis merimaisema Marjan kotikunnassa Saquaremassa.

Annosten jakamista ja kylään koska vain

Brasilia ja Suomi poikkeavat monessa asiassa toisistaan. Marja tunnustaa kaipaavansa pohjoista käyttäytymiskulttuuria, jossa jokaisella on omat lautasensa ja kyläilyistä ilmoitetaan etukäteen.

– Brasiliassa illalliselle tullaan myöhässä ja tuodaan ”pari tuttua” mukana. Kaikki napsivat toistensa annoksista, ja annokset ovat aina vähintään kahdelle hengelle tarkoitettuja.

Myöhästelyyn Marja tottui jo Italiassa asuessaan. Säntillisyyteen tottunutta suomalaista aikataulujen joustavuus voi kummastuttaa.

– Jos saa kamalan stressin, kun remonttimies tai lääkäri ei tule sovittuun aikaan, täällä ei voi asua. Minulle suunnittelemattomuus sopii hyvin. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *